Nimityksiä Nastolan Forest Huolto Oy:ssä21.11.2013 15.45 Nastolan Forest Huolto Oy vahvistaa toimintaansa ja yrityksessä on tehty seuraavia nimityksiä: Autoinsinööri Arto Vartiainen (kuva) on nimitetty Nastolan Forest Huolto Oy:n työnjohtajaksi 23.10.2013 alkaen. Arto Vartiaisen toimenkuvaan kuuluu töiden vastaanotto, työnjohdon tehtävät sekä varaosamyynti Nastolan toimipisteessä. Vartiainen on aiemmin toiminut henkilö- ja pakettiautojen korjaamoiden vetäjänä Kuopiossa, Iisalmella sekä pääkaupunkiseudulla. Viimeisimmässä työpaikassaan SOK Autokauppa Oy:ssä hän hoiti oman työnsä ohessa varaosapäällikön tehtäviä. Metsätalousteknikko Petri Lötjönen on nimitetty Nastolan Forest Huolto Oy:n Mikkelin toimipisteeseen palvelupäälliköksi 18.11.2013 alkaen. Petri Lötjösen toimenkuvaan kuuluu töiden vastaanotto sekä korjaamotoiminnan ylläpito ja kehittäminen. Metsäkonealalta Petri Lötjösellä on vahva kokemus. Hän on toiminut mm. metsäkoneen kuljettajana sekä metsäkonetyön opettajana osallistuen myös metsäkoneiden tuotekehitykseen. Viimeisimmässä työpaikassaan Etelä-Savon Ammattiopiston kehitysyksikössä Lötjönen on toiminut projektiasiantuntijana Naseva-hankkeessa.
|