Vaadittujen säästöjen löytäminen on haastava urakka, kuten olemme hallitusneuvotteluja seuratessamme havainneet. Oletettavaa on, että kuluttajien kukkaroilla käydään useaan kertaan.

Tarvittavat toimenpiteet merkitsevät kipeitä leikkauksia aiemmin totuttuun elintasoon.

Talouden tervehdyttämisen tarpeelle ei ole vaihtoehtoa. Suomen talous on käännettävä jälleen kasvu-uralle.

Samanaikaisesti miljardisäästöjen kanssa on käynnissä hanke, johon tarvitaan useiden miljardien tuet. Jo tehdyistä tuulivoimasopimuksista on sitoutunut seuraavien 12 vuoden ajaksi maksuvelvoitteita yli miljardi euroa.

Kun ensimmäisen rakennusvaiheen tavoite 2500 MW on kokonaisuudessaan käytössä, tuulivoiman tukiin tulee sitoutumaan nykyisellä syöttötariffijärjestelmällä maksuvelvoitteita yhteensä 3 – 5 miljardia euroa.

Tuulivoiman rakentamista on perusteltu hiilidioksidipäästöjen vähentämisellä ja puhtaan luonnon jättämisellä tuleville sukupolville. Tähän mennessä toteutuneesta kehityksestä voidaan todeta, että tuulivoimaloiden rakentamisen yhteydessä on tuhottu voimaloiden läheisyydestä perinteistä maisemaa tuhansia hehtaareja.

Lähialueiden asukkaat ovat menettäneet asuinviihtyvyyteensä ja joutuneet terveysuhkien alaisiksi.

Ympäröivän alueen asuntojen ja kiinteistöjen arvot ovat pudonneet jopa kolmasosalla. Vapaa-ajan asukkaat eivät viihdy lomapaikkakunnalla entiseen tapaan, minkä seurauksena alueen palvelukysyntä ja työllisyys huononevat.

Ilman varavoimaloita tuulivoimalat eivät turvaa sähkön riittävyyttä valtakunnan verkossa. Riittämätön varavoimakapasiteetti ja tuulivoimaloiden korkeat tuet ovat sekoittaneet sähkömarkkinat ja ovat asiantuntijoiden mielestä vaarantaneet sähköverkon toimintavarmuuden.

Sitran toimeksiannosta Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa on hiljan valmistunut tutkimus, jonka mukaan aurinko- ja tuulivoima ovat tehottomimmat energiantuotantomuodot hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä.

Tutkimuksen mukaan tuulivoima nykyisillä tukimuodoillaan ei vähennä vaan lisää hiilidioksidipäästöjä.

Tuulivoimaloiden jatkorakentamista on tarkasteltava uusista lähtökohdista. Kun tuulivoimalat nykyisillä tukimuodoillaan eivät vähennä hiilidioksidipäästöjä, ei tukien piiriin saa enää ottaa uusia voimaloita.

Tutkimuksen mukaan päästöt vain kasvavat. Tämä vaatii tukipolitiikan muuttamista kiireellisesti.

Edellä esitettiin pitkä luettelo tuulivoimalarakentamisen negatiivisista seuraamuksista asukkaille ja ympäristölle. Myös nämä näkökohdat edellyttävät tuulivoimaloiden rakentamisen ja tukien muuttamista.

Valtion säästötavoitteiden toteuttamisessa on korostettu tasapuolisuutta ja oikeudenmukaisuutta. Tuulivoiman osalta tasapuolisuus edellyttää tukien merkittävää leikkaamista.

Oikeudenmukaisuus vaatii vielä enemmän. Kansalaiset eivät koe oikeudenmukaiseksi heille kohdistettuja säästötoimenpiteitä, ennen kuin tiedetään, että uusia tuulivoimaloita ei enää oteta tukien piiriin.

Jokainen rakentamatta jätetty tuulivoimala edistää Suomen taloustilannetta ja kansallismaisemiemme säilymistä.

Seppo Siivola