JORMA PÖYSÄ Suomessa keksitään pyörää uudelleen. Voimasana on biotalous. On jotakin hienoa, jos on biositä tai biotätä.
Sellua päätuotteenaan tekevän, 800 miljoonan euron vientitulot tuovan Metsä Groupin jättilaitoksen pitää olla ”biotuotetehdas” ennen kuin se kelpaa. Tai UPM ei ole mitään, ellei se ole ”bioforeyhtiö”, joka tekee biopolttoainetta, vaikkapa biokomposiiteilla meikattuihin autoihin.
Hallituskin haluaa, että sillä on biotalouden kärkihanke.
Tosiasiassa suomalaiset sellutehtaat ovat olleen jo vuosia – elleivät vuosikymmeniä – biotuotetehtaita, jotka hyödyntävät ansiokkaasti sivuvirtojaan. Kuvaavaa on, että monen sellutehtaan energiaomavaraisuus sähkössä on yli 200 prosenttia, kiitos sivutuotteena tulevan mustalipeän. Mustalipeän polton ansiosta Suomi on sijoittunut kärkisijoille uusiutuvan energian kansainvälisissä vertailuissa.
Sellutehtaiden sivutuotteena niin ikään syntyvää mäntyöljyä puolestaan on otettu talteen jo ties kuinka kauan ja siitä jalostetaan ansiokkaasti kemikaaleja esimerkiksi liiman sidosaineeksi ja öljynporauksen avuksi sekä parantamaan autonrenkaiden ominaisuuksia. Jalostusaste laskee, kun UPM tekee mäntyöljystä Lappeenrannassa suoraan biopolttoainetta.
Biotalousmeuhkan keskellä saattaa kuulijalta unohtua, että biotalous on yksinkertaisesti metsätaloutta ja metsäteollisuutta sekä maataloutta ja elintarviketeollisuutta. Miksi metsäteollisuutta hävetään? Paino- ja kirjoituspaperin vaikeuksien takiako? Ehkä heikko kansallinen itsetunto pakottaa kutsutaan paperi-insinöörejä biotalousinsinööreiksi.
Sen verran täytyy toki myöntää, että prosessien kannalta biotalous-sanan käytössä on ripaus tolkkuakin. Joukkoon pannaan näet entistä enemmän kemiaa ja biologiaa. Toimialojen rajat hämärtyvät.
Sekin on totta, että muut Euroopan maat pitävät Suomea aidosti yhtenä biotalouden voittajamaana. Brändi toimii maailmalla.