Mönkijämyynti huimassa kasvussa!

21.07.2016 22.59

Miksi Polaris on niin suosittu?

Mönkijät suomalaisessa käytössä

Mönkijät ovat todellakin suomalaisten suosiossa. Eikä ihme sillä Suomessa on maita ja metsiä missä ajella. Suomessa on yli 300 000 metsän omistajaa, yli 60 000 maatilaa ja noin 500 000 kesämökkiä. Lisäksi Suomessa on 120 000 kilometriä rakennettuja metsäautoteitä, mikä lisää mönkijöiden käyttöä merkittävästi. Tilaa on.

Lisäksi suomalaiset tykkäävät luonnosta, mökkeilystä, puuhastelusta, metsästyksestä ja kalastuksesta. Näiden harrastajamäärät ovat valtavat. Mönkijät sopivilla lisävarusteilla ovat näihin harrastuksiin tai tehtäviin mitä mainioin ajoneuvo. Myös ammattikäyttäjät ovat huomanneet mönkijöiden monikäyttöisyyden. Esimerkiksi puolustusvoimat, sähköyhtiöt, pelastuslaitokset, urakointifirmat, maa- ja metsätilat, kiinteistöhuollotsafariyritykset ja monet muut ovat saaneet mönkijöistä tuikitarpeellisen työkalun.

Mönkijöiden suosio kasvaa

Suomeen on myyty jo noin 100 000 mönkijää ja kauppa on edelleen vahvassa kasvussa. Tänä vuonna traktorimönkijöiden rekisteröinnit ovat jopa 29 prosentin kasvussa. Traktorimönkijöiden suosio perustuu hyötykäyttöön ja siihen, että niillä saa ajaa myös tiellä. Ajokorttivaatimuksena on vähintään 15 vuoden ikä ja T-ajokortti, jonka hankkiminen on edullista ja vaivatonta. Lisäksi mönkijän omistaminen on erittäin edullista, sillä vakuutusmaksut ovat pienet ja katsastuskuluja ei ole. Yrittäjät voivat myös saada hankinnasta veroetuja.

Miksi Polaris on niin suosittu?

Amerikkalainen Polaris on suosituin mönkijä koko maailmassa ja ylivoimaisesti myös Suomessa. Suomeen on myyty vuodesta 1994 lähtien jo yli 40 000 Polaris-mönkijää. Suosion taustalla on testimenestys ja merkin laaja mallisto, josta löytyy oikea malli jokaiseen käyttöön. Junioreille on tarjolla laadukkaat ja arvonsa pitävät Outlaw/Sportsman 50/110EFI -mallit ja kaksipaikkainen RZR 170 EFI -malli. Suomen suosituin yksittäinen malli on supersuosittu Sportsman 570 EFI -traktorimönkijä, josta on tarjolla myös SP-malli ja kaksipaikkainen Touring-malli. Uuteen T3b luokkaan (max 60 km/h) on tarjolla kahdelle rekisteröidyt markkinoiden tehokkaimmat traktorimönkijät Sportsman XP 1000 EPS, Sportsman XP 1000 EPS Touring ja urheilullinen Scrambler XP 1000 EPS -traktorimönkijä. Äärimmäiseen mönkijä off road -harrastukseen paras valinta ontehtaan erikoismalli Sportsman XP 1000 EPS High Lifter.

Uusi markkinoiden ainoa kaksipaikkainen 6x6-traktorimönkijä!

Polaris ”BIG BOSS” Sportsman 570 EPS 6x6 -traktori on todellinen maastojen kuningas. Sen etenemis- ja kuljetuskyky erittäin vaativassa ja vaikeakulkuisessa maastossa on vertaansa vailla. Uusi malli on lisäksi erittäin ketterä ja kevyt ajettava. Vakiovarusteena olevalle kippilavalle voi lastata jopa 340 kg tavaraa ja varusteita. Uusi BIG BOSS on nyt myös kaksipaikkainen ja työkaverisi mahtuu mukaan mukavasti ja turvallisesti.

Uudet turvallisesti ja mukavasti kaksipaikkaiset Ranger-, RZR- ja General-traktorimönkijät.

Kaksi matkaa yhtä matkaa. Ota myös kaverisi mukaan, turvallisesti ja mukavasti. Uusien rinnakkain istuttavat Ranger-, RZR- ja General-mallien suosio kasvaa maailmalla todella nopeasti ja sama trendi on lähtenyt käyntiin myös Suomessa.

