Etelä-Pohjanmaalla tehostetaan maanteiden talvikunnostusta

19.01.2018 11.15

tukkirekka_talvi.jpg

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella nostetaan talvihoitoluokkia noin 170 kilometrin matkalla. Nostot kohdistuvat valtateiltä aina alimman talvihoitoluokan teihin.

Liikennevirasto päätti talvihoitoluokkien nostoista koko Suomessa joulun aikoihin, mutta käytännössä muutokset näkyvät tieverkolla 1.2. mennessä. Kesken talvikautta tehtävien hoitoluokkanostojen lisäksi talvihoitoluokkia on nostettu Alavuden ja Kristiinankaupungin alueurakoiden alueella 1.10.2017 lähtien.

Merkittävimmät osuudet, joilla talvihoitoluokkia nostetaan 1.2. alkaen, ovat valtatiellä 8 välillä Edsevö - Kokkola (18 km hoitoluokkaan Is), ja valtatiellä 13 välillä Alaveteli - Veteli (35 km hoitoluokkaan I). Lisäksi 1.10. nostetuista talvihoitoluokista merkittävimmät osuudet ovat kantatiellä 68 välillä Lehtimäki - Ähtäri (26 km hoitoluokkaan Ib) sekä seututiellä 697 välillä Mäyry - Soini (38 km hoitoluokkaan Ib). Kaikki osuudet, joilla talvihoitoluokkaa nostetaan, näkyvät kartalla. Talvihoitoluokkien noston pääasiallisena perusteena on liikennemäärä. Myös muitakin talvihoitoluokkien nostotarpeita on tullut esiin, mutta nyt käytettävissä oleva rahoitus ei niiden osalta nostoa mahdollista. Koko ELYn tieverkon nostaminen yhtä talvihoitoluokkaa korkeammaksi maksaisi karkeasti arvioiden n. 3,5 milj. € vuodessa. Tosin tämäkään ei todennäköisesti tyydyttäisi kaikkia tienkäyttäjiä etenkään alempien hoitoluokkien osalta.

Talvihoidolla pyritään turvaamaan liikenteen turvallisuus ja sujuvuus. Lumen auraamisen lisäksi talvisen tiestön ongelmia vähennetään mm. suolaamalla tai hiekoittamalla tietä ja tasaamalla tien pintaa. Käytännössä ei ole taloudellisesti mahdollista, että koko tiestöllä tehdään toimenpiteitä samanaikaisesti. Kalustoa ei ole taloudellisesti mahdollista varata päivystämään suuria määriä esimerkiksi lumisateen varalle.  Vilkasliikenteiset tiet hoidetaan nopeammin, myös talvihoidon laadun osalta vaatimukset ovat niillä tiukempia. Tämän vuoksi maantiet on jaettu viiteen eri hoitoluokkaan (Is, I, Ib, II, III).  Esimerkiksi III-hoitoluokan teillä suurin sallittu irtolumen syvyys on lumisateen aikana 10 cm ja aikaa on toimenpiteen suorittamiselle 6 tuntia sateen päättymisestä. Sen sijaan Is -luokassa irtolunta saa olla sateen aikana enimmillään 4 cm ja irtolumi tulee olla aurattuna 2,5 tunnin aikana pois. Lisäksi liukkaudentorjunnan toimenpideaika on III-hoitoluokan tiellä 8 tuntia. Tämän takia on ymmärrettävää, että alemmalla tiestöllä liikkuvista tuntuu, että tietä ei hoideta, vaikka työ hoidettaisiinkin laatuvaatimusten mukaisesti. Parempi talvihoidon laatu alemmalla tieverkolla edellyttää enemmän euroja.

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alue on jaettu yhdeksään hoitourakka-alueeseen. Jokaisella urakka-alueella maanteitä hoitaa yksityinen urakoitsija, joka tarjousten perusteella valitaan kullekin alueelle. Sama urakoitsija huolehtii maanteiden hoidosta yleensä noin viisi vuotta kerrallaan, jonka jälkeen urakka kilpailutetaan uudelleen. Urakan valvojina toimivat aluevastaavat, käytännössä tätä valvontatyötä tekee 4,5 henkilöä Pohjanmaan, Etelä- ja Keski- Pohjanmaan alueella. Valvottavat alueet ovat laajat, joten tiestön tilan ajantasainen tunteminen on haastavaa. Lisäksi valvonnassa käytetään jonkin verran ulkopuolista laadunvalvontakonsulttia sekä tietojärjestelmiä apuna. Myös urakoitsijan velvollisuutena on tehdä tiestön tilan tarkastuksia, myös kelin osalta. Pääurakoitsija on vastuussa siitä, että tarvittavat toimenpiteet tehdään tiestöllä oikeaan aikaan ja päättää toimenpiteiden käynnistämisestä.

Aikaisemmin talvet olivat olosuhteiltaan tasaisempia. Ilmasto on muuttunut vaihtelevammaksi, ja talvihoidon osalta erittäin haasteellisia ovat jatkuvat lämpötilamuutokset pakkasesta suojakeliin. Jotta tienpinta olisi näissäkin olosuhteissa liikennettä tyydyttävässä kunnossa, vaaditaan urakoitsijalta tarkkaa kelien ja sääennustusten seurantaa, jotta kelimuutosten vaatimiin toimenpiteisiin voidaan hyvissä ajoin varautua. Lisäksi pienet paikalliset sääilmiöt eivät välttämättä näy tiesääasemien tai sääennusteiden kautta. Talvi on kuitenkin erilainen vuodenaika kuin kesä, joten siksi tavanomaisessakin talvisäässä saattaa liukkautta teillä esiintyä ja tienkäyttäjien on tämä syytä ottaa huomioon.

Linkit:

talvihoitoluokat

Urakka-alueet

Maanteiden talvihoitoluokkien muutokset kartalla (pdf 712kt)

 
31.01.2018 23.36"Triplavaimentimien" tuotanto alkoi aikataulun mukaisesti - Ensierät asiakkailla helmikuun ekaviikolla.
31.01.2018 21.22BPW tuomassa eTransport -voimalinjaansa markkinoille.
31.01.2018 16.00Raskaan liikenteen mitat ja massat jälleen LVM:n puntarissa - Pysähtyykö perävaunukauppa?
31.01.2018 12.00Komatsu Forest esittelee mielenkiintoiset uutuuskoneet helmikuun työnäytöksessä Sotkamossa pe-la 23.-24.2.
31.01.2018 10.01Uusi Scania-keskus suunnitteilla Pirkkalaan
31.01.2018 9.40Hondalla lukuisia uutuuksia MP18 -moottoripyöränäyttelyssä
31.01.2018 9.25Suomessa konkurssitilanne paljon valoisampi kuin muissa Pohjoismaissa
31.01.2018 9.00Biotalouden Innovaatiopalkinnon haku on edelleen käynnissä - parhaalle ehdotukselle tarjolla 3000 eur
30.01.2018 16.01Komatsu ostaa Quadcon ja Southstarin hakkuulaite liiketoiminnot
29.01.2018 16.53Miljoonaluokan tuki Green Fuel Nordic Oy:n Lieksan bioöljyjalostamoinvestointiin
29.01.2018 15.01Sisu Polar Rock kotimaan raskaiden maansiirtoautojen kärkeen - uusi S-malli täydentää valikoimaa
29.01.2018 12.01Stora Enso asetti kunnianhimoiset kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet ensimmäisenä metsäyhtiönä
29.01.2018 11.11UPM ja Åbo Akademi solmivat strategisen kumppanuussuhteen
29.01.2018 10.36SBA Interior Oy on Hardox Wear Parts -verkoston uusin jäsen Suomessa
29.01.2018 10.15Volkswagenin täyssähköautojen myyntiverkosto laajentui
29.01.2018 9.00Toiminta keskittyy yhden nimen alle: OP System
28.01.2018 15.22LUE TÄSTÄ OTTELURAPORTTI! Loistokas Ergo taisteli voittoon Einari Kupissa - Niiralan Montussa nähtiin muailmanluokan hokia!
28.01.2018 14.11Koeaja John Deeren älykäs IBC-puominohjaus Kullaan Metsäoppilaitoksen avoimien ovien päivillä 2.-3.2.2018
28.01.2018 11.00Uudet Duetta metsäkoneen telaketjut ympärivuotiseen käyttöön
28.01.2018 10.01Propsikuorman tekoa Mercedes-Benz esittelyautoon 1960-luvun lopulla
28.01.2018 9.11Järeät Logset kuormatraktorit pärjäävät Kanadan vaativilla savotoilla
27.01.2018 11.00Tankkausetuja ammattiliikenteen Teboil D -automaateilla
26.01.2018 14.49Metsä Boardin Better with Less -pakkaussuunnittelukilpailu ja Pro Cartonin nuorten suunnittelijoiden palkinto yhteistyöhön
26.01.2018 13.10Metsäalan avoimet ovet Kullaalla 03.02.2018
26.01.2018 12.24Dacia nousemassa merkkiuskollisuusvertailun kärkeen
26.01.2018 10.13Puukaupassa huippumääriä ja digiloikkia vuonna 2017
26.01.2018 10.11Runkoverkkopäätöksen valmistelu käynnistyy
25.01.2018 20.01Olympialaisiin osallistuu peräti neljä Ponssen kumppania
25.01.2018 13.13PulPaper 2018: Puu on tulevaisuuden raaka-aine
25.01.2018 12.30LIQUI MOLY valittu ADI:n viralliseksi toimittajaksi
25.01.2018 12.20Työnäytös: Suomalainen Fixteri esittäytyy Kataloniassa 31.1.
25.01.2018 12.14Valmet toimittaa monipolttoainekattilan ja savukaasujen käsittelyjärjestelmän Oulun Energian Laanilan biovoimalaitokselle
25.01.2018 10.55Scania avaa raskaan kaluston palvelukeskuksen Kuusamoon
24.01.2018 12.15Koiviston Autolle 51 uutta "Subbaria"
24.01.2018 10.29Käytettyjen hyötyautojen kauppa käy vilkkaana - pakettiautoon tehdään asiakkaan toivoma varustelu
24.01.2018 10.00Äänekoski on vuoden 2018 rautatiekunta!
23.01.2018 16.1113 000. PONSSE metsäkone luovutettiin tänään asiakkaalle Vieremällä - tehdaslaajennus valmistuu vauhdilla
23.01.2018 16.00Maaseutu 2.0 siirtää metsänomistajan digiaikaan
23.01.2018 15.45Henkilö- ja pakettiautojen katsastusaikavälit uudistuvat toukokuussa
23.01.2018 15.45VTT:n kehittämä ympäristöystävällinen pakkausratkaisu palkittiin
23.01.2018 15.36Metsä Boardin ekologinen lahjapakkausdesign näytteillä PCD-messuilla Pariisissa
23.01.2018 15.22JAK-Metalli Oy on SSAB:n uusi Hardox in My Body -ohjelman jäsen Suomessa
23.01.2018 14.27Volkswagen Hyötyautot ja autourheilun SM-sarjat jatkavat yhteistyötä
23.01.2018 13.45Volvo Trucks aloittaa sähkökuorma-autojen myynnin Euroopassa 2019
23.01.2018 13.40Suurlujuusteräkset ja robotiikka tuovat kilpailukykyä konepajoihin
23.01.2018 10.01Iveco-huollon avajaisten Kuopion Raskoneella tänään tiistaina kello 9-20
23.01.2018 9.25Valutecille ennätysvuosi vahvan loppuvuoden ansiosta
23.01.2018 9.18Stora Enso asetti kunnianhimoiset kasvihuonekaasupäästöjen vähentämistavoitteet
23.01.2018 9.01Uusi taksipalvelu tarjoaa kiinteähintaisia matkoja pk-seudulla
23.01.2018 8.54Neste maailman toiseksi vastuullisin yritys
22.01.2018 19.01Metsäkonealalla tulossa todella mielenkiintoinen XC-kevät - työnäytökset helmi-maaliskuun vaihteessa
22.01.2018 13.27Äänekosken Huutomäen kiertosaarekkeiden toimivuutta tutkitaan
22.01.2018 12.35Iveco Daily valittiin vuoden pakettiautoksi Kiinassa
22.01.2018 11.06Wood - uusi tapahtuma mekaanisen metsäteollisuuden ammattilaisille
22.01.2018 11.00Raskas liikenne tuottaa nyt tienpintojen liukkaustietoa autoilijoille
21.01.2018 13.00Ammattilehti tuotti lehtiä vuoden aikana ennätystahtia; 12 numeroa, 2.016 sivua ja 225.000 painettua lehteä + asiakaslehdet
21.01.2018 11.11Latvusmassan kuormainvaakamittauksessa voidaan jatkossa käyttää kosteusmallia
21.01.2018 7.49Maailmanennätys Jaguar ensiesittelyssä
20.01.2018 11.11Kuljetus J & O-P Jokinen: Vahvaa luottoa Ivecoon puutavaran ajossa
20.01.2018 9.20Älykästä nosturinohjausta metsäkoneisiin ja teollisuuskäyttöihin
20.01.2018 9.00UPM käynnistää metsänhoitotöiden myyntiin ja toteutukseen keskittyvän franchisingketjun pilottihankkeella Hämeenlinnan ja Lahden alueilla
19.01.2018 15.24Tuhannes Iveco Stralis NP maakaasukuorma-auto Saksaan
19.01.2018 13.45Stora Enso solmi sopimuksen kansainvälisten ammattiliittojen kanssa
19.01.2018 13.45Kansainväliset öljymarkkinat - tammikuu 2018
19.01.2018 12.13Tutkijaryhmä: biotalouskritiikillä on liian kapea näkökulma
19.01.2018 12.00SEO täyttää 40 vuotta
19.01.2018 11.15Etelä-Pohjanmaalla tehostetaan maanteiden talvikunnostusta
19.01.2018 8.57Akustiikan hallintaa uudella puupohjaisella rakentamisen ratkaisulla
19.01.2018 8.50Finnpulpin biotuotetehdashanke etenee
18.01.2018 15.01LUE TÄSTÄ! Uusi iso vuodenvaihteen Metsäalan Ammattilehti on ilmestynyt
18.01.2018 12.25Nettiauton vaihtoautokauppa vuonna 2017: yli 600 000 myytyä autoa
18.01.2018 11.22Riikosen presidentit löytyivät
18.01.2018 11.00Metsähallitus pyrkii yhdistämään valtion maa- ja vesiomaisuuden erilaiset käyttötarpeet
18.01.2018 10.55Euroopan parlamentilta vihreää valoa metsäenergian hyödyntämiselle
18.01.2018 10.40Elämä voi olla hetkestä kiinni. Active Brake Assist 4 -hätäjarruavustin auttaa tunnistamaan nämä tilanteet.
18.01.2018Taloushallintoliitto: Yritysten verorangaistuksia kohtuullistettava
17.01.2018 12.25Projektikuljetusten määrä ja Lapaluodon tonnimäärä vahvassa kasvussa
17.01.2018 12.00VR Group aloittaa dieselveturikilpailutuksen alusta
17.01.2018 11.34Valmet sai jälleen kartonkituotantolinjatilauksen Pohjois-Amerikkaan
17.01.2018 10.15Volkswagen-konserni toimitti 10,74 miljoonaa autoa vuonna 2017
17.01.2018 10.09Havupuiden kuoren tanniinista kehitetään vaihtoehto liimojen myrkyllisille fenoliyhdisteille
16.01.2018 12.29Oikeusministeri Häkkänen esittää perustuslain muutosta säädettäväksi kiireellisenä
16.01.2018 12.29Osuustoimintatutkimus: Jäsenet entistä tyytyväisempiä Metsäliitto Osuuskuntaan
16.01.2018 12.00Milwaukeelta akkukäyttöinen kuumailmapuhallin
16.01.2018 11.23Koivunen Oy kehittää toimintaansa Pohjois-Suomessa
16.01.2018 9.10Lataa ilmaiseksi työkalut metsätien kunnossapitoon!
16.01.2018 8.50Paperiteollisuuden toimihenkilösopimus uudistuu ja lisää paikallista sopimista
16.01.2018 8.40Lappiin syntyi 12 uutta 4H-yritystä Mobiilisti metsään -hankkeen avulla
16.01.2018 8.00Puukauppaa nyt myös ruotsiksi
15.01.2018 21.00Versowoodin sahatavarakonttijuna saapui määränpäähänsä Kiinaan
15.01.2018 15.01Originator ja Hiab jälkimarkkinointiyhteistyöhön
15.01.2018 13.01Veho Hyötyajoneuvot investoi uuteen asiakaspalvelukeskukseen Rovaniemellä
15.01.2018 9.11SUV-ikoni uudistuu täydellisesti - perinteitä kunnioittaen
15.01.2018 9.00Uusi tutkimushanke tuo lisää tietoa metsien monimuotoisuuden edistämiseen
14.01.2018 20.11HCT-yhdistelmillä on kuljetettu jo 2 800 kuormaa UPM:n hakkeita
14.01.2018 14.00Venäjä oli maailman suurin CTL-metsäkonemarkkina vuonna 2017 - ohitti Ruotsin ja Suomen myyntimäärissä
14.01.2018 9.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Ford Ranger Double Cab Wildtrak 3.2 TDCi 200 hv A6 4x4 - Tyylikkäästi työmaalle
14.01.2018 8.11OTA VAUHDIKAS STARTTI MARKKINOINTIIN! Vuodenvaihteen Ammattilehti on parhaillaan työn alla - vielä ehdit mukaan ilmoituksella
14.01.2018 6.01Valmet toimittaa savukaasujen puhdistuslaitteiston Vantaan Energian Martinlaakson biovoimalaitokselle
13.01.2018 21.21Renault nostaa Kangoo Z.E. täyssähköauton Suomen mallistoon

Näytä lisää »