Puutuoteteollisuus: Puutuotteista ratkaisu taistelussa ilmastonmuutosta vastaan

30.11.2017 9.28

puutuoteteollisuus.png

Puutuoteteollisuus hämmästelee Rakennusteollisuus RT:n suhtautumista puurakentamiseen.

”Muualla maailmassa puurakentaminen ja sen esivalmistetut ratkaisut on otettu avosylin vastaan. Suomessa Rakennusteollisuus RT ry vastustaa puurakentamista. Tämä ei mielestämme edesauta tuottavuuskehityksen kanssa taistelevan rakennusteollisuuden kehittämistä edelleen eikä uusien ekologisten vaihtoehtojen markkinoille tuomista”, ihmettelee Puutuoteteollisuus ry:n puheenjohtaja Jari Suominen.

Puu on yksi keino hillitä ilmastonmuutosta

Puutuoteteollisuus ry:n puheenjohtaja Jari Suominen piti 30.11. Wanhassa Satamassa järjestetyssä Puumarkkinapäivässä Puutuoteteollisuuden katsauksen. Katsauksessa Suominen totesi kaupunkirakentamisen olevan yhä vahvemmin osa puutuoteteollisuuden tuotetarjontaa:

”Maailmanlaajuiset muutostekijät, kuten lisääntyvä ympäristötietoisuus ja ilmastonmuutos luovat kysyntää puutuotteille: Rakennettu ympäristö ja rakentaminen kuluttavat 40 prosenttia primäärienergiasta ja 50 prosenttia raaka-aineista sekä aiheuttavat 30 prosenttia kasvihuonepäästöistä. Puun käytön lisääminen on kiistattomasti hyväksytty yhdeksi ilmastonmuutoksen hillitsemisen keinoksi globaalissa mittakaavassa. ”

Puu muuttaa kaupunkeihin väestön mukana

Suomessa tammi-syyskuussa aloitetuista kerrostaloasunnoista vajaa 5 prosenttia on ollut puurakenteisia. Osuus ei ole noussut, vaikka puukerrostaloja toteutetaan viime vuotista enemmän. Poikkeuksellisen korkea kotimainen kerrostalorakentaminen peittää alleen puurakentamisen osuuden kasvun. Opetusrakennuksissa puun osuus on tammi-syyskuussa ollut noin 17 prosenttia, myös hoivarakennuksissa se oli merkittävä 15 prosenttia.

Puun pärjääminen kaupunkirakentamisessa on edellytys markkinaosuuksien kasvulle. Kriittisiä tekijöitä ovat tarjonnan ja arvoketjun kehittyminen. Puuelementtien teollinen esivalmistus onkin lisääntynyt Suomessa viimeisten 18 kuukauden aikana merkittävästi.

”Rakentamisen vauhti, pääomien nopeampi kierto ja kestävän kehityksen toteuttaminen ovat hyötyjä, jotka puutuoteteollisuus tarjoaa rakentajille”, toteaa Suominen.

Infrarakentamisen puolella puusillat on aluevaltaus, joka on vielä tekemättä. Teknisesti puusillat ovat nopeita toteuttaa ja kustannuksiltaan erittäin kilpailukykyisiä. Kun muissa Pohjoismaissa puusiltojen kysyntä on kasvanut, Suomessa puusiltojen toteutus on läpi 2000-luvun ollut selvässä laskussa.

Vienti vetää, kotimarkkinoilla vaikeampaa

Vilkastunut rakentaminen eri maissa näkyy puutuotteiden tuotannossa. Suomalaisen sahatavaran tuotanto kasvaa ennusteiden mukaan tänä vuonna 12 miljoonaan kuutioon. Kasvua on siivittänyt erityisesti vahvasti jatkunut vienti Kiinaan. Insinööripuutuotteista LVL on vahvasti kasvussa ja sen tuotantokapasiteetti Euroopassa kaksinkertaistuu vuosien 2015 ja 2019 välillä. CLT uutena tuotteena jatkaa kovaa kasvuaan. Maailmanlaajuisesti tuotannon arvioidaan kaksinkertaistuvan vuoden 2016 tasosta vuoteen 2022 mennessä. 

Rakennuspuusepänteollisuus on vahvasti kotimarkkinateollisuutta. Kerrostalorakentamisen voimakas kasvu on siivittänyt kysyntää, mutta rakentaminen on keskittynyt vahvasti kasvukeskuksiin. Huonekaluteollisuudessa tuontimäärät ovat kasvaneet koko 2000-luvun samalla, kun vienti on kutistunut. Alalla menestyminen edellyttää kustannustehokasta tuotantoa ja sekä brändin että designin hallintaa.

Viime kesän huonot säät on näkynyt kestopuun myynnissä. Lämpöpuu taas myydään valtaosaltaan vientiin. Lämpöpuun tuotanto on kasvanut 20 vuotta, josta viimeiset kymmenen vuotta varsin voimakkaasti.

”Puutuoteteollisuuden tarjonta ja arvoketju kehittyvät jatkuvasti. Markkinoille saadaan yhä teknisempiä ja pidemmälle vietyjä puutuotteita. Puun hyvien ominaisuuksien ja kehittyvien tuotteiden huomioiminen myös säädöskehyksen, kuten rakentamisen määräysten, kehityksessä on ensiarvoisen tärkeää”, Puutuoteteollisuuden puheenjohtaja Jari Suominen summasi markkinakatsauksen.

Puupäivä ja sen yhteydessä järjestettävä Puumarkkinapäivä on toimialan vuosittainen kärkitapahtuma, joka kokoaa yhteen puu- ja rakennusalan ammattilaiset, yritysjohdon ja yhteiskunnalliset vaikuttajat. Tänä vuonna 30.11. Helsingin Katajanokalle Wanhaan Satamaan kokoontui yli 1100 henkilöä.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »