Dynaamiset kartat tarjoavat enemmän tietoa liikenteestä

16.11.2014 12.00

dynaaminen1.jpg

Liikennevirasto tarjoaa kansalaisten käyttöön monia dynaamisia karttapalveluita, joihin lukeutuu myös suosittu liikennetilannepalvelu. Palvelusta voi seurata muun muassa ajokelin muuttumista ja selvittää päivän ruuhkatilanteen. Tulevaisuudessa panostamme yhä enemmän dynaamisten karttapalveluiden käyttäjäystävällisyyteen sekä tietojen päivitettävyyteen.

Dynaamisia karttoja käytetään yhä enemmän, sillä ne mahdollistavat toiminnan käyttäjän ehtojen mukaan, ja kartoilla olevat tiedot ovat päivitettäviä. Uusia karttapalveluita kehitetään ja niiden käyttökokemuksesta pyritään saamaan mahdollisimman yhtenäisiä.

- Uusien toiminnallisuuksien lisäksi karttapalvelut pyritään rakentamaan samaa sovelluspohjaa käyttäen, mikä helpottaa palveluiden käyttämistä. Kun sama visuaalinen ilme ja yhtenäiset työkalut toistuvat palvelusta toiseen, ei tarvitse käyttää aikaa opetteluun vaan voi keskittyä olennaiseen eli tiedon hankkimiseen, kertoo projektipäällikkö Hanna-Mari Miettinen.

Staattinen vs. dynaaminen – mikä muuttuu?

Perinteisiin staattisiin karttoihin verrattuna dynaamiset kartat ovat pidemmälle vietyjä palveluita, jotka mahdollistavat käyttäjän katsella kartalta sitä, mitä hän haluaa. Staattiset kartat ovat karttatulosteita eli kuvia, joissa käyttäjälle annetaan pääsääntöisesti mahdollisuus vain kuvien selailuun ja tulostamiseen ennalta määrätyn näkymän mukaisesti.

Dynaamiset kartat sen sijaan voivat sisältää muun muassa erilaisia haku- ja paikannustoiminnallisuuksia, mahdollisuuden aluerajaukseen, useita erillisiä karttatasoja ja esimerkiksi mahdollisuuden aineistoirrotukseen. Dynaamisissa kartoissa oleellista on tietojen automaattinen päivitettävyys sekä uuden tiedon helppo lisättävyys.

Liikennetilannepalvelu on yksi dynaamisista karttapalveluista, jossa esimerkiksi kelikamerakuvat päivittyvät automaattisesti tietyin aikavälein.

Määränpäänä helppokäyttöisyys

Tulevaisuudessa Liikennevirasto panostaa yhä enemmän dynaamisten karttojen kehittämiseen palveluna. Kehittämisessä tähdätään käyttäjäystävällisyyteen ja palveluiden päivitettävyyteen. Staattisten karttojen sijaan panostamme enemmän teemoittain suunniteltuihin palveluihin, jotka mukautuvat käyttäjän tarpeisiin paremmin. Kartat tulevat olemaan entistä visuaalisempia ja elävämpiä, ja niiden tarkoituksena on palvella sekä tavallisia käyttäjiä että asiantuntijoita.
 

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »