Vesakosta metsäpuutarhaksi -Nyt on aika kunnostaa mökin metsäpuutarhaa

30.06.2016 11.11

Keskikesä on parasta aikaa muokata puutarhan tai kesämökin ympäristöä metsäpuutarhaksi. Tyypillistä suomalaiselle metsälle on se, että se kasvaa umpeen sekametsänä, jolloin sen koriste- ja käyttöarvo heikkenevät. Usein hoidetun pihan ja metsän raja muodostuu turhan jyrkäksi, joten sitä on hyvä pehmentää hoitotoimenpitein.

Vesakot veks

Metsäpuutarhan perustaminen aloitetaan vesakoiden raivauksella, mikä on hauskaa ja hyödyllistä kesälomapuuhaa. Heinäkuu on parasta aikaa, sillä alkukesän kasvu on nyt helposti poistettavissa esimerkiksi raivaussahalla tai puutarhaleikkureilla. Metsänhoito käy myös sopivasta kuntoilusta ja irrottaa tehokkaasti ajatukset arjen stresseistä, kertoo Timo Taulavuori Puutarhaliitosta.

Myös puustoa on hyvä karsia, sillä miellyttävän metsäpuutarhan ajatuksena on se, että valoa siivilöityy riittävästi puiden latvusten lomasta maahan asti, jolloin aluskasvillisuutta voi monipuolistaa. Puita karsitaan niin, että kasvillisuus on vaihtelevaa iän ja lajien puolesta. Samalla uusille kasveille syntyy riittävästi elintilaa. Parhaimmillaan metsäpuutarhan raja muuttuu lähes huomaamatta hoidetusta puutarhasta luonnonmukaiseen metsään.

Neljä eri kerrosta

Hoidettu metsäpuutarha koostuu neljästä hyvinvoivasta kerroksesta: puista ja niiden latvuksista, pensaista, maanpeitekasveista ja maaperästä, jossa on polkuja, kariketta, kiviä sekä sammalia että jäkäliä. Metsään voi jättää huoletta kantoja, kelottuvia puita ja kasoja, joissa myös erilaiset eläimet viihtyvät.

Metsäpuutarhaa rakennetaan aina monimuotoisen luonnon ehdoilla, joten ensimmäisenä on tärkeää tunnistaa metsätyyppi, jota rikastutetaan. Suomessa tyypilliset metsätyypit ovat kuivat puolukkaiset kangasmetsät, rehevät mustikkaiset sekametsät ja harvinaisemmat lehtomaiset lehtimetsät. Jokainen niistä muuttuu kohtalaisen pienin muutoksin viihtyisäksi ja monipuoliseksi puutarhametsäksi.

Ei nurmikkoa metsään

Latvuskasvien ja vesakoiden karsimisen jälkeen on hyvä miettiä metsään mahdolliset kulkuväylät ja viihtyisät aukiot. Yleensä metsäpuutarhan maapohjaa ei muuteta muuten kuin istutusryhmien osalta, joihin lisätään multaa. Suurin virhe on tuoda metsään multakerros ja kylvää siihen huonosti viihtyvä nurmikko.  Jos maapohjaa pitää kunnostaa esimerkiksi rakennustöiden jälkeen, kannattaa siihen siirtää kunttaa eli metsäpohjaa.

Kauneimmillaan metsäpuutarha on, kun se rajautuu pihaan erilaisten pensaiden ja perennaistutusten avulla. Myös niissä suositaan luonnonmukaisia lajeja. Pensaista metsään sopivat muun muassa näsiä, kuusama, pähkinäpensas ja sorvarinpensas. Esimerkiksi hemlokit ovat hyviä havukasveja metsän reunalle. Alppiruusut ja atsaleat sopivat puolestaan hyvin havumetsän pensaiksi. Luonnon pohjakasvillisuutta voi siirtää maanomistajan luvalla, mutta myytävä kuntta on varmin vaihtoehto isoille alojen maastouttamiseen.

Upeita köynnöksiä ja marjakasveja

Erilaiset ruohot, saniaiset, matalat laakahavut, monet marjakasvit ja kielot ovat hienoja pohjakasveja. Köynnösten avulla metsään saa loihdittua eksotiikkaa, jolloin pienikukalliset kärhöt, köynnöshortensiat ja laikkuköynnökset voi ohjata tukien avulla kiipeilemään puiden rungoille. Paikallisesta taimistosta tai puutarhasuunnittelijalta kannattaa kysyä hyviä ja omalle alueelle sopivia vaihtoehtoja.

Näyttävässä metsäpuutarhassa on puuarboretumin piirteitä. Sinne istutetaan luonnonpuiden joukkoon harvinaisempia puulajeja ja uusia tyyppejä vanhoista tutuista kasveista. Pylväsmuodot ovat näyttäviä ja esimerkiksi kapea serbiankuusi sulautuu hyvin suomalaiseen maisemaan. Pihlajista ja vaahteroista on myynnissä lukuisa joukko erilaisia muotoja, joita kannattaa ehdottomasti kokeilla. Samoin kotimaisia havukasvilajeja kuten katajan, kuusen ja männyn erikoismuotoja voi istuttaa metsän osaksi. Usein nämä kasvit ovat muistoja myös seuraaville sukupolville.

Metsäpuutarha on paikka, jossa on hienoa seurata kasvien kasvua eri vuodenaikoina ja rentoutua. Vuosittainen hoito on kohtalaisen helppoa. Nuoria taimia on hyvä kastella ja suojata ensimmäisinä vuosina.  Usein myös uusiutuvaa vesakkoa ja heiniä joudutaan karsimaan, kun valoa tulee aikaisempaa runsaammin maahan asti.

Lisätietoja: Puutarha-agronomi Timo Taulavuori, Puutarhaliitto ry, 040-7453005, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi

 

Liitteenä:

 

Kuvat 1.  Mustilan arboretumissa on ”testattavana” laaja valikoima pieniä havukasveja, jotka sopivat metsäpuutarhaan. (Timo Taulavuori)

 

Kuva 2. Metsäpuutarhaan sopivat monenlaiset kasvit. Ruusuista luonnonmukaisimmat, kuten kuvan metsäruusu menestyvät varmimmin. (Timo Taulavuori)

Liitetiedostot

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille
16.04.2024 7.00Tuulivoimapuistojen maankäytön sopimuksia helppo parantaa
15.04.2024 9.22Turvalasin rikkoutuminen metsäkoneessa johtuu usein onnettomuudesta
15.04.2024 8.00Teollisuustuotanto väheni helmikuussa 2024 edellisestä kuukaudesta mutta kasvoi edellisestä vuodesta - kasvua metsäteollisuudessa
14.04.2024 11.00Tamtron Group Oyj tuo markkinoille mullistavan AI-pohjaisen automaattisen materiaalien tunnistusjärjestelmän
13.04.2024 10.00SKALin Kujala: Kehysriihestä kasvua panostuksilla väyliin
12.04.2024 23.00KATSO TÄSTÄ MANSEN MÖRINÄT LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
11.04.2024 10.00SSAB ja Manitou Group sopimukseen fossiilivapaan teräksen toimituksista
11.04.2024 8.00Metsä Groupin ja CollectiveCrunchin tekoälysovellus voitti kansainvälisen innovaatiokilpailun
10.04.2024 13.00SKAL selvitti: kuorma-autojen päästövähennyslaitteiden toimintavarmuus huonoa - neljällä viidestä ongelmia
10.04.2024 10.00John Deere Forestry Oy on tehnyt aiesopimuksen fossiilivapaan teräksen toimituksesta SSAB:n kanssa
10.04.2024 8.00Metsä Group aloittaa puukuidusta valmistettujen Muoto?-pakkauksien uuden kehitysvaiheen
09.04.2024 14.55HydSupply hakee osaajia palvelukseensa - katso tästä lisätietoja...
09.04.2024 13.12Man aloittaa vetypolttomoottorikuorma-autojen asiakastoimitukset
08.04.2024 10.55Puuenergian käyttö kasvussa Pirkanmaalla
08.04.2024 10.50Männyn kukinnasta odotettavissa runsasta
08.04.2024 7.50Neste ja Lotte Chemical aloittavat uusiutuviin kemikaaleihin ja muoveihin liittyvän yhteistyön
07.04.2024 12.00Laadukkaat traktorimönkijät vaativaan ammattikäyttöön
06.04.2024 14.00Vermeer tarjoaa monitoimikoneet energiapuulle
06.04.2024 9.00Maailmantalouden tilanne supisti metsäteollisuuden ulkomaankauppaa vuonna 2023
05.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ 5.4. LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
05.04.2024 14.00Mersun museoikään ehtinyt G-sarja uudistuu jälleen - Tarjolla myös sähköisellä voimalinjalla
05.04.2024 13.13Tilastokeskus: Uusien sähköautojen osuus pudonnut selvästi aiemmasta
05.04.2024 9.00Nimitykset: Vesa Karjalainen palvelutuotemyyjäksi Volvo Truck Center Tampereelle ja Lahteen
04.04.2024 11.19Aluehallintoviraston ympäristöasioiden lupapalvelussa uusia karttatoimintoja
04.04.2024 11.11Logistiikkaselvitys: Kanta-Häme merkittävä tavaraliikenteen välittäjämaakunta
04.04.2024 10.33Tervetuloa Renault Trucks Diamond Tour -koeajokiertueelle 9.4.-3.5.2024
04.04.2024 10.10Metsäalalla investoidaan - nyt kannattaa markkinoida!
04.04.2024 10.00Hedin aloittaa Corveten maahantuojana Suomessa
04.04.2024 7.33Valmet toimittaa höyryturbiiniautomaation jätteenkierrätyslaitokselle Itävaltaan
04.04.2024 7.00Vantaan Energia valinnut AFRYn suunnittelemaan maailman suurinta lämmön kausivarastoa ja johtamaan hankkeen rakentamista
03.04.2024 17.11Ponssen toimintamalli uudistuu
03.04.2024 16.40Metsä Fibre aloittaa neuvottelut lomautuksista Kemin biotuotetehtaalla
03.04.2024 15.00Jarno Hietasaari on nimitetty Volvo-kuorma-automyyjäksi Wetteri Powerille
03.04.2024 14.23Fogmaker Finland Oy vahvistaa myyntitiimiään
03.04.2024 12.09Kempower lanseeraa megawattilatausjärjestelmänsä
03.04.2024 12.02Nosturimestarikilpailu saa jatkoa - ensimmäinen osakilpailu Mansen Mörinöillä
03.04.2024 10.20Konecranes osti saksalaisen satamalaitevalmistaja Kocks Kranbaun
03.04.2024 10.08Traficon havaitsi rengasmarkkinoilla hyväksymättömiä nastarenkaita -
03.04.2024 8.00Lapin Kumin miljoonainvestointi Jyväskylään valmistui
03.04.2024 7.00Hiabille suuri WALTCO-takalaitanostintilaus Yhdysvalloista
02.04.2024 12.00Autojen ensirekisteröinneissä ei mitään uutta - käytettyjen autojen kauppa vilkastunut
02.04.2024 10.05Einari Vidgrén Säätiö palkitsee vastuullisia metsäosaajia
02.04.2024 10.01SSAB jatkaa vihreää siirtymäänsä investoinnilla fossiilivapaaseen minimill-tuotantolaitokseen Luulajaan
02.04.2024 8.15Tampereella kehitetään sujuvaa, kestävää ja käyttäjiä palvelevaa liikennettä vientimarkkinoille
02.04.2024 7.55Suomen metsäkeskuksen uudistunut organisaatio panostaa tietoon ja sähköisiin palveluihin
01.04.2024 12.00Energiapuunkorjuu tärkeä osa metsänhoitoa ja puukauppaa
01.04.2024 11.00Nykyaikaiset ritiläautot tehostaa metsäkoneurakointia
29.03.2024 23.00KATSO PÄÄSIÄISEN LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa
25.03.2024 9.11Metsästäjäliitto: Mökkiläisten apua kaivataan vieraspetotalkoisiin
24.03.2024 16.00AMMATTILEHTI KOEAJAA: Iveco Daily 35S16A8V Hi-Matic - Perus Daily
23.03.2024 12.00Oripään Hakepalvelu Oy: Lisää haketustehoa kasvavaan kysyntään
22.03.2024 23.11KATSO 22.3. LÄHETYS VILLISTÄ LÄNNESTÄ TURUSTA! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
22.03.2024 9.00SKAL: Kuljetukset turvattava
22.03.2024 8.00Metsä Group ja ANDRITZ rakentavat koetehtaan uusien ligniinituotteiden kehittämiseksi
21.03.2024 18.00Terät ratkaisevassa roolissa bioenergiakoneiden tuottavuudessa
21.03.2024 12.33Komatsu XT-voimansiirto saatavilla nyt myös 875-kuormatraktoriin
21.03.2024 12.11SSAB tuo markkinoille maailman ensimmäisen päästöttömän teräsjauheen
21.03.2024 11.01Metsä Board vetäytyy Kaskisten taivekartonkitehdashankkeesta
21.03.2024 11.00MAN: Linja-autojen myynti vahvassa kasvussa
21.03.2024 9.00Metsä Group ilmoittaa vähentävänsä fossiilisten kemikaalien käyttöä puunkorjuussa
20.03.2024 17.10Vientiteollisuuden puheenjohtajat: SAK:n toiminta ei palvele Suomen ja suomalaisten etua - "Neuvotteluissa sovitun työrauhan merkitys näyttää olevan hyvin pieni"
20.03.2024 15.22Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa
20.03.2024 13.22John Deere Forestryn asiakastuki vahvistuu Pohjois-Suomessa
20.03.2024 12.00Metsätalouden vesistö- ja ilmastopäästöjä voidaan hillitä välttämällä avohakkuita ja niihin liittyviä ojitustoimia
20.03.2024 10.35Pääsiäispupun perimä avattu - käpälänjäljet johtavat Liperiin
20.03.2024 9.00Polaris esittelee uusia mielenkiintoisia moottorikelkkamalleja
19.03.2024 18.15Metsäkoneketjujen teroituspalvelua suurella volyymilla ja korkealla laadulla
19.03.2024 9.29Atlas Copco tuo markkinoille kaksinopeuksisen kompressorin teollisuuskäyttöön
19.03.2024 9.20Konecranesin teollisuusnosturimallisto laajenee
19.03.2024 9.00Uudet Renault Trucks T- ja C-sarjat koeajokiertueelle
19.03.2024 8.33Luke: Vapaa-ajankalastajien suhtautuminen kuhan alamitan nostoon on valtaosin positiivista
18.03.2024 14.00Erno Tuomilahti vuokraus- ja vaihtoautomyyjäksi MAN Center Espooseen
18.03.2024 11.00Volvo saa 100 sähkökuorma-auton tilauksen DFDS:ltä
18.03.2024 8.00Kiinteiden puupolttoaineiden kulutus väheni lämpö- ja voimalaitoksissa vuonna 2023 - metsähakkeen poltto edelleen kasvussa

Näytä lisää »