Uusi perusteos metsänkasvatuksesta

17.11.2014 5.30

metsankasvatus.jpg

Metsänkasvatus – menetelmät ja kannattavuus -kirja esittää puun ja metsän kasvun biologiset perusteet ja kertoo, miten puuston kehitystä ohjataan erilaisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

Teoksen näkökulmana on taloudellinen toiminta, jonka tavoitteena on kestävä ja kannattava puuntuotanto. Pääpaino on metsänkasvatuksen menetelmissä sekä niiden käytäntöön soveltamisessa, kustannustehokkuudessa ja kannattavuudessa.

Vallitsevaa ja vakiintunutta tasaikäiskasvatusta koskeva tieto- ja kokemuspohja on vankka. Eri-ikäisrakenteisen metsän kasvattamisesta voidaan esittää aiempaa luotettavampaa tietoa, sillä tutkimuksessa ja menetelmien kehittämisessä on viime vuosina edetty ripeästi. Kirjassa on myös uutta käytännönläheistä tietoa metsäenergiapuun kasvatuksesta. Puuraaka-aineen ominaisuudet eri käyttötarkoituksiin kuvataan, samoin mahdollisuudet parantaa puun ominaisuuksia ja kasvua. Kirja huomioi myös metsien tuhoriskit ja keinot niiden hallintaan.

Kirja palvelee uusimman tutkimustiedon ja käytännön kokemuksen yhdistelmänä metsäammattilaisia, opiskelijoita, metsänomistajia ja kaikkia metsästä kiinnostuneita.

Kirjan on kustantanut Metsäkustannus Oy. Kirjan ovat kirjoittaneet Metsäntutkimuslaitoksen tutkijat, jotka edustavat metsänkasvatukseen liittyvää asiantuntemusta eri osa-alueilla: Anssi Ahtikoski, Matti Haapanen, Juha Honkaniemi, Saija Huuskonen, Jari Hynynen, Hannu Hökkä, Soili Kojola, Harri Mäkinen, Pentti Niemistö, Risto Ojansuu, Riikka Piispanen, Markku Saarinen, Timo Saksa, Matti Sirén, Karri Uotila ja Sauli Valkonen.

Lisätietoa kirjasta:

  • Tutkija Saija Huuskonen, p. 029 532 4083, saija.huuskonen(a)metla.fi
  • Erikoistutkija Jari Hynynen, p. 029 532 2350, jari.hynynen(a)metla.fi
  • Tutkija Sauli Valkonen, p. 029 532 5507, sauli.valkonen(a)metla.fi
Julkaisu:
  • Metsänkasvatus – menetelmät ja kannattavuus, Saija Huuskonen, Jari Hynynen ja Sauli Valkonen (toim.) 
    Metsäkustannus Oy. ISBN 978-952-6612-39-3 
Tilaukset:
19.04.2024 21.00KATSO TÄSTÄ MAAMESS 2024 -LÄHETYS! Ammattilehden Hyviä uutisia! tarjoaa kuljetus-, maarakennus- ja metsäalan tuoreet kuulumiset
19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien

Siirry arkistoon »