Suomi 100 -luontolahjana jo yli 600 hehtaaria valtion maita

03.12.2017

suomi100-fi.jpg

Luontoarvoiltaan arvokas Kivarnäsin alue Kemiönsaaressa on nyt pysyvästi suojeltu. Kohde vahvistaa suojelua kapealla hemiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä.

Kivarnäs (70 ha) ja monta muuta valtion monikäyttömetsien kohdetta lahjoitetaan itsenäisyyden juhlavuoden suojelualueeksi. Ensimmäisessä erässä päätettiin suojella 400 hehtaaria valtion maita. Nyt tehdyn suojelupäätöksen jälkeen uusia valtion suojelualueita on yhteensä 665 hehtaaria.

"Kaikki kohteet on valittu Metsähallituksen Luontopalveluiden ja Metsätalous Oy:n yhteistyönä. Valtio osallistuu Luontolahjani 100-vuotiaalle -kampanjaan suojelemalla yksityisten lahjoituksia vastaavan pinta-alan. Työmme uusien kohteiden löytämiseksi jatkuu edelleen", Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen kertoo.

Yksityismaita on kampanjassa tähän mennessä suojeltu lähes 1300 hehtaaria, ja suojelualueita on perustettu kaikkiin Suomen 18 maakuntaan. Uusien suojelualueiden joukossa on metsämaata, suoalueita ja jopa ulkosaariston luotoja. Lisäksi vireillä on uusia kohteita noin 500 hehtaaria eri maakunnissa.

Myös kunnat ovat lähteneet mukaan kampanjaan suojelemalla noin 800 hehtaaria omia maitaan.
 
"Kampanja on ollut valtion ja kansalaisten hieno yhteinen ponnistus, joka tuo Suomeen merkittävän määrän uusia luonnonsuojelualueita", sanoo maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä.

Ministeri Leppä sekä asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen kiittävät sidosryhmien Pyöreässä pöydässä syntyneen Suomi 100 -kampanjan käytännön etenemistä:

"Luontolahjani-kampanjaan saadut yksityismaiden lahjoitukset kertovat suomalaisten vahvasta luontosuhteesta sekä halusta suojella luontoa myös tuleville sukupolville. Kampanja on onnistunut yli odotusten ja näyttää siltä, että yksityismaiden suojelu ylittää kampanjalle asetetun 1800 hehtaarin tavoitteen. Valtio on sitoutunut suojelemaan lahjoitettuja yksityismaita vastaavan hehtaarimäärän omia maitaan ja lisää kohteita kartoitetaan koko ajan", asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen toteaa.

Metsähallituksen suojelupäätöksen saaneet 665 hehtaaria luetaan mukaan kampanjan lupaukseen, jossa valtio tuplaa yksityisten suojelupäätösten hehtaarimäärät. Alueisiin kuuluu valtaosin normaalissa metsätalouskäytössä olevia alueita sekä myös luontoarvojen takia rajoitetussa metsätalouskäytössä olevia alueita. Lisäksi metsähallitus on omalla päätöksellään suojellut 135 hehtaaria metsätalouskäytön ulkopuolella olevia maita, jotka eivät ole mukana tuplauksen laskennassa. Rajoitetun käytön ja metsätalouskäytön ulkopuolisten alueiden sisällyttäminen rajauksiin on tärkeää niiden luontoarvojen ja alueiden yhtenäisyyden kannalta.

Lisätietoja:

Metsähallitus, pääjohtaja Pentti Hyttinen, pentti.hyttinen(at)metsa.fi, p. 0206 39 4201
Ympäristöministeriö, ympäristöneuvos Päivi Gummerus-Rautiainen, paivi.gummerus-rautiainen(at)ym.fi, p. 0295 250 240
Maa- ja metsätalousministeriö, metsäneuvos Marja Kokkonen, marja.kokkonen(at)mmm.fi, p. 0295 162 444

Tietoa kohteista:

www.metsa.fi/luontolahja
www.luontolahjani.fi

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »