Moottoriurheilu.tv Autourheilua kotimaassa,- ja MM-taistoja maailmalla.

01.10.2016 4.25

Kotimaan kamaralla on luvassa autourheilupainotteinen viikonloppu, MM-sarjoissa puolestaan riittää jännitettävää usean suomalaisen edesottamuksista.

 

Sarjan kärjessä on tiukkaa taistelua, Bigem Testing on yksi ”hopeapyttyä” havittelevista tiimeistä.

Endurance Cupin sarjan kärjessä on tiukkaa taistelua, Bigem Testing on yksi ”hopeapyttyä” havittelevista tiimeistä.

VIISI TIIMIÄ EHDOLLA HOPEASIJALLE ENDURANCEN FINAALISSA

Endurance Cupin kauden 2016 finaali ajetaan lauantaina Virtasalmen Motoparkissa. Sarjan voittajatiimi selvisi jo edellisessä kilpailussa viime viikonloppuna niin ikään Motoparkissa. Mopo Teamin ylivoimaisen suorituksen jälkeen jännitettävää riittää kuitenkin muista mitalisijoista, sillä yhteensä neljä tiimiä mahtuu kymmenen pisteen sisään. Toista sijaa tällä hetkellä pitää MMR Team pistein 218, kolmantena on Bigem Testing pistein 215 ja neljäntenä, vain kolmen pisteen päässä kolmossijasta Limousine drivers, jonka niskaan hengittelee 208 pistettä kerännyt JKWest Racing. Kuudentena oleva Black Rose Racing on vain yhdeksän pistettä jäljessä JKWest Racingista ja voi hyvällä suorituksella päästä myös mitaleille. Kauden finaalista voidaankin odottaa huippujännittävää.

Kilpailu alkaa klo 11 Virtasalmen Motoparkissa.

La 01.10. Endurance cup Motopark, Virtasalmi, Momo Racing Team ry, Cup
Motoparkintie, Pieksämäki

 

Petteri Salminen on ykkössuosikki F-rallisarjan sarjakakkoseksi. Kuva: Marko Kyöstilä

Petteri Salminen on ykkössuosikki F-rallisarjan sarjakakkoseksi. Kuva: Marko Kyöstilä

SALPAUSSELKÄ RALLISSA LUVASSA MITALITAISTOJA USEASSA ERI LUOKASSA

Lopen UA:n Tero Salminen varmisti jo F-rallisarjan mestaruuden, mutta hopeasta tullaan näkemään viikonloppuna varmasti tiukkaa vääntöä. Vahvimmin sarjan toisessa sijassa on kiinni Riihimäen UA:ta edustava Petteri Salminen. Kolmantena sarjassa on Salon UA:n Markus Hellström.

Lempäälän UA:n Jonni Ruottusen varmistettua rallin A-junioreiden mestaruuden ja Hämeenkyrön UA:n Aleksi Kopalaisen saavutettua hopean, mielenkiinto kääntyy kauden finaalissa pronssimitalin tavoittelijoihin. Kolmannesta sijasta taistelevat Hausjärven UA:n Joonas Rantanen (90), Lahden UA:n Rauno Palvanen (75), Lempäälän UA:n Kari Mäkinen (71) ja mahdollisuus on myös Lahden UA:n Kimmo Rostedtilla (62).

Senioriluokassa mestaruuden on jo vienyt Oriveden Seudun UA:n Kari Kytölä. Himmeämmistä mitaleista käydään kuitenkin armoton taistelu peräti kuuden potentiaalisen kilpailijan kesken. Sarjakakkosena ennen päätöskisaa on MHJ-RT:n Pekka Ripatti (87). Seuraavina tulevat Säkylän UA:n Kai Mäkelä (78), AL-Tikkakosken Ari Saxberg (76), Lammin UA:n Reijo Hinkka (75), Hyvinkään UA:n Ilmo Lario (73) ja viimeisenä ehdokkaana EPUA:n Lasse Hirvijärvi (69).

Salpausselkä-Ralli, Lahden UA, 1.10.2016
Kilpailukeskus: Messilä (Messiläntie 308, 15890 Hollola)

Aikataulu
Lähtö klo 11.01, Messilä (Messiläntie 308, 15890 Hollola)
Tauko n. klo 14.00, Tuuloksen Kapakanmäki (Lahden valtatie 206, 14810 Hämeenlinna)
Maali n. klo 17.00, (Messiläntie 308, 15890 Hollola)

Rallipaketit: 15 euroa, sisältävät reittikartan, lähtöluettelon sekä kahden hengen pääsyn kaikille erikoiskokeille. Erikoiskoekohtaiset liput 8 euroa.

Tulospalvelu: www.ajaksi.fi

La 01.10. Salpausselkä Ralli, Lahti, F-Rallisarja
Messiläntie 308, 15980 Hollola


MM-KILPAILUT

Legendaarinen Korsikan MM-ralli on kauden neljänneksi viimeinen MM-osakilpailu. Kuva: Red Bull Content Pool

Legendaarinen Korsikan MM-ralli on kauden neljänneksi viimeinen MM-osakilpailu. Kuva: Red Bull Content Pool

LATVALA JA SUNINEN KISAAVAT KORSIKAN VAATIVILLA ERIKOISKOKEILLA

Rallin MM-sarjassa vuorossa on Ranskan MM-osakilpailu, joka ajetaan legendaarisen ‘Tour de Corse’ Korsikan saaren vaativilla ja pitkillä asvalttierikoiskokeilla. Ranskan MM-osakilpailussa on mukana kaksi suomalaista kuljettajaparia. Kahtena edellisenä vuonna Ranskan MM-rallin voittanut Volkswagen Motorsportin kilpailijapari Jari-Matti Latvala ja Miikka Anttila lähtevät hakemaan Korsikalta lisää MM-pisteitä. He ovat nyt MM-sarjassa viidentenä, vain viiden pisteen päässä kolmannesta sijasta.

Nuori kuljettajalahjakkuus Teemu Suninen ajaa Ranskassa RC2-luokassa, joka tarkoittaa sitä, että hän ei kerää tällä kertaa WRC2-pisteitä, mutta ajaa kisassa vastaavalla kalustolla. Suninen hakee kartturinsa Mikko Markkulan kanssa Korsikalta asvalttikokemusta tulevaisuutta varten. Suninen on ottanut tähän mennessä jo kolme voittoa WRC2-luokassa ja on nyt sarjassa toisena vain kahden pisten päässä sarjaa johtavasta Elfyn Evansista.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/suomalaisten-
ennakkotunnelmat-ja-faktat-ranskan-mm-rallista

Televisioaikataulut

29.9.-2.10. MM-ralli Ranska, Tour de Corse

Toomas Heikkinen toivoo onnensa kääntyvän Latvian MM-osakilpailussa. Kuva: Tony Welam/EKS/McKlein

Toomas Heikkinen toivoo onnensa kääntyvän Latvian MM-osakilpailussa. Kuva: Tony Welam/EKS/McKlein

HEIKKINEN TÄHYÄÄ PODIUMILLE RALLICROSSIN LATVIAN MM-OSAKILPAILUSSA

Rallicrossin MM-sarjassa on vuorossa kauden kymmenes MM-osakilpailu, joka ajetaan Latvian pääkaupungissa Riiassa. Toomas ”Topi” Heikkisen EKS-tiimi johtaa parhaillaan rallicrossin MM-sarjan tallien välistä mittelöä ja hänen tiimikaverinsa Mattias Ekströmin nimi loistaa kärjessä kuljettajien pistelistalla. Seitsemäntenä oleva Heikkinen on kuitenkin optimistinen myös oman kilpailunsa suhteen ja odottaa ensimmäistä Itä-Euroopan koitosta.

Livelähetys: Live stream (Sunnuntai, 14.00–16.00 Suomen aikaa)

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/heikkinen-
positiivisella-mielella-latvian-mm-mitteloon

1.-2.10. Rallicross MM, Latvia, Riika

Niki Tuuli teki historiaa Saksan Lausitzringillä nousemalla ensimmäisenä suomalaisena Supersportin MM-sarjan podiumille.

Niki Tuuli teki historiaa Saksan Lausitzringillä nousemalla ensimmäisenä suomalaisena Supersportin MM-sarjan podiumille.

NIKI TUULI TAVOITTELEMAAN JÄLLEEN PODIUMIA SUPERSPORTIN MM-KISAAN

Supersportin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Ranskan Magny Coursin radalla. Kolmeen osakilpailuun villillä kortilla Kallio Racingin väreissä osallistuva Niki Tuuli sijoittui kauden debyytissaan Saksassa upeasti toiseksi. Nyt kansainvälisen huomion keskipisteeksi päässyt imatralaisnuorukainen lähtee tavoittelemaan podiumsijoitusta Ranskasta.

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/vesa-kallio-ilman-
muuta-tavoite-saada-tuuli-podiumille-
myos-ranskassa

Lisätietoa: www.worldsbk.com

2.9. Supersport MM, Magny Cours, Ranska

 

Nico Rosberg johtaa MM-sarjaa. Kuva: MERCEDES AMG PETRONAS Formula One Team

Nico Rosberg johtaa MM-sarjaa ennen Malesian osakilpailua. Kuva: MERCEDES AMG PETRONAS Formula One Team


FORMULA YKKÖSTEN MESTARUUSKAMPPAILU JATKUU MALESIASSA

Formula1-sirkus siirtyy seuraavaksi Malesiaan, jossa vuorossa on kauden kuudestoista MM-osakilpailu. Kärjessä on tutusti Mercedes-duo, mutta tällä kertaa kaksikosta Nico Rosberg pääsee starttaamaan kauden kuudenneksi viimeiseen osakilpailuun kärkisijalta pistein 273. Tallikaveri Lewis Hamiltonilla kasassa on 265 pistettä. Kimi Räikkönen hengittelee viidennellä sijalla tallitoverinsa Sebastian Vettelin niskaan, kun taas seitsemäntenä olevalta Williamsin Valtteri Bottakselta kuuden kärki on jo karannut.

Formula1-lähetykset MTV Max -kanavalta suorana.
Ohjelmatiedot: www.mtv.fi/sport/f1/ohjelmatiedot

30.9.-2.10. Formula1, Petronas Malaysia Grand Prix

 

Sami Seliö on löytänyt vauhdin epäonnisen alkukauden jälkeen.

Sami Seliö on löytänyt vauhdin epäonnisen alkukauden jälkeen.


SELIÖ F1-VENEIDEN KUUMIMPANA KULJETTAJANA KIINAAN

F1-veneiden MM-sarjan viides GP-osakilpailu ajetaan ensi maanantaina Kiinan Liuzhoussa. Mad-Croc Baba Racing Teamin Sami Seliö saavutti edellisistä osakilpailuista voiton ja toisen sijan, mikä tekee miehestä tällä hetkellä F1-veneiden MM-sarjan kuumimman kuljettajan. Kun tallikaveri Filip Roms säestää Seliötä mainiosti, niin suomalais-italialainen tiimi taistelee tänä vuonna myös valmistajien mestaruudesta. Huonon alkukauden jälkeen Seliö huokuu itseluottamusta ja aikoo jatkaa takaa-ajoaan kohti MM-kärkeä.

F1-veneiden Liuzhoun GP-osakilpailu ajetaan Kiinan kansallispäivän takia poikkeusaikataululla. Kauden viidennen MM-osakilpailun aika-ajot ajetaan Liuzhoussa vasta sunnuntaina ja itse GP-osakilpailu maanantaina alkaen klo 10.00 Suomen aikaa. Kilpailu on nähtävissä suorana lähetyksenä ja suomeksi selostettuna Nelonen Pro -kanavalta.

Kaikki F1-veneiden kilpailukoosteet katsottavissa ilmaiseksi täältä: Moottoriurheilu.tv/tv/muut

Lue lisää: Moottoriurheilu.tv/selio-f1-
veneiden-kuumimpana-kuljettajana-kiinaan

3.10. F1-veneet, MM, Kiina, Liuzhoun

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen

Näytä lisää »