Pulaa hitsaajista, CNC-osaajista ja sosiaalityön erityisasiantuntijoista, ylitarjontaa sihteereistä

20.09.2017 9.24

Sorvari.jpg

Hämeessä syyskuussa tehdyn ammattibarometrin mukaan ammattien määrä, joissa on ongelmia työvoiman saatavuudessa, on kasvanut. Tarkasteluun kuuluneista 202 ammatista 43:ssa arvioitiin olevan pulaa hakijoista, kun edellisessä arvioissa ammatteja oli 36.

Samanaikaisesti ylitarjonta-ammattien määrä on laskussa. Tarkastelun kohteena olleista ammateista 25 arvioitiin sellaiseksi, että niissä on työvoiman ylitarjontaa. Kevään arviossa ylitarjonta-ammatteja oli 29. Ammattibarometri perustuu työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntijoiden arvioon työvoiman kysynnästä ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainon kehityksestä puoleksi vuodeksi eteenpäin. Lahden seutukuntaa koskevassa arviossa hyödynnettiin ensimmäistä kertaa myös TE-hallinnon ulkopuolista asiantuntemusta, kun arvioinnissa oli mukana alueen elinkeinoelämän ja yksityisen työnvälityspuolen edustus.

Odotettavissa olevat työvoiman saatavuusongelmat painottuvat edelleen teollisuuteen ja rakentamiseen sekä sosiaali-, terveys- ja opetusalalle. Pätevyysvaatimusten tiukentuminen mm. kuljetus-, sosiaali- ja rakennusalalla on tuonut lisää haasteita työpaikkojen täyttymiseen.

Arvioitaessa työmarkkinatilannetta seuraavan puolen vuoden aikana Hämeessä arvioidaan olevan pulaa monissa rakentamisen ja teollisuuden ammateissa, kuten hitsaajat ja kaasuleikkaajat (erityisesti hitsaajat), rakennusinsinööri, koneenasettajat ja koneistajat (CNC-osaajista pulaa), rakennusalan työnjohtajat, putkiasentajat, sähkö- ja automaatioinsinööri, konetekniikan asiantuntijat, teollisuuden työnjohtajat, talonrakentajat, betonirakentajat ja raudoittajat, kirvesmiehet ja rakennuspuusepät, muut rakennustyöntekijät, lattianpäällystystyöntekijät, ruiskumaalaajat ja -lakkaajat, rakennussähköasentajat, muut sähköasentajat ja puu- ja sahatavaran prosessityöntekijät.

Sosiaali-, terveys- ja opetusalalla on pulaa ammattityövoimasta kuten sosiaalityön erityisasiantuntijoista, yleislääkäreistä, ylilääkäreistä ja erikoislääkäreistä, hammaslääkäreistä, sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista, suuhygienisteistä, erityisopettajista, kuulontutkijoista ja puheterapeuteista, röntgenhoitajista ja sairaankuljetuksen ensihoitajista. Näissä tehtävissä ongelmat työvoiman saatavuudessa ovat jatkuneet jo pidemmän aikaa. Muita ammatteja, joissa arvioidaan olevan työvoiman saatavuusongelmia, ovat esimerkiksi kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijat, kuorma-auton ja erikoisajoneuvojen kuljettajat (erityisesti ammattipätevyyden omaavat yhdistelmäajoneuvojen kuljettajat), palkanlaskijat, kääntäjät, tulkit ja muut kielitieteilijät, puhelin- ja asiakaspalvelukeskusten myyjät ja kodinhoitajat (kotipalvelutoiminta).

Arvioissa on Hämeen sisällä seutukuntakohtaisia eroja. Barometrin mukaan työvoiman saatavuusongelmia on eniten Lahden seutukunnassa, mikä tukee muita viime aikoina julkaistuja barometrejä. Forssan seutukunnassa ammatteja, joissa arvioitiin olevan työvoiman saatavuusongelmia, on kuusi, Hämeenlinnan seutukunnassa 18, Lahden seutukunnassa 43 ja Riihimäen seutukunnassa 16. Ammattien välillä on alueellisia eroja, eikä Hämeen tarkastelu kokonaisuutena anna kuvaa seutukuntien tilanteesta. Esimerkiksi konetekniikan erityisasiantuntijoista arvioidaan olevan pulaa Lahden seutukunnassa, mutta samanaikaisesti ylitarjontaa Riihimäen seutukunnassa. Ammattibarometrin arviot kokonaisuudessaan löytyvät osoitteesta www.ammattibarometri.fi.

Seuraavan puolen vuoden aikana työvoiman ylitarjontaa arvioidaan olevan Hämeessä eniten esim. yleissihteereiden, lastenhoitotyöntekijöiden, johdon sihteereiden ja osastosihteereiden, mainonnan ja markkinoinnin erityisasiantuntijoiden, tuote- ja vaatesuunnittelijoiden, ammatillisen koulutuksen opettajien, myyjien, graafisten- ja multimediasuunnittelijoiden, postinkantajien- ja lajittelijoiden ja rakennusmaalareiden ammateissa. Näissä ammateissa työvoiman ylitarjontaa on ollut jo pidemmän aikaa.

Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä ammattibarometrissa arvioidaan yli 200 ammatin kehitysnäkymiä, työvoiman saatavuusnäkymiä sekä alueellista tilannetta seuraavan puolen vuoden aikana. Ammattibarometri tehdään samanaikaisesti kaikilla ELY-alueilla. Nyt tehty arvio perustuu syyskuun 2017 tilanteeseen. Arviot kokonaisuudessaan niin Hämeen kuin muiden alueiden osalta löytyvät osoitteesta www.ammattibarometri.fi.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »