Göran Persson: EU:n päättäjillä heikko metsätietämys

07.08.2017 9.10

persson.jpg

Ruotsin ex-pääministeri Göran Perssonin mielestä poliitikoilla on liian vähän tietoa metsäpolitiikan perusasioista ja siitä, mikä sen taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys on.

- Vaikka olemme erityisesti Ruotsissa ja Suomessa hyvin tietoisia metsätalouden hyödyistä ja päämääristä, näkemykset metsien kestävästä käytöstä ovat hyvin jakautuneita. Vaikka voimme tutkimuksilla osoittaa, että hoidamme metsiämme kestävästi, saamme kritiikkiä siitä, että vaarannamme nykyisillä korjuutasoilla metsien kestävyyttä ja monimuotoisuutta, arvioi Persson viime aikoina käytävää metsien käyttöön kohdistuvaa keskustelua.

Persson vetää Euroopan metsäsäätiön ThinkForest-tiedepoliittista ajatushautomoa, joka tuottaa strategista tietoa metsäpoliittiseen päätöksentekoon. - Valitettavasti päättäjät näkevät metsien käytön enemmän ympäristökysymyksenä kuin vastuullisena ilmastomuutosta torjuvana metsänhoitona. Voimme olla äärimmäisen kriittisiä Brysselin päätöksiä kohtaan, mutta osaammeko kuvailla metsäpolitiikkamme siten, että poliitikot ymmärtävät sen, miten ja miksi hoidamme metsiämme. Sen kokonaisuuden informointi on kaikkein tärkein asia tällä hetkellä.

-Ilmastonmuutosta, ympäristöä ja teollisuutta koskevissa direktiiveissä on jokaisessa kytkös metsään. EU on aktiivinen metsien suojelussa, mutta ei tuotannollisessa tukemisessa. Aktiivisuus ilmenee eri alueilla, joissa tarvitaan suojelua, koska suojelu on keskiössä, ei tuottavassa metsänhoidossa. Tässä piilee ongelma, kun hyvätkään metsänhoidolliset toimenpiteet eivät merkitse mitään Brysselissä, harmittelee Persson.

Aktiivinen metsänhoito parasta ilmastopolitiikkaa 

Euroopan metsäsäätiön ThinkForest-ajatushautomo pyrkii tunnistamaan metsäpolitiikan tiedontarpeita ja tuottamaan viimeisintä tutkimustietoa ja näkemystä päättäjille metsäpoliittisen päätöksenteon ja yhteiskunnallisen keskustelun tueksi.

-Ajatushautomo pyrkii rakentamaan yhteisymmärrystä käsillä oleviin metsäpolitiikan kysymyksiin. Sitä tarvitaan, koska ympäristöaktiivit syyttävät metsien tuhoamisesta ja kuinka metsähakkuut ovat suuri uhka uhanalaisille lajeille. Nämä väitteethän eivät ole totta, vaan ihan päinvastoin. Jos et taistele hyvällä metsänhoidolla ilmastonmuutosta vastaa, lajit ovat hyvin uhanalaisia sen jälkeen.

Ruotsissa metsien vuotuinen kasvu on noin 115 miljoonaa kuutiometriä ja hakkuut 90 miljoonaa. - Jos emme tee hakkuita, metsät eivät sido hiilidioksidia yhtä tehokkaasti. Metsien kasvatus ja korjuu ovat parasta ilmastopolitiikkaa, koska nuoret metsät sitovat hiiltä tehokkaammin kuin vanhat. Ilmastomuutoksen ja metsien kannalta on vastuullista uudistaa metsiä koko ajan ja hoitaa niitä hyvin, kuvailee Persson.

-Kun katsotaan metsävarantoamme, meillä ei ole koskaan ennen ollut näin paljon kasvavaa metsää Ruotsissa kuin nyt, vaikka hakkuumme ovat suuremmat kuin koskaan aiemmin. Olemme siis tehneet metsissämme asioita oikein ja saamme olla siitä ylpeitä.

Perssonilla itsellään on Ruotsissa 440 hehtaarin maatila, jossa on metsää 200 hehtaaria. - Elän siis unelmaani todeksi, kun minulla on etuoikeus osallistua itse metsänkasvatukseen ja samalla olla mukana korkean tason eurooppalaisella foorumilla tuottamassa tietoa metsien tulevaisuutta koskevaan päätöksentekoon.

-Tietenkin käytämme metsiämme vastuullisesti. Minä itse metsänomistajana haluan kantaa vastuuni omalla toiminnallani ja olla ylpeä siitä. Metsänhoito on kestävää ja vastuullista ajattelua, muistuttaa Persson.

Perssonin mukaan metsätaloudessa on kaksi tavoitetta, tuotanto ja ympäristö. -Kun pidämme yllä metsätaloutta koskevaa keskustelua jatkuvasti, kansalaisille syntyy enemmän tietoutta metsistä. Kun uusi sukupolvi ei tiedä metsistä juuri mitään, on tärkeää tuottaa tietoa, mitä niille tehdään, erilaisista tavoista hoitaa ja kasvattaa metsää ja miksi metsää tulee hoitaa aktiivisesti.

- Jos metsässäni tulee vastaan samoilija, se on taatusti minua vanhempi. Tämä on hälyttävä merkki, huomauttaa Persson.

Markku Laukkanen

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »