Syksyn säät ovat vaikeuttaneet maanteiden kunnossapitoa

04.12.2017 10.21

Hiekkatie.jpg

Maanteiden keliolosuhteet ovat olleet tänä syksynä monin paikoin erittäin hankalia säävaihteluiden ja sateiden vuoksi. Etenkin runsaat sateet ja nollan molemmin puolin vaihteleva lämpötila vaikeuttavat talvihoitoa ja rasittavat päällysteitä ja sorateitä.

Leutojen talvien myötä rannikon vaikeat keliolosuhteet ovat siirtyneet sisämaahan ja jopa Pohjois-Suomeen asti. Ilmiö on ollut selvästi havaittavissa jo neljänä perättäisenä talvena, jolloin talven keskilämpötilat ovat olleet 2-4 astetta pitkän ajan keskiarvon yläpuolella. Enimmillään lämpötilan nollarajan alitusten määrä on kaksinkertaistunut.

Marraskuun sademäärät olivat suuria erityisesti Etelä- ja Itä-Suomessa. Pohjois-Suomessa koettiin jo poikkeuksellinen lumimyrskypäiväkin. Länsi-Suomessa vesisateet kylmille tienpinnoille ovat todella haastaneet kunnossapidon. Vakiintuneita talvikeliolosuhteita ei juurikaan enää esiinny Etelä- eikä Keski-Suomessa ja vakiintuneen talven pituus on aivan pohjoisessakin oleellisesti lyhentynyt. Monin paikoin huonokuntoiset päällysteet haittaavat myös talvikunnossapitoa. Sorateillä pinnat pehmenevät, koska kuivumista eikä haihtumista juurikaan tapahdu.

Liukkauden torjunnan tarve on korostunut aiempaa enemmän erityisesti seutu- ja yhdysteillä. Hiekkaa käytettiin jo talvella 2016-2017 liukkaudentorjunnassa noin 30 % edellisvuotta enemmän. Nopeasti vaihtuvissa sääolosuhteissa seutu- ja yhdystiet saattavat tästä huolimatta olla useita tunteja liukkaita, ajoittain myös päätiet.

”Ongelmallisimmilla yksittäisillä päätieosuuksilla pyrimme jo kuluvana talvena tehostamaan kunnossapitoa”, kertoo kunnossapidon ja digitalisaation asiantuntija Otto Kärki Liikennevirastosta.

Tienpitäjät ovat saaneet runsaasti palautetta talvikunnossapidosta. Palautetta hyödynnetään monin tavoin. Esimerkiksi ongelmallisimmat tienkohdat saadaan paremmin tietoon ja reagointinopeus paranee.

”Kehitämme kunnossapitoa yhdessä urakoitsijoiden kanssa siten, että käytettävälle rahoitukselle saadaan mahdollisimman suuri hyöty. Hyödynnämme uutta teknologiaa ja pyrimme ennakoivasti torjumaan liukkautta erityisesti pääteillä”, Kärki jatkaa.

Ilmastonmuutoksen on arvioitu lisänneen kunnossapidon kustannuksia 2010-luvulla noin 10 %. Jo vaurioituneella tiestöllä kustannusvaikutukset voivat kuitenkin olla suuremmat.

Tarkista kelitilanne ennakkoon

Vaikeissa keliolosuhteissa tienkäyttäjien on aina syytä ajaa varovasti, koska tiellä on usein liukkaita ja sohjoisia paikkoja, vaikka kunnossapitotoimet on jo käynnistetty

Liikennevirasto otti marraskuussa käyttöön palvelun, josta on nähtävissä koko maan talvikunnossapitotoimenpiteet lähes reaaliajassa. Samasta Liikenneviraston verkkosivuilta löytyvästä Liikennetilanne-palvelusta löytyy myös pääteiden kelitilanne ja -ennuste seuraavalle 10 tunnille. Tilannetta tiestöltä voi seurata myös kelikameroista.

16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa

Siirry arkistoon »