Kitkarengas ei korvaa kesärengasta tosipaikassa

12.07.2017 9.24

sladii.jpg

Märkäpidossa ja kuumilla asvalttiteillä talvirengas ei pärjää kesärenkaalle, eikä sen kuulukaan: talvirengas on kehitetty talven kylmiin ja lumisiin olosuhteisiin.

Silti huolestuttavan moni autoilija ajaa nastattomilla talvirenkailla myös kesällä, sillä nastaton talvirengas eli kitkarengas saa lain puitteissa vieriä auton alla läpi koko vuoden. 

Autonrengasliiton vuoden 2016 kesärengastutkimuksen mukaan talvirenkaita tavattiin kesällä 4,6 prosentilla autoilijoista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Suomen teillä liikkuu yli 100 000 autoa talvikäyttöön suunnitelluilla renkailla kesäkeleissä. Nokian Renkaiden teknisen asiakaspalvelun päällikkö Matti Morri listasi neljä syytä, joiden takia kitkarenkaiden käyttöä tulee välttää kesällä.

1. Kitkarengas lähtee vesiliirtoon kesärengasta herkemmin

Pohjolan kesiä leimaavat kovat ukkoskuurot ja ajoittaiset rankkasateet. Erityisesti maantien uriin kertyy tällöin vettä, joka altistaa auton vaaralliselle vesiliirrolle

-Laadukkaiden kesärenkaiden pintakuvion suunnittelussa on painotettu myös sitä, että pintakuviointi poistaa tehokkaasti vettä tien ja renkaan välistä. Kitkarenkaassa, joka on suunniteltu talvisiin olosuhteisiin, tätä ominaisuutta ei ole painotettu niin vahvasti. Kitkarenkailla vesiliirron vaara on sateessa ajettaessa huomattavasti suurempi verrattuna kesärenkaisiin, Morri huomauttaa.

Tekniikan Maailman suorittamassa testissä kesärengas vastusti vesiliirtoa 84 kilometrin tuntivauhtiin asti, mutta kitkarengas syöksyi ohjauksesta jo 69 kilometrin tuntinopeudessa.

 2. Kitkarenkaan jarrutusmatka märällä pinnalla on pidempi kuin kesärenkaalla

Kuvittele tilanne, jossa ajat sateen jälkeen märällä maantiellä 80 kilometrin tuntinopeudella ja eteesi hyppää metsästä hirvi. Isket jarrut pohjaan ja toivot parasta, sillä pysähtyminen on nyt renkaistasi kiinni.

-Siinä missä hyväkuntoinen kesärengas pysähtyy märällä pinnalla 25 metrin jälkeen, rullaa kitkarengas siihen päälle vielä lähes 14 metriä, eli useamman auton mitan. Kohdassa, jossa kesärengas on jo pysähtynyt, syöksyy kitkarenkailla kulkeva auto vielä yli 40 kilometrin tuntinopeudella kohti tiellä seisovaa estettä. Kitkarenkaan ja kesärenkaan ero on märällä jarrutettaessa huomattava, ja laadukas kesärengas voi ääritilanteessa pelastaa henkesi, Morri summaa.

3. Kitkarenkaan ajomukavuus ja ohjaustuntuma kärsivät kesäsäässä

Kesärenkaat on suunniteltu, testattu ja valmistettu siten, että lähtökohtana on turvallisuus ja mukavuus kesäisillä teillä: paahteessa, sateessa ja tuulessa. Kitkarenkaan ominaisuudet taas painottuvat lumisille ja jäisille pinnoille ja kylmään ilmaan. 

-Kitkarengas ei ole turvallinen kesällä. Sen ajo-ominaisuudet poikkeavat selkeästi kesärenkaan ajo-ominaisuuksista. Kitkarengas on huomattavasti hitaampi ohjautumaan, ja sen reagointi ääritilanteissa on lämpimissä kesäoloissa epämääräisempää verrattuna jämäkkään kesärenkaaseen. Varsinkin jos ajaa paljon pitkiä matkoja, kesärenkaiden tarjoama ajomukavuus ja tarkka ohjaustuntuma korostuvat, sanoo Morri.

4. Kitkarengas kuluu turhaan kesäajossa

Kitkarenkaiden talvikäyttöön suunniteltu kumisekoitus on pehmeämpi kuin kesärenkaiden. Kuumilla ja karkeilla kesäteillä kitkarenkaiden kulumisnopeus on huomattavan paljon nopeampaa kuin talvikeleissä, jolloin niiden jo entuudestaan heikot kesäominaisuudet kärsivät. 

-Kitkarenkaissa käytetyissä talvikumisekoituksissa on kesärenkaita suurempi lämmönkehitys, joka saattaa vaikuttaa haitallisesti renkaan rakenteeseen. Kulutuspinnan lämpeneminen, voimakas lamellointi ja joustava kulutuspintarakenne voi kesäkäytössä johtaa myös kitkarenkaan virheelliseen kulumismuotoon, joka vaikuttaa haitallisesti kokonaisajotulokseen, renkaan äänitasoon ja samalla ajomukavuuteen, kertoo Morri. 

Autoilija saattaa ajatella säästävänsä rahaa ajamalla vanhat talvirenkaansa kesällä loppuun. Moni saattaa kuitenkin yllättyä eteen tulevista ongelmista sekä ajotuloksessa että ajokäytöksessä.

-Pitkällä tähtäimellä kannattavampaa on hankkia omat laadukkaat renkaansa sekä kesään että talveen ja huoltaa niitä kunnolla käyttöiän maksimoimiseksi. Tällä toimintatavalla varmistetaan myös oma ja kanssaliikkujien turvallisuus, Morri sanoo.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »