Suvi-Anne Siimes Päättäjien Metsäakatemian neuvottelukunnan puheenjohtajaksi

07.12.2017 12.00

Suvi_Anne_Siimes.jpg

"Eri alojen verkottuminen ja toisilta oppiminen ovat suomalaisten mahdollisuus. Uuden kilpailukyvyn kannalta tärkeintä on ylläpitää yhteiskunnan kykyä innovaatioihin”, toteaa Suvi-Anne Siimes, joka aloittaa Päättäjien Metsäakatemian neuvottelukunnan puheenjohtajana vuoden 2018 alussa. 

Siimeksen mukaan kansantalouden näkökulmasta on tärkeää, että yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja keskusteluun osallistuvat hahmottavat metsän merkityksen. 

Päättäjien Metsäakatemian neuvottelukunta on laajapohjainen neuvoa antava ryhmä, joka käsittelee yhteiskunnallisille vaikuttajille suunnatun keskustelufoorumin sisällöllisiä painotuksia ja kursseille valittavia henkilöitä. Neuvottelukunnan uusi puheenjohtaja uskoo, että Metsäakatemia pystyy muun muassa liennyttämään vastakkainasettelua. 

”Dialogin kautta asioille avautuu uusia näkökulmia ja toisaalta näemme, miten paljon meillä on myös yhteistä. Metsien ja puun erilaisista merkityksistä on tärkeää käydä keskustelua, sillä piilossa olevat oletukset ja rakenteet ohjaavat toimintaamme”, Siimes toteaa. 

Päättäjien Metsäakatemia perustettiin 21 vuotta sitten lisäämään suomalaisten vaikuttajien kiinnostusta metsäasioihin ja luomaan vuorovaikutusta metsäalan ja muiden alojen kesken. Siimes osallistui itse tänä vuonna 43. Päättäjien Metsäakatemiaan. 

”Kurssin seurauksena pysähdyin pohtimaan puukuidun tulevaisuutta tekstiileissä. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi öljyn valtavaa mittakaavaa tekstiilien valmistuksessa ja puun mahdollisuuksia öljyn korvaavana raaka-aineena”, hän sanoo. 

Metsäalan tulevaisuuteen liittyy Siimeksen mukaan avoimia kysymyksiä. EU:n kasvanut vaikutus näkyy metsäalalla.

”Unionin tulevista visioista emme tiedä vielä. EU-edunvalvonnan merkityksen kasvu edellyttää meiltä kuitenkin kulttuurinmuutosta. Koska vaikuttaminen ei tapahdu totutulla tavalla, on vanhoja rooleja ravisteltava, jotta pieni maamme voi vaikuttaa myös Eurooppaan ja maailmaan”, hän kiteyttää.

OPn Karhinen: Aktiivista vuoropuhelua tarvitaan

Siimes on Päättäjien Metsäakatemian neuvottelukunnan kolmas puheenjohtaja OPn pääjohtajan Reijo Karhisen ja valtiosihteeri Raimo Sailaksen jälkeen. Reijo Karhinen tiivisti kokemuksiaan neuvottelukunnasta Päättäjien Metsäakatemian ja OPn brunssitilaisuudessa tänään Helsingissä.

”Olen vaikuttunut osallistujien vuodesta toiseen antamasta hienosta kurssipalautteesta. Tämä on selvä osoitus vahvasta mielenkiinnosta asiaamme, metsää, kohtaan.” 

Reijo-Karhinen.jpgKun Reijo Karhinen aloitti neuvottelukunnan jäsenenä vuonna 2007, paperin kysyntä oli kääntynyt laskuun, metsäsektorin mielialat olivat matalalla ja yhteiskunnallisessa keskustelussa kyseenalaistettiin alan tulevaisuus.

Metsäakatemian järjestäjät eivät Karhisen mukaan tilanteessa kuitenkaan lannistuneet. Kymmenen vuotta myöhemmin mielikuvat metsästä ovat muuttuneet. Puun kysyntä on kasvanut ja innovaatioiden ja investointien tahti piristynyt.

”On helppo olla kiitollinen Metsäakatemian pitkäjänteiselle työlle”, Karhinen summaa. 

”Jatkuva, aktiivinen vuoropuhelu sekä kotimaisten että ulkomaisten sidosryhmien kanssa on tärkeää. On myös varmistettava, että nuorten näkökulmat ja asenteet ovat vahvasti edustettuina tulevaisuuden Metsäakatemiassa”, Karhinen sanoo. 

Päättäjien Metsäakatemia on yhteiskunnallisille päättäjille suunnattu kutsukurssi ja keskustelufoorumi, jota on järjestetty Suomessa vuodesta 1996 alkaen. Sen tavoitteena on lisätä suomalaisten vaikuttajien kiinnostusta metsäasioihin, vahvistaa heidän metsällistä tietämystään sekä luoda vuorovaikutusta metsäalan ja muiden alojen vaikuttajien kesken. Metsäakatemiaan on osallistunut jo lähes 1400 vaikuttajaa. Metsäakatemian viestintäohjelma on myös tuotteistettu vientiin. 

Päättäjien Metsäakatemia

Päättäjien Metsäakatemian neuvottelukunnan kokoonpano

17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa

Siirry arkistoon »