Kamerat taustapeilien tilalle - onko se edes mahdollista? Kaikki mitä olet aina halunnut tietää MirrorCam-kamerajärjestelmästä

08.04.2020 8.00

mirrorcam1.jpg

Uusi Mercedes-Benz Actros on helppo tunnistaa puuttuvista tausta- ja laajakulmapeileistään. Ne on korvattu katonrajaan sijoitetuilla kameroilla ja matkustamon A-pilareihin sijoitetuilla näyttöruuduilla.

MirrorCam-järjestelmän edut ovat ilmeiset: parantunut aerodynamiikka ja sen ansiosta laskenut polttoaineenkulutus, entistä parempi liikenneturvallisuus sekä kuljettajan parantunut näkyvyys ajoneuvon koko ympäristöön. MirrorCam oli myös yksi keskeisistä syistä, jotka toivat Actrosille arvostetun International Truck of the Year 2020 -palkinnon. Mutta kuinka itse järjestelmä toimii? Seuraavassa yleisimmät kysymykset ja vastaukset MirrorCam-järjestelmästä.

Mikä muuttuu kuljettajan näkökulmasta?

MirrorCam takaa kuljettajalle esteettömät näkymät myös kohteisiin, jotka aikaisemmin jäivät ohjaamon A-pilarien sekä tausta- ja laajakulmapeilien muodostamaan katveeseen. Tästä on hyötyä risteyksissä, peruutuksissa ja tiukoissa käännöksissä. Kuljettajan ei myöskään tarvitse enää kurottaa yhtä pitkälle oikealle tai vasemmalle kuin ennen nähdäkseen liikenteen oman autonsa takana. Kiinteästi asennettuihin peileihin verrattuna näkyvyys on parempi myös siksi, että MirrorCam-kamerakuva kohdistuu aina tien sisäreunaan ja kuljettajalla on koko ajan näköyhteys perävaunun takareunaan. Kameran liikettä voi säätää perävaunun kokoa ja mittoja vastaavaksi. Kuljettaja voi säätää kummankin puolen kameran liikettä manuaalisesti oveen sijoitetulla nelisuuntakytkimellä.

Miten MirrorCam hyödyttää kuljetusyhtiöitä?

Actrosin optimoitu aerodynamiikka edesauttaa polttoaineenkulutuksen vähentämistä: ilmanvastuksen pieneneminen voi johtaa jopa 1,5 prosentin kulutussäästöihin perinteiseen kuorma-autoon verrattuna.

Voivatko lika ja sade heikentää kuvanlaatua?

Kura tai sadevesi eivät vaikuta kuvan laatuun juuri lainkaan. Tämä on ratkaistu sijoittamalla kamerat ylhäälle ohjaamon katonrajaan, linssin yläpuolelle sijoitetulla lipalla, linssien pinnoituksella sekä siirtämällä kamerakuva digitaalisesti ohjaamon näyttöruutuihin. Lisäksi kameroiden lämmitys kytkeytyy päälle automaattisesti, kun ulkolämpötila laskee alle 15 asteen. 

Mitä hyötyä on näytön etäisyyslinjoista?

Näyttöruutujen linjat auttavat kuljettajaa arvioimaan etäisyyksiä auton takana. Ruudussa näkyy kolme kiinteää linjaa sekä yksi liikuteltava linja, jonka kuljettaja voi säätää ennen ajoon lähtöä osoittamaan tarkasti oman auton takareunan. Näiden merkintöjen avulla hän voi arvioida auton liikkeitä kolmessa tyypillisessä ajotilanteessa: onko käytössä riittävästi tilaa vasemmalle siirtymiseksi, jääkö peruutettaessa tarpeeksi tilaa auton taakse ja koska auton voi ohjata takaisin oikealle kaistalle ohituksen jälkeen.

Onko kamerajärjestelmästä haittaa sumussa tai pimeässä?

Näissä oloissa MirrorCamista on jopa lisähyötyä kuljettajalle. Kameran korkean valovoiman ansiosta näyttökuva on luonnonvaloa kirkkaampi. Lisäksi valovoima säätyy automaattisesti vallitsevien valaistusolojen mukaisesti, jolloin kuljettaja ei häikäisty. Säädöt toimivat niin avoimella tiellä kuin ajettaessa tunnelissa. Jos ulkona on täysin pimeää, MirrorCam voi näyttää vain sen alueen, jota auton omat valot valaisevat – aivan kuten perinteiset peilitkin.

Voiko näytön kirkkautta säätää?

Kirkkautta voi säätää oikeanpuoleisesta kosketusnäytöstä tai monitoimiohjauspyörästä. Tarvittaessa molempien näyttöjen kirkkautta voi säätää yksilöllisesti. Säädön virtuaalinen liukukytkin löytyy menusta polulla Näytöt ja kirkkaus – > Näytön kirkkaus –> MirrorCam. Pilarinäytön halkaisija on noin 38,6 senttiä eli se vastaa perinteisen sivu- ja taustapeilien kokoa. Kuva on tarkka, vaikka sen pikselimäärä ei yllä esimerkiksi matkapuhelimen näytön terävyyteen. Koska näyttöruutua katsotaan kauempaa kuin puhelimen näyttöä, silmä ei kykene erottamaan yhtä monta kuvan yksityiskohtaa, eikä yhtä suurta pikselimäärääkään tarvita.  

Väärin säädetyt peilit heikentävät turvallisuutta, voiko niin tapahtua MirrorCamin kanssa?

Peileillä varustetussa kuorma-autossa kuljettajan näkymä peileistä muuttuu aina, kun hän vaihtaa istuma-asentoaan. MirrorCam-järjestelmää käytettäessä kuljettajan näkökenttä pysyy samana jokaisessa istuma-asennossa. Näkyvyyttä voi säätää yksilöllisesti oveen sijoitetulla käyttökytkimellä. MirrorCam myös huomauttaa kuljettajaa näytön varoituksella, jos näkyvyys ei ole lain edellyttämällä vähimmäistasolla. Alkuperäiset asetukset palaavat, kun kuljettaja painaa käyttökytkintä ja pitää sen hetken pohjassa.

Mitä silmälasien ja aurinkolasien käyttö vaikuttaa MirrorCamin toimintaan?

Laseja käyttävällä henkilöllä voi aluksi olla vaikeuksia sopeutua uuteen kuvakulmaan ja etäisyyksien arviointiin MirrorCam-näyttöjen avulla. Tällöin kannattaa varmistaa ensimmäiseksi, vastaavatko omat lasit enää näkövaatimuksia. Vika löytyy todennäköisemmin silmälasien voimakkuudesta ja mahdollisista heijastuksista kuin itse järjestelmästä. Myöskään aurinkolasit eivät ole ongelma käytettäessä järjestelmää Kummassakin tapauksessa on ensisijaista varmistaa, että lasien voimakkuus ja linssien laatu sopivat silmille.

Miksi joillakin kuljettajilla on vaikeuksia peruuttaa suoraan MirrorCamin avulla?

MirrorCamissa on peruutuksia varten kaksi näkymätilaa. Vakioasetuksessa suuri keskinäyttö näyttää alueen välittömästi oman auton ympärillä ja alaosa alueen hieman kauempana autosta. Toiminto on kätevä erityisesti silloin, kun peruutetaan kaarteessa. Kun autoa peruutetaan suoraan, toiminto on usein parempi kytkeä pois päältä. Suorissa peruutuksissa MirrorCam vaatii hieman totuttelua. Koska kamerat sijaitsevat hieman kauempana ajoneuvon ulkolaidoista kuin peilit, ne myös näyttävät laajemman alueen auton ympärillä. Kuljettajan kannattaa totutella tähän ja opetella peruutuksia kummankin sivunäytön avustamana. Jos suoraan peruutettaessa katsoo vain yhtä näyttöä, voi tuntua siltä, että ajoneuvo liikkuu taaksepäin kulmassa eikä suorassa linjassa. 

Kuinka MirrorCam ja Sideguard Assist -sivuvalvonta-avustin toimivat yhdessä? 

Sivuvalvonta-avustin kiinnittää kuljettajan huomiota paikallaan oleviin ja liikkuviin kohteisiin ja ihmisiin auton sivuilla ja katveissa, mikäli syntyy vaara yhteentörmäyksestä tai alle jäämisestä. Varoitukset kolaririskistä näkyvät MirrorCam-näytöissä. Kuljettaja saa näin kaiken turvallisuuteen vaikuttavan tiedon yhdestä paikasta.

Toimiiko MirrorCam, kun moottori on sammutettu?

Kamerajärjestelmän voi aktivoida kahdeksi minuutiksi apukuljettajan puolelle sijoitetusta kytkimestä, vaikka moottori on sammuksissa ja ikkunaverhot vedetty alas. Tauolla tai lepohetkellä oleva kuljettaja voi halutessaan tarkistaa ajoneuvon ympäristön ja varmistaa, liikutaanko auton ympärillä luvattomissa aikeissa. Järjestelmä käynnistyy automaattisesti aina, kun ovi avataan. Se varmistaa, että autosta voidaan aina poistua turvallisesti.

22.04.2020 10.02KATSO TÄSTÄ 17.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - juontajana Helena Riihitupa
22.04.2020 9.00Land Rover julkisti uudet ladattavat nelivetoiset hybridit: sähköllä jopa 66 kilometriä - hinnat alkaen 53 790 euroa
21.04.2020 13.40Ryobilta uusi multikompressori
21.04.2020 10.14Daimler ja Volvo Trucks käynnistävät polttokennotekniikan kehitysyhteistyön
21.04.2020 9.01Ponssen osavuosikatsaus: Vuoden 2020 ensimmäinen neljännes onnistui tilanteeseen nähden melko hyvin
20.04.2020 14.42Continentalilta ohjeet raskaan kaluston hätätilanteisiin
20.04.2020 12.11PONSSE Manager täydentyy PONSSE Parts Onlinella - metsäkoneyrittäjän arki helpottuu
20.04.2020 12.00Toyota Motorsport GmbH vaihtaa nimensä
20.04.2020 11.11Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 11.500 tykkääjää - määrä kasvaa vahvaa tahtia!
20.04.2020 9.00Metsiä hoitamalla hiilivarasto vahvaan kasvuun ja raaka-ainetta fossiilisia korvaaville tuotteille
19.04.2020 12.40AMMATTILEHDEN PIKAKOE: Milwaukee M12 SAL led-valomasto - Asentajan kätevä matkamajakka
19.04.2020 10.30Car Office tarjoaa koneenkuljetusvaunut suoraan varastosta
19.04.2020 9.11Fossiilisten polttoaineiden kulutus väheni 6 prosenttia vuonna 2019
18.04.2020 15.55Ratkaisu toiminnan helpottamiseksi liikkumisrajoitusten aikana ja jälkeen
18.04.2020 12.10AMMATTILEHTI KOEAJAA: Subaru Forester e-Boxer - Sähköavusteisesti metsäteille
18.04.2020 7.00Robottiautoyhtiö Sensible 4 tuo ensimmäistä kertaa useita itsestään ajavia autoja vilkkaasti liikennöidyille kaduille Helsinkiin
17.04.2020 13.24Eco Log ja Gremo yhdistävät voimansa metsäkonemarkkinoilla
17.04.2020 13.14Bioenergian käyttö jatkoi maltillista kasvua, energiaturpeen käyttö laski 2019
17.04.2020 13.01Laaturenkailla turvallisuutta kesäteille - pienempi polttoaineenkulutus tuo myös säästöä
17.04.2020 11.12Volvo Cars avaa Torslandan tuotantolaitoksen ja toimistot Ruotsissa
17.04.2020 11.01Suomalaisyritys kehitti maailman ensimmäisen biohajoavan kantosuoja-aineen
17.04.2020 8.44Metsiä hoitamalla hiilivarasto vahvaan kasvuun ja raaka-ainetta fossiilisia korvaaville tuotteille
16.04.2020 18.40Suomalainen innovaatio metsäteollisuuden kuljetuksiin - FIX Timber varmistaa lautakuormat
16.04.2020 11.01Komatsu Forest AB:lle uusi toimitusjohtaja
16.04.2020 9.30Volkswagen käynnistää hyötyautojen valmistuksen Puolassa ja Saksassa
16.04.2020 8.52Scanian Kouvolan toimipisteen laajennusurakka valmistui
15.04.2020 16.22KM Huoltopalvelut Oy ja Konehuolto KTP Oy Top Truck -ketjuun
15.04.2020 16.11BASF rakentaa akkumateriaalien tuotantolaitosta Harjavaltaan
15.04.2020 15.02Dieselpolttoaineissa mennään kohti vihreämpää tulevaisuutta
15.04.2020 12.55Yrittäjä voi saada työttömyysturvaa takautuvasti, jos toimii viimeistään 15.4.2020
15.04.2020 10.45Tauno Lehtinen on nimitetty DAF-kuorma-automyyjäksi Jyväskylään
14.04.2020 18.01Renault Trucks: Kustannustehokasta kuljettamista ja toimiva huolto
14.04.2020 16.23Mainosvideonne mukaan Hyviä uutisia! lähetykseen...?
14.04.2020 14.01Metsäsektorille luodaan uusia tietotuotteita lumi- ja tuulituhoriskien varalle
14.04.2020 12.00Uudistuneen Subaru XV:n ensiesittely tulevana viikonloppuna
14.04.2020 10.00Scania julkistaa "Yksin mutta yhdessä" -kampanjan kuljetusalan sankareille
13.04.2020 13.50Mototarvikkeiden lisäksi saat metsäkoneiden varaosat kätevästi verkosta
13.04.2020 11.40Pitkä 19,3 metrinen puoliperävaunu kiertotalouden kuljetuksiin - tilavuutta 160 kuutiota
13.04.2020 10.30ILMOITTAJA! Kevään ja alkukesän jättikokoinen Metsäalan Ammattilehti on työn alla - varaa paikkasi tehokkaaseen markkinointikanavaan
13.04.2020 10.11Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 11.400 tykkääjää - määrä kasvaa vahvaa tahtia!
12.04.2020 15.20Laadukas ritilärakenne syntynyt käytännön kokemuksen kautta
12.04.2020 9.11Björn Wahlroos jatkaa UPM-Kymmene Oyj:n hallituksen puheenjohtajana
11.04.2020 15.30Raskaan kaluston TAVO varaosamyymälä palvelee myös Jyväskylässä
11.04.2020 11.00Muutoksia Mikkelin erikoiskuljetusreitteihin ajalla 14.4.-8.5.2020
10.04.2020 15.55KATSO TÄSTÄ PÄÄSIÄISVIIKON LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! - juontajana Helena Riihitupa
10.04.2020 14.55AMMATTILEHTI KOEAJAA: MAN TGX 18.510 4x2 - Kuljettajan ehdoilla
10.04.2020 9.22Iveco Finland lahjoitti ambulanssin koronapotilaiden kuljettamiseen
09.04.2020 15.11Suomen metsät ovat tiheytyneet ja järeytyneet - vanhojen puiden määrä on ennallaan
09.04.2020 9.00Uusia työkaluja metsätalouden vesiensuojeluun
08.04.2020 19.11Koneosapalvelun toimitilojen laajennus Vilppulassa on valmistunut
08.04.2020 12.11Taimikoiden ja nuorten metsien hoidon työnjäljessä ei paranemisen merkkejä
08.04.2020 8.00Kamerat taustapeilien tilalle - onko se edes mahdollista? Kaikki mitä olet aina halunnut tietää MirrorCam-kamerajärjestelmästä
08.04.2020 6.20KATSO TÄSTÄ! Ammattilehden Hyviä uutisia! uutislähetys - juontajana Helena Riihitupa
07.04.2020 16.00Dachserin kasvun keskiössä maantiekuljetukset
07.04.2020 12.30Toimiva ja kestävä JPRoller -suojaverho puutavaranostureihin
07.04.2020 11.19Kotkamillsin kartongeille Joutsenmerkki
07.04.2020 11.10Stora Enson eMetsässä on nyt lisää hyötytietoa metsänomistajille
07.04.2020 10.12Hyötyautot mielenkiintoinen osa Skodan 125-vuotista historiaa
07.04.2020 10.00Massaräätälöinnillä tehokkuutta puurakentamiseen
07.04.2020 9.45Tallink MyStar-matkustaja-autolautan tuotanto käyntiin Rauman telakalla
07.04.2020 9.00PONSSE-toimituspalvelu säästää aikaa, rahaa ja ympäristöä
06.04.2020 13.01SA1NT: Maailman vahvimmat denim vaatteet tehty työkäyttöön
06.04.2020 12.09Milwaukee hakasnaulainuutuus iskee jopa 1200 hakasta yhdellä latauksella
06.04.2020 11.44Janne Märkälästä Metsäkonepalvelu Oy:n uusi toimitusjohtaja
06.04.2020 10.11Lahden Kujalaan uusi raskaan liikenteen palvelukeskus
05.04.2020 13.20SK Trans Oy: Pylväskuljetuksia tarpeeseen räätälöidyllä kalustolla
05.04.2020 10.00Suojelualueen raja ylittyi hakkuutyömaalla Punkaharjulla - tiedonkulkua ja toimintoja kehitetään
04.04.2020 18.10AMMATTILEHTI KOEAJAA: Scania R 650 8x4 SuperMax puutavara-auto - Ajoon valmis kokonaisuus
04.04.2020 11.00Nesteen liikenneasemat ja Neste K -asemat palvelevat tielläliikkujia poikkeusoloista huolimatta
03.04.2020 15.12Ammattilehden Facebook sivuilla jo yli 11.300 tykkääjää - määrä kasvaa vahvaa tahtia!
03.04.2020 9.20Tamtron panostaa kansainvälisen menestyksen kiihdyttämiseen - hallitukseen nimitetty KTT Paul Viio
02.04.2020 18.33Haketuspalvelu Pesonen Oy:n uusi käyttötarpeisiin modifioitu autohakkuripaketti
02.04.2020 16.13Hiilen varastointi metsiin on taloudellisesti kannattavaa metsätuhoriskeistä huolimatta
02.04.2020 10.00Ponsselta uusi tehokas harvesteripää eukalyptuspuun käsittelyyn
01.04.2020 18.10Kotimaisia Maanteiden Sankareita tarvitaan ja arvostetaan poikkeusoloissa enemmän kuin koskaan aikaisemmin
01.04.2020 14.11ProSilva esittelee uuden S3 harvesterin - avaa kokonaan uuden kokoluokan
01.04.2020 13.01Yhteistyö syvenee - Hydrotek on Parkerin sertifioitu jälleenmyyjä
01.04.2020 13.01AFRY valittu Metsä Fibren kumppaniksi maailman moderneimman sahan ja uuden biotuotetehtaan projekteihin
01.04.2020 12.50Kuorma-autojen ensirekisteröinneissä lievää kasvua maaliskuussa
01.04.2020 11.20Taloushallintoliitto: Korona ja työsuhteisiin liittyvät väliaikaiset lakimuutokset -kooste
01.04.2020 11.18David Ekberg Stora Enson Packaging Solutions -divisioonan johtajaksi
01.04.2020 11.06Turvetta kattilaan - ihmisille lämpöä myös poikkeusoloissa
01.04.2020 11.04Milwaukee M18 Force Logic hup700 -hydraulipumppu muuttaa siirtolinjojen asennustavat
01.04.2020 9.19Iveco myynti muuttuu Savo-Karjalan alueella
01.04.2020 9.00Oikeanlainen säilytys pidentää renkaiden käyttöikää -viisi vinkkiä renkaiden säilytykseen
01.04.2020 8.14Raakapuuyhdistelmien nippusidonnan vaatimuksiin ja valvontaan on tulossa tarkennuksia tämän kuluvan vuoden aikana
31.03.2020 17.15Altti Laiho, Valmet/Komatsu: 30 vuotta itädivisioonassa
31.03.2020 13.35Volvo kuorma-autojen varaosalogistiikka ja korjaamot palvelevat normaalisti
31.03.2020 11.22Aikansa merkkipaalut: 504:stä täysin uuteen 208:aan - PEUGEOTin kuusi Vuoden Autoa
31.03.2020 10.00Ennuste: Metsäsektori selviää koronakriisistä monia aloja paremmin - sahateollisuus ja pienyritykset kärsivät eniten
31.03.2020 9.00Renault CLIOLLA aihetta juhlaan
30.03.2020 17.00Huoltovarmuuskeskus laajentaa matkustaja-autolauttojen tukea rekkayhteyksiä varmistamaan
30.03.2020 13.22Nurminen Logisticsin junayhteyden kehittäminen jatkuu
30.03.2020 13.20BMH Technology toimittaa kiinteän polttoaineen käsittelyjärjestelmän Helen Oy:n Vuosaaren biolämpölaitokselle Helsinkiin
30.03.2020 13.01Metsä Groupin suomalaiset investointihankkeet etenevät - Raumalle rakennetaan maailman modernein saha
30.03.2020 10.11Metsäkoneyritysten menestystekijät tutkittiin
30.03.2020 9.00Koivu kukkii tänä keväänä tavanomaista heikommin - Etelä-Suomessa on nyt paljon kuusen käpyjä
29.03.2020 15.11Suometsien käsittelyyn etsitään viisaita ratkaisuja laajapohjaisella yhteistyöllä
29.03.2020 11.45AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Stralis X-Way AS340X57 8x4 puutavara-auto - Uusi haastaja kantavuuskilpailuun
28.03.2020 15.33Bruks 806.2 autohakkuri - Korkeaa tuottavuutta matalin käyttökustannuksin

Näytä lisää »