Ranger

Mallistossa on valittavana kahta eri runkokokoa: Midsize (147 cm leveä) ja Fullsize (152 cm leveä). Moottoreina on tarjolla Pro Star 570DOHC (44 hv), Pro Star 900DOHC (75 hv), 1000 Diesel (24 hv) ja 38 hv EV (sähkömoottori). Ranger-mallit voi varustaa mukavaan ympärivuotiseen käyttöön hytillä ja lämmityslaitteella. Tarjolla on monia eri hyttivaihtoehtoja. Lisäksi valikoimassa on erikoisvarustuksia esim. metsästykseen, maatiloille, metsähoitoon ym.

RZR

Menestys jo vuodesta 2007! Urheilulliset RZR-traktorimönkijät ovat nousseet uusien RZR 570 Cabin ja RZR S 900 EPS -mallien myötä nopeasti menestysmalleiksi. RZR Cabin -mallia myydään Suomessa tänä vuonna jo yli 300 kpl ja sen suosio on rajussa kasvussa. Eikä ihme, sillä sen edut ovat laajamittaiset. RZR-malleissa on tarjolla kolme eri moottorivaihtoehtoa: Pro Star 570DOHC (44 hv), Pro Star 900 (75 hv) ja Pro Star Turbo (144 hv). RZR Turbo on markkinoiden tehokkain malli off road -harrastukseen.

General

General on huippuluokan kaksipaikkainen T3b luokan (max 60km/h) uutuus erittäin vaativalle asiakkaalle. Sen ajo-ominaisuudet, ylellisyys ja varustustaso ovat markkinoilla aivan omaa luokkaa. Toimitukset Suomeen alkavat syksyllä 2016.

Automaattisesti ja nopeasti kytkeytyvä 100 % neliveto

Mönkijämaailma muuttuu ja kehittyy koko ajan. Polaris on ollut jo pitkään kehityksen kärjessä ja sekä käyttö-, teknisiltä ja ajo-ominaisuuksiltaan. Polaris on tullut erittäin tunnetuksi sen automaattisesti ja nopeasti toimivan 100 % nelivetonsa ansiosta. Nelivedon on kytkeytymiseen ei tarvita erillisiä kytkemisiä, nappeja tai vipuja. Näin ajaminen on varmaa, hallittua, helppoa ja mukavaa. Uutta on se, että yhä useammassa mallissa on myös ainutlaatuinen sähköisesti kytkettävä TURF 1x4 -vetoalue (tasauspyörästö). Tämä toiminto on erittäin hyödyllinen, kun esimerkiksi traktorimönkijällä ajetaan pidempiä taipaleita ilman neliveto- tai lukkoperätarpeita. Laite on TURF-vedolla ajettaessa selvästi vakaampi ajettava, se ei kuluta renkaita turhaan, sen kääntösäde on normaali pienempi ja se ei revi turhaan maastoa rikki käännyttäessä (takapyörien murtoa ei synny). TURF-toiminto edistää merkittävästi myös käyttöturvallisuutta.

Ympäristö on tärkeämpi yhä useimmille meistä. Arvostatko alhaista polttoaineen kulutusta?

Polaris on kehittänyt uusiin malleihinsa erittäin nykyaikaiset ja tehokkaat moottorit. Uusien tehokkaiden DOHC-moottoreiden polttoaineen syöttöä ohjataan Bosch Motronic -järjestelmän kautta. Polaris-moottorit ovat markkinoiden bensapiheimpiä ja luonnollisesti myös niiden päästöt ovat alentuneet merkittävästi. Polariksen polttoaineen kulutus on todistetusti kilpailijoitaan alhaisempi (lue Mönkijä-lehden testi 2/2014, 1/2016 ja Koneviesti 8/2015).

Polaris bensankulutus jopa 30 % vähemmän kuin kilpailija (Mönkijälehti 1/2016):

Polaris 570 9,2 l/100 km

Yamaha 450 9,6 l/100 km

Can Am 450 9,8 l/100 km

Yamaha 700 11 l/100 km

Honda 500 12,8 l/100 km

Can Am 570 13,0 l/100 km

GET YOUR DEAL NOW!

Sportsman 570 EFI 4x4 EUT - 10 HYVÄÄ SYYTÄ HANKKIA POLARIS SPORTSMAN 570:

  • Moninkertainen testivoittaja

  • Maailman ja Suomen suosituin mönkijä

  • Täysitehoinen 44 hv DOHC EFI -moottori vrt. muut merkit

  • Markkinoiden paras nopeudenrajoitin (Mönkijälehti 1/2016)

  • Alhaisin polttoaineen kulutus – 2,33 l/h (Koneviesti 8/2015), 9,2 l/100 km (Mönkijälehti 1/2016)

  • Automaattinen nopeasti reagoiva 100 % neliveto (todistetusti markkinoiden paras – täydet 10 pistettä Mönkijälehti 1/2016)

  • Erinomaisen hyvät ajo-ominaisuudet varsinkin vaikeakulkuisessa maastossa

  • Maavara, vetokyky ja lastauskyky vailla vertaa

  • Helppo, mukava ja turvallinen ajettava – koko perheen käyttöön! (Mönkijälehti 1/2016)

  • Mahtava lisävarustevalikoima

Korkearesoluutiokuvia: http://media.brandt.fi?w=YFFczYj

 Oy Otto Brandt Ab

Lisätietoja antaa:
Jyrki Tikkanen
Brandt-Polaris Oy
puh. +358207757218
mob. +358400870024
fax. +35898782290

www.polaris.fi

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa
17.03.2024 15.00Superpuolikkaat tuo tehokkuutta kierrätykseen
16.03.2024 16.00Korjuuyrittäjät investoivat kalustoon haastavista ajoista huolimatta
15.03.2024 20.00KATSO 15.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
15.03.2024 19.00Vuokrakoneilla tehokkuutta kierrätysprosesseihin
15.03.2024 9.17Valkohäntäpeurakanta laskee suunnitellusti - Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta
15.03.2024 9.02Tiguanin lataushybridien myynti alkaa
14.03.2024 15.13Volvo Finland Ab muuttaa organisaatiotaan - Manninen palaa Volvolle
14.03.2024 13.13Renault Trucksilla vahva vuosi takana - uusien autojen toimitukset kasvoivat liki viidenneksellä
14.03.2024 13.13Ruotsalaisvalmistajan raskaiden perävaunujen Trako-vetoaisoissa havaittu merkittäviä puutteita
14.03.2024 9.00MAN jatkaa itsenäisesti kulkevien kuorma-autojen kehittämistä
13.03.2024 17.00Nordic Traction Group ilmoittaa strategisesta aikeestaan siirtää telatuotanto Skotlannista Suomeen
12.03.2024 18.00Puutavaterminaalissa operoitaessa luotettavuus ja tehokkuus ratkaisee
12.03.2024 14.45MEP Elsi Katainen: Jättirekkojen rajat ylittävä liikenne sinetöitiin parlamentin kantaan
12.03.2024 13.20Kartonkitehtaan sivuvirrat viljelijöille hyötykäyttöön
12.03.2024 10.00Uusien autojen verkkokaupan pioneeri vaihtaa nimeä
12.03.2024 8.00Ennallistamisasiantuntijat: Ennallistamisasetus tavoittelee elinympäristöjen tilan parantamista laajasti
11.03.2024 18.00T. ja J. Kivioja Oy: Energia-alan kokonaispalvelua
11.03.2024 11.27Keski-Suomen maanteiden päällysteitä korjataan vuonna 2024 yhteensä 200 km tieosuudella
11.03.2024 11.11Scanian myynti ja tulos kasvoivat merkittävästi vuonna 2023 - Sähköautojen kysyntä vaimeaa
11.03.2024 10.30NDI laajentaa edullisten maatalousrenkaiden valikoimaa
11.03.2024 8.22Metsä Group palkkaa 16-17-vuotiaita kesätöihin
10.03.2024 17.00Katso video kaivukoneiden lumenveiston SM-kisoista Juupajoelta
08.03.2024 20.00KATSO TÄSTÄ 200. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
08.03.2024 11.00Toimitusketjujen viiveet ja tilauskannan oheneminen söivät Keslan tulosta
07.03.2024 13.33Valmet toimittaa uuden keittimen yläerottimen Mönsteråsin sellutehtaalle Ruotsiin
07.03.2024 10.14MacGregorille suuri nosturitilaus VARD-laivanrakennusyhtiöltä kaapelinlaskualusprojektiin
07.03.2024 10.00Valkohäntäpeuroja ja metsäkauriita saaliiksi aiempaa vähemmän
06.03.2024 16.00Allison Transmissionilta uusi täyssähköisen 8,5-tonnin akseli
06.03.2024 9.06Suomessa lähes neljä miljoonaa ajokortillista
06.03.2024 9.00Siltojen korjaustyöt vaikuttavat liikenteeseen tulevana kesänä Vantaalla Kehä III:n ja Lahdenväylän liittymässä
06.03.2024 8.50Vianor uusiin tiloihin Seinäjoella
05.03.2024 10.10Valmet Automotiven vuosikatsaus 2023: Positiivinen liiketulos haastavassa markkinassa
05.03.2024 10.00Nauvo-Korppoon ja Vartsalan lauttaliikenteeseen luvassa parannuksia kesäkuusta alkaen
05.03.2024 9.00EU:n ennallistamisasetus on hyväksytty Euroopan parlamentissa - ajankohtaiswebinaari pureutuu asetuksen toteutukseen ja etenemiseen
04.03.2024 17.00Magni-kurottajat tekevät uuden maahantuojan voimin paluun Suomen markkinoille
04.03.2024 12.00AVS-Yhtiöt Oy siirtyy Beijer Tech:n omistukseen
04.03.2024 8.30Kaivinkoneiden lumenveiston SM-tittelit 2024 ratkaistaan ensi lauantaina 9.3. Juupajoella - lähde mukaan hienoon koko perheen tapahtumaan
04.03.2024 7.50Tilasto: Ennätysmäärä uusia yhteismetsiä perustettiin viime vuonna
03.03.2024 15.00Optimaalisella kuljetuskalustolla päästään parhaaseen tulokseen puunajossa
03.03.2024 10.00Suomen ajoneuvokanta kasvoi vuonna 2023
02.03.2024 12.10Uusi ympäristöystävällinen teräketjun voiteluaine vakuuttaa ominaisuuksillaan
01.03.2024 19.00KATSO TÄSTÄ 1.3. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
01.03.2024 8.49Metsähallitus avaa tontinluovutuskilpailun Kilpisjärvellä matkailuliiketoiminnan edistämiseksi
01.03.2024 8.30Keslan tilinpäätöstiedote: liikevaihto kasvoi, tulos parani
29.02.2024 9.30Kuumat ja kuivat kasvuolosuhteet sekä työvoiman heikko saatavuus puutarhaviljelyn haasteina
29.02.2024 9.20Ratatyöt hidastavat lentoaseman junayhteyksiä pk-seudulla
29.02.2024 9.11Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt käynnistyvät Kiuruvedellä
28.02.2024 18.20Korpipojat Oy: Korpimetsien korjuuta luontoa kunnioittaen
28.02.2024 16.09Merikarvian sahan toiminta lakkaa kesäkuussa
28.02.2024 16.00AUTO 2025 palaa maaliskuussa Messukeskuksen ohjelmaan
28.02.2024 8.45MAN valmistautuu raskaan liikenteen sähköistymiseen avaamalla akkukorjaamoiden verkoston Eurooppaan
28.02.2024 8.33Suomen metsäkeskuksen sähköinen asiointipalvelu Metsään.fi uudistuu
27.02.2024 17.00KATSO VIDEO! Dinolift 50 vuotta - Pitkäaikainen yhteistyö Rotatorin kanssa
27.02.2024 13.00Metsätalouden Metka-tukien haku avautuu maaliskuun alussa
27.02.2024 9.17Metsä Group luopuu puunhankintaliiketoiminnoistaan Virossa
26.02.2024 16.44Huippumodernin sahalaitoksen tehokasta tukkien käsittelyä
26.02.2024 16.00Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan vastuullinen logistiikka takaa toimitusvarmuuden asiakkaille
26.02.2024 12.22Suomen Lantakaasu Oy ostaa Nurmon Bioenergian
26.02.2024 12.00Muodostelmaluistelu: Suomenmestaruudet ratkaistu - Junioreissa yllätysvoittaja
26.02.2024 12.00Kansainvälinen nesteiden kuljetusyritys HOYER tilaa 165 DAF XG -vetoautoa
26.02.2024 10.15Renault jo seitsemännen kerran The Car of the Year voittaja
26.02.2024 9.12Täydellisesti uudistunut Dacia Duster ehtii kesäksi Suomeen

Näytä lisää »