Ely-keskuksen ja Metsähallituksen näkemykset ovat yhteneväiset Oulujärvellä - suunnitellut hakkuut saadaan toteuttaa saarissa

23.09.2017 10.00

oulujarvi.jpg

Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus on tehnyt päätöksen Oulujärven retkeilyalueen Kaarresaloa ja Kuostonsaarta koskevista metsänkäsittelysuunnitelmista. Sen mukaan Ely-keskus ei kiellä tai rajoita suunniteltuja hakkuita saarissa.

”Nyt tehdystä päätöksestä ilmenee, että Ely-keskuksen ja Metsähallituksen asiantuntijoiden näkemykset boreaalisen luonnonmetsän määritelmästä ja sijoittumisesta ovat yhtäpitävät”, Metsähallituksen Luontopalveluiden aluejohtaja Samuli Sillman toteaa ja muistuttaa, että saaret eivät ole suojelualuetta ja Naturan toteutuminen on turvattu.

Suunnitellut hakkuut perustuvat Metsähallituksen kesällä hyväksymään hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Paltamon Luonto ry ja Kainuun Lintutieteellinen yhdistys jättivät vireillepanoesityksen Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskukselle Metsähallituksen toiminnasta syyskuun alussa. Ely-keskuksen mukaan hakkuut ovat luonnonsuojelulain 64a § mukaiset eivätkä edellytä uuden Natura-arvioinnin laatimista.

Ely-keskus on pyytänyt lausunnon myös maa- ja metsätalousministeriöltä, joka on todennut, että hakkuut ovat Oulujärven retkeilyalueen perustamispäätöksen ja hyväksytyn hoito- ja käyttösuunnitelman mukaiset.

Molemmissa saarissa on ollut hakkuita myös aiemmin: Kuostonsaaressa 1965 ja 2005, Kaarresalossa 1960-luvulla. Nyt suunniteltu metsienkäsittely kohdistuu aiemmin käsiteltyihin metsänosiin, missä ei ole boreaalisia luonnonmetsiä. Saarissa tullaan tekemään harvennushakkuita ja pienipiirteisiä poimintahakkuita.

”Puunkorjuu tehdään erityisen huolella alueen erityispiirteet ja retkeilyalueen status huomioon ottaen. Puuta saadaan 30-150 m3 hehtaarilta. Metsä tulee jäämään peitteiseksi, puuta käsitellylle alueelle jää 80-150 kuutiota hehtaarille”, Metsähallitus Metsätalous Oy:n toimitusjohtaja Jussi Kumpula kertoo.

Hakkuiden tarkka aloitusajankohta ei ole vielä tiedossa.

”Olemme odottaneet Ely-keskuksen päätöstä asiassa. Suunnittelemme hakkuiden aloituksen siten, että ne voidaan tehdä turvallisesti ja mahdollisimman hyvissä keliolosuhteissa, jotta minimoimme mahdolliset korjuu- ja maastovauriot”, Jussi Kumpula kiteyttää.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »