Metsä Group uudisti kestävän kehityksen tavoitteensa

02.03.2019 13.01

gropuuudisti.jpg

Metsä Group on uudistanut strategiset kestävän kehityksen tavoitteensa. Vuoteen 2030 ulottuvat tavoitteet kattavat konsernin koko toiminnan ja heijastuvat myös toimitusketjuun.

Metsä Groupin tavoitteena on lisätä metsiin ja tuotteisiin sitoutuneen hiilen määrää. Metsiin sitoutuneen hiilen määrää kasvatetaan lisäämällä metsänhoitopalvelujemme kattamaa pinta-alaa 30 prosentilla vuoteen 2018 verrattuna. Tuotteisiin sitoutunutta hiiltä lisätään niin ikään 30 prosentilla kasvattamalla hiiltä pitkään sitovien tuotteiden määrää. Lisäksi metsäluonnon monimuotoisuutta turvataan huolehtimalla lahopuun lisäämisestä.

Metsä Group tavoittelee fossiilitonta tuotantoa vuoteen 2030 mennessä. Tällöin tehtaat eivät käytä fossiilisia polttoaineita ja tuotteet valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista. Tuotannon resurssitehokkuus varmistetaan hyödyntämällä kaikki tuotannon sivuvirrat ja vähentämällä prosessiveden käyttöä 25 prosentilla vuoteen 2018 verrattuna.     

Toiminnan vastuullisuus todennetaan sekä omassa toiminnassa että toimitusketjussa. Tavoitteena on, että koko henkilöstö toimii konsernin eettisten periaatteiden mukaisesti ja työympäristö on tapaturmavapaa. Panostamme toimitusketjun vastuullisuuteen.

Metsä Group uudisti vuoden 2030 kestävän kehityksen tavoitteensa osana konsernin strategian uudistamista. Konsernin kaikkien tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva, pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä tuleva puu. Tuotteemme korvaavat fossiilisten raaka-aineiden käyttöä. Toimintamme tukee YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista.

08.03.2019 9.00Cargotec sijoittaa toiminnanohjausjärjestelmiin
07.03.2019 19.11Vermeer HG6800: Suuren kapasiteetin terminaali murskain
07.03.2019 16.22Uusi I-Save -toiminnolla varustettu Volvo FH tuo jopa 7 % säästöjä polttoainekustannuksiin
07.03.2019 11.33Nokian Renkaiden suurinvestointi etenee Yhdysvalloissa
07.03.2019 9.11Stora Enson Virtuaalimetsä-sovelluksella voi nyt nähdä metsän tulevaisuuden
06.03.2019 20.22Komatsu Forest -valokuvauskilpailun helmikuun voittaja on selvinnyt
06.03.2019 20.00Työkone lämpimäksi matkapuhelimella - Webasto ThermoConnect
06.03.2019 14.50Veholta vahva vuosi toimialan murroksen keskellä
06.03.2019 14.00Uutta Sonaxilta: XTREME Vaahtoshampoo
06.03.2019 13.10Uutta talvipitoa myös tiehöylille - Nokian Hakkapeliitta Loader -rengasperhe laajenee
06.03.2019 10.35Uusi Renault Clio esittäytyy
06.03.2019 10.00Vilppulan saha menestyi turvallisuusvertailussa
06.03.2019 9.55Vehon linja-autokiertue liikkeellä maaliskuussa
06.03.2019 9.44Nobina ja Scania kokeilevat täyspituisia itseohjautuvia busseja Ruotsissa
06.03.2019 9.32Runsas- ja pitkähaarainen juuristo voi vauhdittaa kuusen kasvua
06.03.2019 9.30Metsätalousinsinöörien uraseuranta nosti esiin osaamisvajeita
06.03.2019 9.00SsangYong Korando uudistuu
05.03.2019 20.01I Laurell Oy: Hake- ja turvekaluston luottotoimittaja
05.03.2019 16.20Suomi elää metsästä - metsäteollisuuden osuus tavaraviennistä 20,7 prosenttia
05.03.2019 13.44Metsäalan ammatillisilla oppilaitoksilla vahva halu kehittää toimintaansa
05.03.2019 11.09Stora Enso menestyi yritysten monimuotoisuusvertailussa
05.03.2019 10.44Koneosapalvelun uuden toimitilan rakennustyöt on käynnistetty Vilppulassa
05.03.2019 8.11UPM maksoi henkilöstölleen 62 miljoonaa euroa kannustepalkkioina vuonna 2018
04.03.2019 20.11Wetteri - pohjoisen autokaupan jätti: Keskiössä asiakkaat ja heidän asiakkaansa
04.03.2019 15.10Keskusta metsälinjauksessaan: Meidän pitää vähentää öljyn, betonin, muovin ja hiilen käyttöä, ei puun käyttöä!
04.03.2019 14.50Ennennäkemätöntä tehokkuutta sellukuljetuksissa - jo miljoona tonnia Äänekoskelta Vuosaareen
04.03.2019 14.44Volvo Cars rajoittaa pian uusien autojen huippunopeutta
04.03.2019 12.00Metsurin tarina Cannesin elokuvajuhlille
04.03.2019 11.00Bioenergia ry: Bioenergian käytön kasvulle on vielä tilaa
04.03.2019 10.22Uusi tuotantoennätys Olofsfors teloille - viikossa valmistui 120 paria uusia metsäkoneteloja
04.03.2019 8.34Kaukolämmön suosio kasvaa
04.03.2019 8.30Ford tuo uutta tekniikkaa Tourneo Custom -malliin
04.03.2019 8.16Uusi työkalu linja-autonkuljettajien työn riskien hallintaan
03.03.2019 20.28ILMOITTAJA VIELÄ 3 PÄIVÄÄ AIKAA! Seuraava mielenkiintoinen Metsäalan Ammattilehti on valmistumassa - muista lähteä mukaan
03.03.2019 12.01Kuljetusliike Viikari Oy: Puutavaran käsittelyä yli 70-vuoden kokemuksella
03.03.2019 11.55Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 7200 tykkääjää - määrä huimassa kasvussa!
03.03.2019 10.11Puukauppa ja tuulivoima siivittivät Metsähallituksen hyvään tulokseen
02.03.2019 19.01AMMATTILEHTI KOEAJAA: Scania R410 6x2 LNG - Kehityksen edelläkävijä
02.03.2019 13.01Metsä Group uudisti kestävän kehityksen tavoitteensa
02.03.2019 12.01Vuori nousi Vieremälle - rinnekoneiden testaus onnistuu nyt mainiosti
01.03.2019 20.22Vermeer pienkuormaajat valloittavat Eurooppaa - myynti lähtenyt hyvin matkaan Suomessakin
01.03.2019 15.17Uusi rakenneteräs nostolaitteisiin ja vaativiin rakenteisiin
01.03.2019 15.00Monipuolista auton käyttömahdollisuuksia - hanki vetokoukku
01.03.2019 12.00Kuorma-autojen ensirekisteröinnit vahvassa kasvussa - Pakettiautokaupassa hiipumisen merkkejä
01.03.2019 11.44Vähälä Yhtiöille uusia vähäpäästöisiä kalustoratkaisuja
01.03.2019 11.00Hirvikanta on pienentynyt edellisvuodesta
01.03.2019 10.44Osalla moottoriteistä saa ajaa 120 km/h jo maaliskuussa - siirtymäaika alkaa
01.03.2019 10.12Hyundai i30 Fastback N sai hinnat
01.03.2019 10.01SKODA:n myynti ennätysvauhdissa alkuvuodesta 2019
01.03.2019 9.50V8 TDI palaa Volkswagenin mallistoon
01.03.2019 9.30Stora Enson puupohjaiset ratkaisut käytössä Pohjoismaisten hiihtolajien MM-kilpailuissa Seefeldissä
01.03.2019 8.09Rautakaupan alalla maltillisen kasvun vuosi
28.02.2019 21.22Hakevelhot loihtii puhdasta kotimaista energiaa metsästä
28.02.2019 16.27SKODA KAMIQ tuo katumaasturin vahvuudet perheautokokoluokkaan
28.02.2019 16.22Metsä Group uudisti kestävän kehityksen tavoitteensa
28.02.2019 16.20Mercedes-Benz GLC tekniikkapäivittyy
28.02.2019 15.00VAK-asetuksen muutos parantaa kuljetusten turvallisuutta rautateillä
28.02.2019 14.45Iveco Stralis X-Way puutavara-auto koejettavana Itä-Suomen jälleenmyyjillä
28.02.2019 14.12Puukauppa ja tuulivoima siivittivät Metsähallituksen hyvään tulokseen
28.02.2019 13.26Äänevoima Oy Metsä Fibren omistukseen
28.02.2019 13.21Isoja eroja alkusammutusvälineiden tehossa - vaahtosammutin toimi parhaiten
28.02.2019 12.44Kevytautojen arvioidaan parantavan liikenneturvallisuutta
28.02.2019 12.42Liikenneareena Kuljetus-Logistiikka 2019 -messuilla houkuttelee auto- ja kuljetusaloille
28.02.2019 11.11Kuppikilpailun voitto Suomeen
27.02.2019 17.44Metsäalan ammatillisilla oppilaitoksilla vahva halu toiminnan kehittämiselle
27.02.2019 17.00Kela-taksien käyttö ja taksimatkan hinta lähes ennallaan kilpailutuksen jälkeen
27.02.2019 13.12Scania: Hybridikuorma-autoa kokeillaan hiljaisissa yökuljetuksissa
27.02.2019 9.02Audin uudet ladattavat hybridimallit Q5, A6, A7 ja A8
26.02.2019 20.11AMMATTILEHTI KOEAJAA: Mercedes-Benz Sprinter 314 FWD keskipitkä A2 - Etuveto, jo oli aikakin!
26.02.2019 20.01Suomussalmen Honkisaaren jäätie riittävän vahva - metsätyöt alkaneet
26.02.2019 16.41Valmet vahvistaa vakaan liiketoiminnan osuuttaan
26.02.2019 16.15Suomen ensimmäinen biokaasulla kulkeva Volvo FH LBG 460 maidonkeräysauto Valiolle
26.02.2019 13.24Ensimmäinen HT Enercon Nokka-kuormain luovutettiin asiakkaalle
26.02.2019 8.22EU-parlamentti: automaattinen hätäjarrutus pakolliseksi kaikkiin autoihin
26.02.2019 7.01Ikivanhat maahan hautautuneet kosteikot täydentävät hiilenkiertomalleja
25.02.2019 21.09Eschlböck Victor: Uuden ajan superhakkuri
25.02.2019 16.11Komatsu Forest Oy saattoi loppuun markkinoinnin muutostyönsä Baltiassa: Liettuassa aloittaa uusi jälleenmyyjä
25.02.2019 11.07Sam Rosenblad Volvo Truck Center Raaseporin huoltopäälliköksi
25.02.2019 8.15Uusi IceContact 3 tarjoaa entistä paremman turvallisuuden talvikeleillä
25.02.2019 8.00DAF:n jälleenmyyntiverkosto laajenee Suomessa
24.02.2019 20.01Hakealan yrittäjä ja vaikuttaja Tommi Lahti: Metsähakkeen kysyntä kasvaa talvisin - kausivaihtelujen tasaaminen yksi haasteista
24.02.2019 10.11Emil on todellinen kuningasjätkä - ikää 97 vuotta ja joka päivä ajokoneen puikoissa!
24.02.2019 8.11Valmet toimittaa uuden puunkäsittelylinjan Metsä Groupin Joutsenon sellutehtaalle
23.02.2019 19.01Maija Pohjankivi on puunkuormauksen tuplamestari - Naiset pärjää puunajossakin
23.02.2019 15.01Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 7100 tykkääjää - määrä hurjassa kasvussa!
23.02.2019 11.33Metsäteiden kääntymispaikkojen ja liittymien mitoitukset tarkistettu
23.02.2019 9.11Metsänomistaja 2020 -tutkimus selvittää, millainen metsänomistaja olet
22.02.2019 11.11Volvo Cars ottaa suuren askeleen sähköistämisessä uusilla hybridivoimansiirroilla
21.02.2019 16.11Keuruun Tonttumäen alueelle avattiin Etelä-Suomen ensimmäinen vapaan kelkkailun alue
21.02.2019 11.39VR Group Tehokkuutta pohjoisen raakapuukuljetuksiin - Vectron vetää suuremmat puukuormat
21.02.2019 8.33Nanosellu puhdistaa vedestä haitta-aineita - suomalaistutkijoiden keksintö johti patentteihin
20.02.2019 18.33Metsätyön Hämeenlinnan toimipiste palvelee urakoitsijoita ammattitaidolla
20.02.2019 17.00Pyhäjärvellä monipuoliset mahdollisuudet kiertotalouskentässä
20.02.2019 15.09Ruukki Construction Piristeel Oy:n enemmistöomistajaksi
20.02.2019 14.00Datan kulutus kasvoi voimakkaasti erityisesti matkapuhelinkäytössä
20.02.2019 8.55Volvo Trucks pyrkii nopeuttamaan ympäristöystävällisemmän kuljetuksen kehitystä
20.02.2019 8.11Talvinen Suomi tummuu: lumen sulaminen aikaistuu ja sulamiskausi pitenee
19.02.2019 19.44Valmet toimittaa lajinvaihtouusinnan Shangrao City Lulin Paperille Kiinaan
19.02.2019 19.11Dieselpolttoaineen lisäaineesta selvää hyötyä kuorma-autoissa ja työkoneissa
19.02.2019 16.33Ensimmäiset sähköiset Volvo-kuorma-autot toimitettu asiakkaille

Näytä lisää »