Siimet Oy saa kilpailuetua pitkäaikaisesta yhteistyöstä Ruukin kanssa04.03.2012 12.32 Siimetin ja Ruukin yhteistyö on eri muodoissa jatkunut jo vuosikymmeniä. Siimet hankkii valtaosan tarvitsemastaan teräksestä Ruukilta sisältäen monipuolisesti muun muassa jatkojalostettavia teräspuolivalmisteita ja lujia Optim®-teräksiä. Yhteistyö on kehittynyt 2000-luvulla myös tuotekehityksen puolelle. Vuonna 2006 Siimet otti ensimmäisenä käyttöön Ruukin valmistaman suurlujuusteräksen uuden paksuusalueen. Sen käyttöä lavetinvalmistuksessa tutkittiin ja seurattiin tiiviissä yhteistyössä. Vuonna 2009 kehitettiin yhteistyössä hyperkevyt lavetti, jossa hyödynnettiin Ruukin suuruuslujuusterästä. Monipuolinen tuotevalikoima Siimet on pitkäaikaisen yhteistyön aikana hankkinut Ruukilta muun muassa rakenneputkia, ruostumattomia teräksiä sekä eri laatuisia levyteräksiä, kuten rakenne-, suuruuslujuus- ja kulutusteräksiä. Yhteistä tuotekehitystä on tehty muun muassa Ruukin uuden suuruuslujuusteräksen käyttöönotossa vuonna 2006 ja hyperkevyiden lavettien kehittämisessä 2009. ”Tunnemme Siimetin hyvin pitkän yhteistyömme pohjalta, joten meillä on kattava käsitys yhtiön tarpeista”, kertoo Ruukin myyntineuvottelija Iiro Pietilä. Osalle Siimetin asiakkaista on myös hyvin tärkeää Ruukin toimittamien terästuotteiden kotimaisuus. Suurempi hyötykuorma ja energiasäästöt Siimetin suunnittelemissa ja valmistamissa kuljetuskalustoissa on painonsäästöllä suuri merkitys. Ruukin erikoisteräksillä lavettien painosta saadaan leikattua noin 20 prosenttia, minkä ansiosta kuljetuskaluston hyötykuorma kasvaa ja entistä suurempia kuormia voidaan kuljettaa kerralla. Lisäetuna polttoaineen kulutus alenee, kun lavettia ajetaan ilman kuormaa. Ajoneuvon alentunut omamassa vähentää polttoaineenkulutusta myös kuormattuna kuljetettua kuormayksikköä kohti laskettuna. Tämän ansiosta Siimetin asiakkaat voivat saavuttaa merkittäviä säästöjä polttoainekustannuksissa ja päästöissä kuormayksikköä kohden. Asiakaslähtöisyys ja asiantuntemus Koska Ruukki suunnittelee ja valmistaa toimittamansa terästuotteet itse, yhtiö omaa laajaa tuoteasiantuntemusta ja pystyy palvelemaan asiakkaitaan kattavasti. Siimet on yhteistyön aikana hyödyntänyt Ruukin asiantuntijoita muun muassa suunnittelun ja tuotekehityksen alueilla. Ruukin asiantuntijoita on ollut myös Siimetin mukana, kun yhtiö on osallistunut eri messuille. Yhteistyössä Siimet on myös arvostanut Ruukin myyntiorganisaation asiantuntemusta ja aktiivisuutta. ”Yhteistyön sujuvuus ei aina ole itsestäänselvyys, mutta Ruukin kanssa yhteistyö on toiminut hienosti. Ruukin asiantuntijat ovat hyvin tavoitettavissa ja tuotteiden toimitusvarmuus on kohdillaan. Pitkä yhteistyömme tulee varmasti jatkumaan myös tulevaisuudessa”, toteaa Siimetin toimitusjohtaja Ari Mäkitalo. Pidempi tuotteiden elinkaari Asiakkaat edellyttävät teräksestä valmistettujen lavettien ja muiden erikoiskuljetuskalustojen runkojen kestävän yhä suurempaa kuormitusta. Lavettien kestävyyttä ja tätä kautta elinkaarta voidaan kasvattaa esimerkiksi Ruukin lujilla Optim®-teräksillä, jotka mahdollistavat muun muassa painon vähentämisen, jännevälien kasvattamisen ja ainevahvuuksien pienentämisen. Erinomainen puolivalmisteiden leikkauspalvelu Se, että Siimet valmistaa lavetteja ja muita erikoiskuljetuskalustoja asiakkaiden tarpeiden mukaan, on yhtiölle merkittävä kilpailutekijä. Siimet hankkii Ruukilta paljon teräspuolivalmisteita siten, että Siimetin suunnittelijat toimittavat Ruukille suunnitelman tuotteesta ja sen ominaisuuksista. ”Siimetillä on laveteissa tiettyjä osia, joiden levyvahvuus on 150 millimetriä. Hankimme teräspuolivalmisteet Ruukilta, koska heidän leikkauspalvelunsa laatu on niin korkea, ettei meidän tarvitse käyttää tuotteiden jalostamiseen yhtä paljon omia resursseja kuin heikomman leikkauslaadun kohdalla”, Ari Mäkitalo kertoo. |