metsaa2.png

Euroopan komission lakiluonnoksessa esitetty ennallistamistavoite on mittakaavaltaan valtava. Metsäteollisuus ry pitää asetuksen kustannusvaikutuksia ja toimivallan siirtoa komissiolle huolestuttavana. Metsäteollisuus odottaa Suomen hallitukselta laajaa vaikutustenarviointia sekä vahvaa vaikuttamista asetuksen jatkovalmisteluun.

Euroopan komission 22.6.2002 julkaisema asetusehdotus sisältää laajat vaatimukset elinympäristöjen ja ekosysteemien ennallistamiselle. Ehdotus asettaa jäsenvaltioille sitovat, prosentuaaliset tavoitteet EU:n luontodirektiivin määrittelemien elinympäristöjen tilan parantamiselle. Jäsenvaltioiden tulee arvioida kyseisten elinympäristöjen tila ja ennallistaa niitä, joiden tila todetaan heikentyneeksi.

Metsäteollisuus pitää esitystä erittäin haastavana ja vaatii esityksen suorien ja välillisten vaikutusten huolellista kokonaisarviointia. Hallituksen on ponnekkaasti ryhdyttävä toimiin lakiehdotuksen saamiseksi realistiseksi.

- Luonnon monimuotoisuuden ja metsien terveyden edistäminen on tärkeää meille kaikille. Ennallistamisessa on kuitenkin huomioitava kansalliset erityispiirteet ja toimien pitää olla kustannustehokkaita, toteaa Metsäteollisuus ry:n EU-metsäasioiden päällikkö Maija Rantamäki.

Komission vaikutustenarvioinnin mukaan ennallistamisen kustannusvaikutukset ovat Suomelle EU-alueen kolmanneksi suurimmat, lähes miljardi euroa vuosittain. Summa on bruttokansantuotteeseen suhteutettuna EU-jäsenvaltioiden korkein. Arviosta puuttuvat muun muassa epäsuorat vaikutukset.

- Tämän kokoluokan esitysten tulisi herättää keskustelua tavoitteiden asettamisen järkevyydestä ja taakan tasapuolisesta jakamisesta jäsenvaltioiden välillä, näkee Rantamäki.

Asetusehdotuksessa annettavien tavoitteiden ja velvoitteiden täyttämiseksi jäsenmaat laativat kansalliset ennallistamissuunnitelmat komission arvioitaviksi. Komissio korostaa jäsenvaltioiden päätösvaltaa suunnitelmien laadinnassa, mutta edellyttää samalla, että jäsenvaltioiden tulee lopullisessa ennallistamissuunnitelmassaan ottaa huomioon komission antamat kommentit.

- Esitys on jälleen osoitus komission astumisesta kansallisen päätäntävallan tontille. Haluammeko sitä, kysyy Rantamäki.

Seuraavaksi ehdotus siirtyy parlamentin ja neuvoston käsittelyyn.