Uudella tieliikennelailla selkeytettäisiin liikennesääntöjä ja varauduttaisiin automaatioon

16.02.2017 9.45

hallituksen_karkihanke.png

Tieliikennelain kokonaisuudistus on edennyt lausuntovaiheeseen. Lakiluonnokseen on koottu tieliikenteessä toimimista ja käyttäytymistä koskevat säännökset. Uudistuksella sääntelyä sujuvoitettaisiin korjaamalla vanhan lainsäädännön tulkinnanvaraisuuksia ja puutteita sekä varauduttaisiin tieliikenteen nopeaan tekniseen kehitykseen ja automaatioon.

Esitysluonnokseen sisältyvät muun muassa liikennesäännöt sekä säännöt liikenteenohjauksesta, ajoneuvon käyttämisestä ja lain rikkomisesta.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin mukaan tieliikennelaki on yksi kansalaisten eniten käyttämistä laeista, ja siksi sen on oltava mahdollisimman yksiselitteinen ja ymmärrettävä. Uudistus on laaja, ja sitä on valmisteltu noin neljä vuotta.

- Liikennesääntöjen on oltava selkeitä ja ymmärrettäviä, jotta tienkäyttäjät voivat luottaa toisiinsa yhteisessä liikenneympäristössä. Liikenne muuttuu nyt nopeasti. Siksi tieliikenteen sääntely päivitetään ajanmukaiseksi ja samalla varaudutaan automaation aiheuttamaan muutokseen. Lisäksi uudella lailla on tarkoitus luoda puitteet liikenteen sujuvuudelle ja turvallisuudelle myös tulevaisuudessa, Berner toteaa.

Voimassa oleva laki on vuodelta 1981 ja sitä täydentävät lukuisat asetukset eri vuosilta. Lakia on muutettu useita kymmeniä kertoja. Nyt lausuntokierrokselle lähetettävässä luonnoksessa normisto on koottu tiiviimmin yhteen ja yksittäisten säännösten määrää on vähennetty.

Rikesakko liikennevirhemaksuksi

Tieliikennelain uudistuksella toimeenpantaisiin valtioneuvoston joulukuinen periaatepäätös tieliikenteen turvallisuuden parantamisesta. Periaatepäätöksessä hallitus sitoutui myös muuttamaan liikenteen rangaistusjärjestelmää. Lakiehdotuksessa luovuttaisiin lievemmissä rikkeissä rikesakkoihin ja sakkomenettelyyn perustuvasta järjestelmästä ja säädettäisiin uusi hallinnollisesti kevyempi laaja-alainen liikennevirhemaksu järjestelmineen.

Uusi virhemaksu olisi rikesakon kaltainen kiinteä maksu. Maksu vaihtelisi teon moitittavuuden mukaan 20 – 400 euron välillä. Automaattisen liikennevalvonnan yhteydessä havaitusta rikkomuksesta voitaisiin määrätä ajoneuvokohtainen liikennevirhemaksu. Ajoneuvokohtaisesta liikennevirhemaksusta vastaisi ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja, haltija, tilapäinen käyttäjä tai käyttövastaava, jolleivät he osoittaisi todennäköiseksi, etteivät olleet toimineet kuljettajina rikkomuksen tekohetkellä.

Uuden järjestelmän myötä automaattinen liikennesääntöjen valvonta olisi helpompaa ulottaa ylinopeuksien lisäksi myös esimerkiksi suojatiesäännön noudattamiseen ja punaisia päin ajamiseen.

Liikennedata käyttöön, keltaisesta viivasta valkoinen

Liikenteen automaation edellytyksiä parannettaisiin luonnoksen mukaan muun muassa sillä, että tienkäyttäjänä pidettäisiin jatkossa myös ajoneuvoa muualta kuin auton sisältä ohjaavaa henkilöä. Esimerkiksi auton pysäköinti on jo nyt uusimmissa autoissa mahdollista auton ulkopuolelta käsin.

Liikennemerkkien, liikennevalojen ja muiden liikenteenohjauslaitteiden paikkatiedot olisi jatkossa toimitettava kattavammin Liikenneviraston ylläpitämään tietojärjestelmään, josta tietoa on mahdollista hyödyntää monin eri tavoin.

Keltainen sulkuviiva merkittäisiin jatkossa eurooppalaiseen tapaan kustannuksia säästävällä valkoisella värillä, jolla on myös parempi erottuvuus esimerkiksi konenäköä silmällä pitäen.

Heikompien ehdoilla

Lakiluonnoksen kantavana tavoitteena on suojella erityisesti haavoittuvammassa asemassa olevia liikenteessä. Säädösehdotuksissa onkin pyritty ottamaan huomioon erityisesti jalankulku ja polkupyöräily.

Polkupyöräilysäännöksiä selkeytettäisiin. Uudella liikennemerkillä voitaisiin sallia kaksisuuntainen pyöräily yksisuuntaisella kadulla. Lakiin otettaisiin myös uusi käsite pyöräkatu, jolla autoilijan tulisi antaa esteetön kulku pyörille ja sovittaa nopeutensa pyörien liikenteen mukaiseksi. Pyörätien jatkeen voisi tulevaisuudessa merkitä vain, jos risteävällä tielle olisi asetettu ajoneuvoliikenteelle väistämisvelvollisuus.

Suojateiden näkyvyyttä parannettaisiin siten, että ne tulisi jatkossa merkitä aina sekä liikennemerkillä että tiemerkinnällä.

Tavoitteena on myös, että tienkäyttäjät ottaisivat enemmän vastuuta omasta liikenneturvallisuudestaan. Esimerkiksi polkupyöräkypärän ja heijastimen käyttöä suosittavat säännökset poistettaisiin laista ja niiden käyttöön kannustettaisiin tehokkaammilla keinoilla.

Käyttösäännöksiin useita muutosehdotuksia

Useita ajoneuvojen käyttöön liittyviä sääntöjä muutettaisiin. Esimerkiksi ajoneuvon pysäköinti kulkusuunnassa myös vasemmalle puolelle tietä sallittaisiin. Ajoneuvo saisi poistua risteyksestä sopivinta ajokaistaa käyttäen, jos risteävällä ajoradalla on kaksi tai useampia kaistoja.

Pakettiauton ja matkailuauton ajoneuvokohtaisista 80–100 km/h:n nopeusrajoituksista luovuttaisiin. Alle 750 kilon keskiakseliperävaunun vetonopeus nostettaisiin 100 kilometriin tunnissa. Uudet nopeat traktorit rinnastettaisiin kuorma-autoihin. Taksinkuljettajalle, katsastajalle ja traktorin kuljettajalle tulisi turvavyön käyttövelvollisuus.

Talvirengasmääräyksiä laajennettaisiin paremmin vastaamaan Suomen vaihtuvia keliolosuhteita. Talvirenkaita olisi käytettävä jo marraskuulta maaliskuun loppuun, jos sää tai keli sitä edellyttää.

Ehdotettuja uusia ajoneuvojen kuljettamiseen liittyviä liikennemerkkejä olisivat esimerkiksi tien vähimmäisnopeus, väistämisvelvollisuus pyörätien ylityspaikassa, sähköautojen latauspaikka ja nastarenkaiden käyttökielto tieosuudella.

Liikenneala ja nuoret

Hallituksen esitysluonnoksen valmisteluun ovat osallistuneet liikenne- ja viestintäministeriön johdolla eri ministeriöiden ja viranomaisten lisäksi liikennealan kansalaisjärjestöt ja yhdistykset. Lapset ja nuoret ovat saaneet roolin lain valmistelussa ”Nuorten ääni liikenneturvallisuudelle” -hankkeen kautta.

Liikenne- ja viestintäministeriö on lähettänyt lakiluonnoksen lausuntokierrokselle, joka päättyy 13.4.2017. Lausuntoja voi antaa julkishallinnon www.lausuntopalvelu.fi -verkkopalvelussa.

Lakiehdotus tukee hallituksen tavoitteita säädösten sujuvoittamisesta ja normien purusta. Lisäksi uudistus toteuttaa hallituksen kärkihanketta digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi.

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen

Näytä lisää »