Hyvä työura alkaa perehdytyksestä

04.12.2017 9.18

Hyvä perehdytys on tärkeää työturvallisuuden ja työn sujuvuuden kannalta – oli uusi työntekijä minkä ikäinen tahansa. Erityisen tärkeää perehdytys ja työhön opastaminen on nuorille, jotka aloittelevat uraansa. Heille työelämän pelisäännöt ja työympäristön vaarat eivät aina ole tuttuja ja nuorille tapahtuukin enemmän työtapaturmia kuin kokeneemmille kollegoille. Työterveyslaitos on koonnut perehdyttämisvinkkejä nettisivuilleen.

Ennen uuden työntekijän saapumista pitää läpikäytävät asiat suunnitella ja sopia, kuka perehdyttämisestä huolehtii. Tarvitaan yksi vastuuhenkilö, vaikka varsinaisia perehdyttäjiä voikin olla useampia.

- Hyvän perehdytyksen avulla uusi työntekijä tuntee pääsevänsä nopeasti osaksi työyhteisöä, sanoo tutkija Mikko NykänenTyöterveyslaitoksesta.

- Uuden työntekijän tulosta on hyvä tiedottaa muille työntekijöille hyvissä ajoin, jotta he osaavat huomioida hänet.

Työpaikalla pitäisi olla perehdyttämissuunnitelma ja –aineisto. Hyvä perehdyttäminen edellyttää avointa keskustelua työyhteisössä ja perehdyttämissuunnitelmien jatkuvaa kehittämistä. Yhteistyön merkitys korostuu erityisesti ns. yhteisillä työpaikoilla, joissa työntekijät vaihtuvat usein tai ovat esimerkiksi alihankkijoiden työllistämiä.

Myös opastettavan tulisi olla itse alusta alkaen aktiivisena osapuolena. Perehdytys on jatkuva prosessi, jota tarvitaan aina työtehtävien ja työmenetelmien muuttuessa.

Perehdytä uusi työntekijä ainakin:

  • työtehtäviin, tavoitteisiin ja hänen omaan vastuualueeseensa
  • työtiloihin ja työvälineisiin
  • työvuoroihin ja muihin aikatauluihin
  • työ- ja tuotantomenetelmiin
  • turvallisiin työtapoihin
  • työhön liittyviin vaaroihin ja niiden torjumiseen
  • häiriö- ja poikkeustilanteissa toimimiseen
  • työyhteisön toimintatapoihin ja pelisääntöihin

Nuorten tekemissä videoissa seikkailee sankari Matti Laine  

Työterveyslaitoksen koordinoimassa Combo-hankkeessa kehitetään nuorten työelämävalmiuksia. Hankkeessa on mukana kulttuuri-, kirjasto-, liikunta- ja nuorisoalan toimijoita, oppilaitoksia ja järjestöjä. Hankkeessa tuotetaan mm. ammatillisten oppilaitosten käyttöön nuorten työkykytaitoja vahvistava mobiilisovellus. Nuorten työelämätaitojen vahvistumista ja mobiilisovelluksen lanseerausta tuetaan Tampereen Ammattiopiston Tredun opiskelijoiden tekemillä videoilla. Videoissa seikkaileekaikkien työturvallisuusepäkohtiin puuttuvien sankari Matti Laine , joka antaa vinkkejä myös hyvän työilmapiirin rakentamiseen. Esimakua videoista löytyy Twitteristä ja Instagramista #ComboHanke #työturvallisuus. Combo-hanketta rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto (ESR).

Lisätietoja ja vinkit osoitteesta www.ttl.fi

Vinkit hyvään perehdytykseen - Nuori työntekijä työyhteisön jäseneksi

Nuori – tarkista tietokortista, onko sinun perehdytyksesi mennyt ohjeiden mukaan: 
Nuoren työntekijän ABC – Tiedätkö oikeutesi tunnetko vastuusi

Perehdyttämisen TOP10 -tsekkauslista eri kulttuurista tulevalle nuorelle

Combo-hanke

Nuorten-kesätyöntekijöiden-perehdyttäminen

Tutustu myös muiden organisaatioiden tuoreisiin perehdytystiedotteisiin

AVI työsuojelu: Työhön perehdyttämisen puutteita on kartoitettu 28.11.2017

yöturvallisuuskeskus: Perehdyttäminen on erityisen tärkeää yhteisillä työpaikoilla 29.11.2017

Tapaturmavakuutuskeskus: Puutteellinen perehdytys työpaikkakuolemien taustalla 30.11.2017

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »