Väitös: Puurakentamista halutaan edistää, mutta miksi puukerrostalo on edelleen Suomessa harvinaisuus?

14.11.2022 13.00

kuva-3-jaakko-jussila-kuvaaja-riikka-kalmi.jpg

Puun käyttö tuo kestävää kehitystä rakentamiseen, mutta teollisen puurakentamisen yleistymistä vaivaavat korkeaksi koetut kustannukset sekä laatuun liittyvät ennakkoluulot, ilmenee Jaakko Jussilan uudesta väitöstutkimuksesta. Puurakentamisessa pitäisikin hänen mukaansa keskittyä enemmän asiakkaisiin, eikä pelkästään teknologiaan ja kustannustehokkuuteen.

– Asuntoja ei pitäisi tuottaa urakoitsijoiden, sijoittajien tai virkamiesten vaatimuksiin, vaan asukkaiden tarpeisiin. Alan olisikin muistettava asiakaslähtöisyys tuoteominaisuuksien ja rakentamisprosessien kehittämisen rinnalla, toteaa perjantaina 18. marraskuuta Vaasan yliopistossa väittelevä Jussila.

Puurakentaminen pienentäisi hiilijalanjälkeä

Puurakentaminen ja siihen liittyvä kiinnostus on kehittynyt vauhdilla viime vuosien aikana. Tätä on tukenut myös yhteiskunnallinen paine kehittää vähähiilisempää rakentamista.

– Puun käyttö rakentamisessa nähdään yhtenä keskeisenä keinona pienentää rakentamisen hiilijalanjälkeä, sillä se on raaka-aineena uusiutuvaa, sitoo hiiltä itseensä vuosikymmeniksi eteenpäin ja on helposti kierrätettävissä. Tiedämme kuitenkin tutkimuksesta ja käytännön tasolla, että ison mittakaavan puurakentamisen yleistyminen on ollut Suomessa hidasta, huolimatta puurakentamisen tunnistetuista eduista ja edistämistoimista, sanoo Jussila.

Jussilan tuore väitöskirja käsittelee puurakentamisen omaksumista osana rakentamisen kestävyysmurrosta. Siinä käsitellään erilaisia puurakentamista edistäviä ja hidastavia tekijöitä, erityisesti suomalaisten kuntapäättäjien ja institutionaalisten tekijöiden näkökulmasta.

– Kunnilla on merkittävä rooli puurakentamisen edistämisessä paitsi julkisen rakentamisen toimijoina, niin myös kaavoitusmonopolinsa vuoksi.

Jussila on tehnyt väitöstutkimuksessa laajan kirjallisuusanalyysin. Tämän lisäksi hän on haastatellut kuntapäättäjiä näiden näkemyksistä kestävään rakentamiseen ja tunnistettuihin puurakentamisen esteisiin ja ajureihin.

Hyvät tuoteominaisuudet plussaa – korkeaksi koetut kustannukset miinusta

Teollisen puurakentamisen edistävinä tekijöinä voidaan tunnistaa positiiviset tuoteominaisuudet sekä tuoteinnovaatiot, kuten esivalmistuksen kautta parantunut rakentamisen tehokkuus.

Toisaalta korkeammat kustannukset, tuotteen laatuun liittyvät ennakkoluulot, kokemuksen puute, sekä rakentamisen vakiintuneet tuotantotavat ovat esimerkkejä puurakentamista hidastavista tekijöistä. Näiden lisäksi tutkimukseen haastatellut kuntapäättäjät tunnistivat tarjonnan puutteen ja epäsuotuisan sääntelyn haittaavan teollisen puurakentamisen kehitystä.

Kaavoitus ja maankäyttö tärkeitä puurakentamisen edistämisessä

Tutkimuksen tulokset osoittavat, että suurin osa kunnista oli omaksunut tavoitteita ja käytäntöjä kestävän rakentamisen edistämiseksi. Yleisimmin kestävä rakentaminen näkyi energiatehokkuuden ja hiilineutraaliuden tavoittelussa, elinkaariajatteluna ja uusiutuvan energian käytön edistämisenä. Puurakentaminen nähtiin näiden ohella yhtenä osana kestävää rakentamista. Monet kunnat luottavat nykyisten määräysten ja asetusten olevan riittävällä tasolla kestävän rakentamisen edistämisessä, joka osaltaan korostaa institutionaalisten tekijöiden, erityisesti sääntelyn tärkeyttä.

Puurakentamisen edistämiskeinoja puolestaan tunnistettiin kunnissa laajasti. Kaavoitus ja maankäyttö, paikallisen elinkeinon tukeminen, pientalorakentaminen sekä ympäristötavoitteiden asettaminen uusille asuinalueille olivat yleisimpiä tunnistettuja ajureita. Kunnilla on siten käytössään useita keinoja edistää kestävää rakentamista ja puurakentamista.

Liiallinen sääntely ei saisi muodostua esteeksi

Ilmastopaineet ja kestävyysmurros tuovat mukanaan muutosta käytännössä jokaiseen organisaatioon – rakennusala ei ole immuuni tälle muutospaineelle. Muutokseen sopeutuminen vaatii riskinottamista ja investointeja, mutta se myös luo uusia liiketoimintamahdollisuuksia ja parhaimmillaan tehostaa yritysten toimintaa.

– Lähivuosina julkiselle rakentamiselle on asetettu puunkäytön suhteen odotuksia, mutta olisi tärkeää, ettei puurakentamisen edistäminen ole vain kuntien harteilla. Puurakentamisen kilpailukyky ja kuluttajakysyntä ovat avainasemassa kaupallisen asuntotuotannon kasvulle.  Liiallinen sääntely ei saisi muodostua esteeksi puurakentamiselle, sanoo Jussila.

Tuottajalähtöinen näkökulma on korostunut

Puukerrostalorakentamisen tutkimus on tähän mennessä keskittynyt pitkälti asuntojen tuottajien, erityisesti rakennusliikkeiden, elementtivalmistajien ja suunnittelijoiden näkökulmaan puukerrostalorakentamisen mahdollisuuksista ja hidasteista. Sen sijaan asuntokauppaan ja asumisen aikaiseen kokemukseen liittyvä tutkimus on vähäistä. Lisäksi vain muutama tutkimus tarkastelee instituutioiden tai kuntapäättäjien roolia puukerrostalorakentamisessa, vaikka näiden tärkeys tunnistetaankin. Jussilan väitöskirja osaltaan täydentää näitä tutkimuksen aukkoja.

Kuvateksti: Jaakko Jussila väittelee Vaasan yliopistossa perjantaina 18. marraskuuta. Väitöskirjan aiheena on puurakentamisen omaksuminen osana rakentamisen kestävyysmurrosta. Kuva: Riikka Kalmi / Vaasan yliopisto (kuvat linkkeinä alla)

Väitöstilaisuus

KTM Jaakko Jussilan väitöstutkimus “Transformation towards sustainability in the construction market: Adoption of wood construction in Finland” tarkastetaan perjantaina 18.11. klo 12 Vaasan yliopiston Wolff-auditoriossa. Väitöstilaisuuteen voi osallistua myös etäyhteyden kautta (Zoom, salasana 926950)

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Pauliina Ulkuniemi (Oulun yliopisto) ja kustoksena professori Hannu Makkonen.

Väitöskirja

Jussila, Jaakko (2022) Transformation towards sustainability in the construction market: Adoption of wood construction in Finland. Acta Wasaensia 494. Doctoral Dissertation. Vaasan yliopisto / University of Vaasa.

Julkaisun pdf

Lisätiedot

Jaakko Jussila, puh. 040 900 5610, jaakko (@) jussila.fi

Jaakko Jussila on syntynyt Helsingissä vuonna 1987. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 2006 Töölön yhteiskoulun lukiosta. Kauppatieteiden maisteriksi hän valmistui vuonna 2013 Vaasan yliopistosta. Hän on työurallaan toiminut Rakennustutkimus RTS Oy:n analyytikkona vuosina 2013–2020, projektitutkijana Vaasan yliopistossa vuosina 2019–2021 ja projektisuunnittelijana Helsingin yliopistossa vuodesta 2020 lähtien.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen

Näytä lisää »