Tutkimus: Kolmasosa suomalaisista uskoo ajavansa hybridiautoa kymmenen vuoden päästä

23.11.2017 19.01

hybridiiiii.jpg

IRO Research tutki autonvalmistajien Toyotan ja Lexuksen tilaamassa laajassa tutkimuksessa suomalaisten asenteita autoiluun, polttoaineisiin ja auton hankintaan liittyen. Tulokset kertovat, että hybridiautot kasvattavat tulevaisuudessa suosiotaan voimakkaasti nousten Suomen suosituimmaksi autotyypiksi.

Lisäksi suomalaiset aikovat olla autonomistajia myös tulevaisuudessa, eikä yksityisautoilulle haluta asettaa rajoituksia. Yksityisautoilu nähdään erityisesti arjen sujuvoittajana. Samalla kuitenkin autoilun ympäristövaikutuksista ollaan huolissaan.

Suomalaiset ovat autoilevaa kansaa: tutkimuksessa 91 % kertoo taloutensa omistavan vähintään yhden auton tai ajavansa työsuhdeautoa. Omistusautoilu onkin selkeästi Suomen suosituin autoilun muoto: vain 10 % kertoo edes harkinneensa auton yhteiskäyttöä tai lyhytaikaista vuokra-autoa. Tulevaisuudessa asiaan ei näyttäisi tulevan muutosta: 93 % auton ostamista harkitsevista kertoo aikovansa hankkia omistusauton. Auton koetaan helpottavan arkea, ja valtaosa (73 %) suomalaisista kertookin, ettei olisi valmis luopumaan yksityisautoilusta.

Tulevaisuudessa Suomessa ajetaan hybridiautoja

Suomessa vuositasolla myydyistä autoista noin 9 % on tällä hetkellä hybridiautoja. Tutkimuksen mukaan kuitenkin kolmasosa (33 %) suomalaisista uskoo ajavansa kymmenen vuoden kuluttua hybridiautoa. Dieselkäyttöisellä autolla uskoo ajavansa enää 6% vastaajista. Kysyttäessä, minkälaista autoa suomalaiset voisivat harkita seuraavan autonsa kohdalla, 61 % harkitsisi melko varmasti tai aivan varmasti bensiinikäyttöistä, 23 % dieselkäyttöistä ja 12 % sähkökäyttöistä autoa. Hybridiautojen asema näyttäisi vahvistuvan jo lähitulevaisuudessa voimakkaasti, sillä 33 % kertoo voivansa harkita melko varmasti tai varmasti hybridiautoa jo nyt.

Hybridiauton tärkeimmiksi ostomotiiveiksi kerrotaan sen kokonaisedullisuus (verotus ja polttoainekulut) ja alhaisemmat päästöt. Noin puolet (51 %) suomalaisista myös kokee hybridiautojen edustavan nykyaikaa ja uusinta teknologiaa.

Hybridiautotekniikkaa yli 20-vuotta kehittäneet Toyota ja Lexus myyvät Suomessa tällä hetkellä noin 7500 hybridiautoa vuodessa. Hybridiautojen myyntiluvut ovat olleet vahvassa nousussa viimeisen 5 vuoden ajan ennustaen tutkimuksen tulosten kaltaista suurta muutosta suomalaisessa autokannassa.

”Hybridien kysynnässä on tapahtunut viime vuosina selkeää kasvua, ja pitkä kokemuksemme hybridien valmistuksessa on tuonut meille paljon uusia asiakkaita. Niin uusista kuin käytetyistä hybrideistä puhuttaessa Toyota- ja Lexus-merkkien laaja mallisto tarjoaa mahdollisuuden siirtyä hybridiautoilijaksi, riippumatta siitä minkä kokoista tai hintaista autoa hakee ”, kertoo Toyotan Suomen markkinointijohtaja Janne Hällfors.

Suomalaiset mieltävät hybridiauton hankintahinnan korkeaksi verrattuna bensiini- tai dieselautoihin. Myös latauspisteiden puuttuminen kotoa ja työpaikalta sekä hybridiautojen tekniikka ja akun kestävyys mietityttävät suomalaisia, ilmenee tutkimuksesta. Tällä hetkellä lähes puolet (42 %) suomalaisista kokee olevansa hyvin perehtynyt hybridiautoihin, mutta esimerkiksi itselataavien ja ladattavien hybridien eroista tarvitaan lisää tietoa.

Autoilun ympäristövaikutukset huolestuttavat, mutta yksityisautoilusta ei haluta luopua

Lähes puolet (43 %) suomalaisista kertoo tutkimuksessa olevansa huolissaan autoilun ympäristövaikutuksista ja reilu kolmasosa (38 %) kokee autovalinnallaan olevan tärkeä vaikutus ympäristöön. Vastaavasti noin kolmasosa kokee vaihtoehtoisten polttoaineiden olevan tärkeässä roolissa autovalintaa tehdessä. Autoilun tuoma mukavuus ajaa usein kuitenkin ympäristöarvojen edelle; vain noin kolmasosa suomalaisista on valmis tinkimään autoilun tuomasta mukavuudesta ympäristöarvojen vuoksi.

Suomalaisista tunnistettiin vastausten perusteella ympäristötietoisten autoilijoiden joukko. Heitä oli 24 % vastaajista. Tämä ryhmä suomalaisia haluaa yksilöinä kantaa vastuuta ilmaston muutoksen torjumisesta ja ympäristön suojelemisesta. He ovat niin ikään huolestuneita autoilun ympäristö- ja terveysvaikutuksista ja päästöistä, ja vaihtoehtoiset energiamuodot ovat heille tärkeitä auton valintakriteereitä. He myös suosivat keskimääräistä useammin joukkoliikennettä.

Ympäristötietoisten autoilijoiden joukko ei kuitenkaan ole valmis luopumaan yksityisautoilusta. Tulokset antavat osviittaa siitä, että suomalaiset etsivät tasapainoa ympäristöarvojensa ja muiden realiteettien, kuten arjen sujuvuuden, välillä. Tiedolle ympäristöystävällisemmistä tavoista autoilla olisi selkeästi kysyntää Suomessa. Kolmasosa (32 %) suomalaisista kertoo seuraavansa aktiivisesti autoteknologiaa ja sen kehitystä. Tietoa autoista suomalaiset kertovat hakevansa etenkin internetin hakukoneista, automerkkien kotisivuilta sekä ystäviltä ja tuttavilta.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »