Puolassa tuhoataan järjestelmällisesti Unescon suojelemia ikimetsiä

21.11.2017 13.50

biaowieza-forest.jpeg

Euroopan tuomioistuin antoi Puolalle kaksi viikkoa aikaa lopettaa kiistellyn ja Unescon maailmanperintökohteeksi jo vuonna 1979 nimetyn metsän hakkuut maan itäkolkassa sijaitsevassa Białowieżan metsässä. Mikäli Puolan viranomaiset eivät saa pysäytettyä laittomia hakkuita määrätyssä ajassa Puola joutuu maksamaan vähintään 100 000 euroa päivässä, kunnes hakuut keskeytetään. 

Euroopan yhteisö ja useat eri ympäristöjärjestöt ovat jo pidemmän aikaa vääntäneet peistä tuhoutumisvaarassa oleven Białowieżan ikimetsän kohtalosta.

LawEarth-toimiston asianajaja Agata Szafraniuk totesi, että tuomioistuin toimi sen jälkeen, kun Puolan ympäristöministeri Jan Szyszko osoitti "täydellistä halveksuntaa" aikaisemman kiireellisyyden vuoksi muinaisen metsän suojaukseen liittyvien toimien käynnistämiseksi. Puolan hallitus puolestaan väittää, että se käyttäytyy aina laillisesti ja että Białowieżan hakkuut ovat välttämättömiä ennakkotoimenpiteitä kuoriaisten varalta.

"Taloudelliset rangaistukset ovat valitettavasti olennainen väline sen varmistamiseksi, että Euroopan parhaiten säilynyttä ikimetsää suojellaan muilta haitoilta", Szafraniuk sanoi. ”Puita kuitenkin kaadetaan joka päivä, joten tuomioistuin määräsi sakkorangaistustoimenpiteen, jotta ainutlaatuinen metsäalue välttyisi peruuttamattomilta tuhoilta.”

Puolan hallitus ja hallituksen tiedottajat kieltävät tapahtumat "Länsimaisessa tiedotusvälineessä kaikki perustuu disinformaatioon", Puolan hallituksen tiedottaja kertoi englantilaiselle verkkolehti Guardianille. "Teemme kaiken oikeudenmukaisesti. Käytämme EU: n lainsäädäntöä. Käytämme puolalaista oikeutta, emmekä tee mitään Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen päätöksiä vastaan.”

Puolan virkamies totesi. "Białowieża ei ole viimeinen ikimetsä, koska sen tekivät paikalliset ihmiset, ja meillä on puolellamme tosiasiat ja kirjat, jotka osoittavat, että ihmiset olivat siellä alusta alkaen."

(lähde: The Guardian)

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »