Luke, Xamk ja Savonlinnan kaupunki yhteistyöhön metsäbiotaloudessa

24.11.2017 18.01

Luonnonvarakeskus (Luke), Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy (Xamk) ja Savonlinnan kaupunki vahvistavat yhteistyötään metsäbiotalouden alalla Etelä-Savossa. Taustalla on osapuolten yhteinen halu metsäbiotalouden alueen yrittäjyyden kehittämiseen. Yhteistyösopimus allekirjoitetaan 27.11.2017 Savonlinnassa.

Luke uudistaa toimintamallinsa Savonlinnassa vahvistaen näin toimintansa vaikuttavuutta sekä tukien elinkeinoelämän kehittämismahdollisuuksia. Luke sijoittuu Savonlinnan teknologiapuiston Biotuotetekniikan keskukseen. Tämä avaa Etelä-Savon metsien jalostamiselle merkittäviä korkeaan osaamiseen perustuvia liiketoimintamahdollisuuksia.

Tavoitteena on vahvistaa bioteknologia-alan tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa sekä mahdollistaa kasvullisen lisäyksen teknologian liiketoimintaa useille loppukäyttäjille, kuten metsien uudistukseen, maisemanhoitoon sekä erikoispuiden massatuotantoon. Samalla kehitetään myös uusia liiketoimintamalleja tutkimustulosten siirtämiseksi käytäntöön.

– Tällä tavoin pystymme vahvistamaan ja kehittämään erityisesti puiden kasvullisen lisäyksen teknologia-alustaa ja toimintakonseptia ammattikorkeakoulun kanssa sekä nopeuttamaan pitkälle jalostettujen taimien tuotantoa metsänviljelyyn. Kasvullisen lisäyksen menetelmässä valitaan perimältään parhaat puut ja monistetaan niitä. Menetelmän ansiosta voidaan tuottaa korkealuokkaista ja tunnettuja ominaisuuksia sisältävää, tasalaatuista metsän uudistusmateriaalia eri käyttötarkoituksiin. Lukelle on tärkeää vahvistaa tutkimusyhteistyötä myös puurakentamiseen liittyen, kertoo Luken kehitysjohtaja Ilkka P. Laurila.

Metsäbiotalous kasvuun Savonlinnan alueella

Savonlinnan kaupungin tavoitteena on auttaa sopimuksen kohteena olevien alojen kasvua ja kehittymistä koko Savonlinnan alueella. Teknologiapuiston vahvistaminen on Savonlinnan kaupungin strateginen kärkihanke.

– Vahvistamalla teknologiapuistoa pystymme tutkimuksen, tuotekehityksen ja koulutuksen avulla luomaan edellytyksiä elinkeinoelämän vientituotteiden kehittämiselle. Viimeisen kymmenen vuoden aikana panostukset ovat olleet kaikkiaan noin 50 miljoonaa euroa elinkeinoelämältä, maakunnalta, kaupungilta ja ammattikorkeakoululta. Luken yksiköstä laboratorioineen tulee tärkeä osa teknologiapuiston tutkimusympäristön kehittymistä, ja kaupunki on siksi valmis panostamaan Luken hankkeisiin, kertoo Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk toteuttaa parhaillaan Savonlinnaan noin neljä miljoonaa euroa maksavan Kuitu3-investoinnin. Se luo puitteet mikrokiteisen selluloosan tutkimukselle, tuotekehitykselle ja testaukselle. Tutkimustoiminnan rinnalla ammattikorkeakoulu kouluttaa Savonlinnassa biotuotetekniikan AMK-insinöörejä.  

– Olemme ensi vuonna käynnistämässä Savonlinnassa puurakentamisen insinöörikoulutusta ja vahvistamme näin alan osaamista. Lisäksi kehitämme Elektroniikan 3K-tehdasta. Tarjoamme yksikön osaamisen Luken ja Savonlinnan kaupungin kehittämishankkeisiin yhteistyösopimuksen sovellusalalla, kertoo kehitysjohtaja Kalevi Niemi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Yhteistyö kattaa myös laboratoriotilojen kehittämisen ja yhteiskäytön sekä yhteisen TKI-hanketoiminnan vahvistamisen.

19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »