LVM: Yhtiömalli ratkaisisi liikenneverkon rahoituksen

19.01.2017 11.15

lvm.png

Liikenne- ja viestintäministeriö ehdottaa, että Suomeen perustettaisiin valtionyhtiö, joka vastaisi valtion liikenneverkon riittävästä kunnosta ja pitkäjänteisestä kehittämisestä. Yhtiön toiminta ei olisi riippuvaista valtion taloudesta, vaan kansalaisten ja elinkeinoelämän tarpeista ja tyytyväisyydestä, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Berner liikenneverkkoyhtiötä koskevan selvityksen julkaisutilaisuudessa 19. tammikuuta 2017.

- Liikenneverkon rahoitus vaatii uudistamista, sillä valtion varat eivät riitä ylläpitämään, saati kehittämään valtion liikenneverkkoa. Rahoituksen puutteesta johtuen meillä on huomattavan iso korjausvelka, joten tilanne on tuskin kenenkään mielestä hyvä. Nyt tarjolla on parannusehdotus, johon kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti ratkaisuihin pyrkien, sanoo ministeri Berner ja tarkentaa, että yhtiön investoinnit suuntautuisivat valtion liikenneverkkoon pääasiallisesti taajamien ulkopuolelle haja-asutusalueille, eikä kaupunkien katuverkkoihin. 

- Liikenneverkon on pystyttävä vastaamaan kansalaisten, yritysten ja yhteiskunnan vaatimuksiin nyt ja erityisesti tulevaisuudessa. Emme voi tänään tietää millaisia palveluja on tarjolla huomenna, mutta voimme luoda edellytyksiä näiden palvelujen syntymiselle, liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner korostaa.

- Emme ole lisäämässä liikenteen kustannuksia, emmekä rajoittamassa tai seuraamassa kansalaisten liikkumista. Ehdotuksemme lähtökohta on, että liikenteen kokonaiskustannukset eivät nousisi ja liikenteen käyttäjillä olisi vapaus valita haluamansa palvelu – olipa se pelkkää tienkäyttöä tai liikenteen palvelupaketti.

- Liikenneverkon kehittämisen taustalla ovat myös energia- ja ilmastostrategia ja liikenteelle asetetut päästövähennystavoitteet. Liikennesektorilla tavoite ei toteudu yksittäisillä toimilla, vaan käyttöön on otettava kaikki keinot. Tarvitaan myös järjestelmätason muutoksia, jollaisia liikenneverkkoyhtiön perustaminen ja liikenneverkon käytöstä perittävät asiakasmaksut olisivat, ministeri Berner kertoo.

Säädelty kokonaisuus kansalaisen turvaksi

Yhtiö tuottaisi yhteiskunnalle välttämättömiä palveluita, siksi sen olisi oltava yhteiskunnallisessa ohjauksessa. Eduskunta ohjaisi yhtiötä useammaksi hallituskaudeksi tehtävällä liikenneverkkoselonteolla, jota päivitettäisiin hallituskausittain. Yhtiötä myös säädeltäisiin lailla, valtion omistajaohjauksella ja kannustimilla, jotka ohjaisivat yhtiön toimintaa yhteiskunnan kannalta haluttuun suuntaan. Näin turvattaisiin esimerkiksi yhtiön hallinnoiman tieverkon riittävä ylläpito koko maassa. LVM vastaisi yhtiön omistajaohjauksesta.

Yhtiölle määriteltäisiin lailla ja viranomaismääräyksillä liikenneverkon palvelutaso ja kohtuullinen hinnoittelu. Lisäksi yhtiön toiminnan julkisuudesta säädettäisiin lailla siten, että esimerkiksi asiakirjajulkisuus olisi laajempi kuin valtionyhtiöissä. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi valvoisi toteutumista, mikä ei edellyttäisi isoja panostuksia uuteen viranomaisvalvontaan.

Kiinteät maksut koko maassa - ei ajoneuvojen pakkoseurantaa

Liikenneverkkoyhtiö keräisi tien käytöstä maksun, jolla rahoitettaisiin yhtiön hallinnoiman valtion liikenneverkon ylläpito ja kehittäminen.

Yhtiö tarjoaisi kuluttajille valtakunnallisesti kiinteitä aikaan perustuvia maksuja (esimerkiksi kuukausi- tai vuosimaksu), jotka eivät vaatisi paikannusta. 

Tarkoitus on, että jatkossa palveluoperaattorit tarjoaisivat omia liikenteen palvelujaan. Kiinteiden maksujen rinnalla operaattorit voisivat tarjota myös kilometripohjaiseen hinnoitteluun perustuvia paketteja, siinä tapauksessa että kilpailua on riittävästi. Kilometripohjaiset maksut olisivat kuluttajalle valinnaisia ja vaatisivat ajoneuvon paikantamisen, jotta tiedettäisiin liikkuuko ajoneuvo liikenneverkkoyhtiön tiellä vai kunnallisella tai yksityisellä tiellä. Asiakasmaksut peritään yksityisyydensuojan vaarantumatta.

Maksut porrastettaisiin ajoneuvon päästöjen mukaan: suuripäästöisen ajoneuvon maksut olisivat suuremmat kuin vähäpäästöisen ajoneuvon. 

Kuluttajalle maksut toisivat selkeyttä oman liikkumisen kustannuksiin ja kuluttaja voisi vaikuttaa omiin liikenteestä syntyviin kustannuksiin.

Parempia väyliä, sujuvampaa liikennettä

Liikenne- ja viestintäministeriö selvitti ministeri Anne Bernerin johdolla mahdollisen liikenneverkkoyhtiön perustamista. Hallitus päätti käynnistää selvitystyön liikenneverkon kehittämisestä huhtikuussa 2016 julkisen talouden suunnitelman hyväksymisen yhteydessä.

Selvityksen perusteella ministeriö ehdottaa, että Liikenneviraston hallinnoima valtion tieverkko siirrettäisiin valtion erityistehtäväyhtiöön vuoden 2018 alusta. Rata- ja vesiväyläverkon osalta jatkettaisiin erillisselvitystä tavoitteena niiden siirtäminen yhtiölle vuoden 2019 alusta.

Yhtiön omistajia olisivat Suomen valtio (65 %) ja maakunnat (35 %). Yhtiön pysyminen valtion omistuksessa turvattaisiin lailla siten, että yhtiön osakkeita saa luovuttaa muille vain eduskunnan suostumuksella. 

Yhtiön tehtävänä olisi aluksi valtion tieverkon kunnossapito, korjaukset ja kehittäminen. Yhtiö rahoittaisi toimintansa omalla tulorahoituksella eli liikenneverkon käytöstä kerättävillä maksuilla sekä maltillisella lainanotolla. Tarkoitus on, että liikenteen käyttäjien kokonaisrasitus ei kasvaisi, koska samalla nykyisiä liikenteen veroja (mm. autovero, ajoneuvovero) alennettaisiin. 

Avoin keskustelu ja palaute arvokasta

Ministeriön ehdotus selvitykseksi liikenneverkkoyhtiöstä lähtee vielä laajalle lausuntokierrokselle. Maanantaina 23. tammikuuta avataan kansalaiskeskustelu Ota kantaa -palvelussa, minkä lisäksi palautetta voi antaa sähköpostitse osoitteella live@lvm.fi.

Asiakasmaksuja voi vertailla LIVE-laskurilla osoitteessa http://www.trafi.fi/live-laskuri

Parempia väyliä – sujuvampaa liikennettä. Selvitys liikenneverkon kehittämisestä liiketaloudellisesti: Liikenneverkkoyhtiö (Live) (Raportit ja selvitykset 1/2017) ja selvitykseen liittyvät taustaselvitykset ovat luettavissa ministeriön verkkopalvelussa osoitteessa www.lvm.fi (asianumero LVM/810/01/2016).

Ministeriön verkkopalvelusta löytyvät myös tilaisuuden diaesitys, ehdotukseen liittyvät Faktalehdet ja vastaukset yleisimmin kysyttyihin kysymyksiin.

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen

Näytä lisää »