Nurminen Logistics järjestää kokojunakuljetuksen Suomesta Kiinaan

22.11.2017 12.09

junakuljetus.jpg

Nurminen Logisticsin työstämä junahanke Kiinaan toteutuu ja tänään matkaan lähtee ensimmäinen yhtiön järjestämä kokojunakuljetus Suomesta Keski-Kiinaan.

Ensimmäinen konttijuna koostuu 50:stä 40 jalan kontista ja junan kokonaispituus on noin 800 metriä. Tavarat kuljetetaan Suomesta Niiralan kautta Keski-Kiinaan Venäjän ja Kazakstanin kautta vain 10-12 päivässä, yhdistettynä meri- ja maakuljetuksena sama matka taittuu yli 50 päivässä.

Kuljetus toteutetaan yhdessä venäläisten, kazakstanilaisten ja kiinalaisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Kuljetuksen aikana kontit lastataan uuteen junaan vain kerran Kiinan ja Kazakstanin rajalla, koska Suomessa, Venäjällä ja Kazakstanissa on sama raideleveys.

Nurmisen tavoitteena on järjestää säännöllinen junayhteys Kiinaan. Potentiaalia löytyy ja esimerkiksi pelkästään Suomen metsäteollisuuden viennin arvo viime vuonna oli 11,4 miljardia euroa, josta Aasian osuus oli noin 19 prosenttia ja Kiinan noin 7 prosenttia (lähde: Tulli 8.5.2017). Mahdollisuus hyödyntää nopeaa junayhteyttä kiinnostaa useita teollisuuden aloja.

Lisää tehokkuutta kuljetukseen tuo Nurmisen Niiralan terminaalin käyttäminen rahdin lastaukseen. Terminaalissa on raidekapasiteettia ja se sijaitsee Venäjän raja-aseman yhteydessä logistisesti keskeisellä paikalla Itä-Suomen teollisuudelle.

”Tämä on tärkeä avaus yhtiölle. Haluamme olla kehittämässä tehokkaita logistiikkaratkaisuja Suomen vienti- ja tuontiteollisuuden tarpeisiin. Tämä uusi rautatiekuljetuspalvelumme tarjoaa nopean ja kustannustehokkaan vaihtoehdon merikuljetuksille”, sanoo Nurminen Logisticsin toimitusjohtaja Marko Tuunainen .

Nurminen selvittää myös tuontiliikenteen mahdollisuuksia. Säännöllinen junayhteys kiinnostaa erityisesti kausituotteita Eurooppaan tuovia toimijoita, joille meriliikenne on liian hidas vaihtoehto.

”Projektin edetessä asiakkaiden mielenkiinto tätä palvelua kohtaan on tullut hyvin selväksi. Ensimmäisen junan jälkeen pyrimme säännöllisiin lähtöihin tiettyjen tuotteiden osalta ja jatkossa tavoitteenamme on laajentaa useammille tuoteryhmille”, sanoo hankkeesta vastaava johtaja Mike Karjagin .

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »