Perintöveron poistaminen voisi tuloverotuksessa yllättää metsänomistaja

31.10.2014 0.07

Keskustelu siitä, pitäisikö perintö- ja lahjavero poistaa kokonaan on viime aikoina käynyt vilkkaana ja välillä melko korkeillakin kierroksilla. Perintö- ja lahjaveron poistaminen tarkoittaisi samalla myös luovutusvoittoverotuksen muuttamista, mikä johtaisi ilmeisimmin luovutusvoittoverotuksessa veropohjan laajenemiseen ja arvonnousujen osalta suurempiin verotettaviin luovutusvoittoihin. Perintöveron poistamisessa tai säilyttämisessä on intressejä ja perusteita suuntaan jos toiseen eikä tässä niistä sen enempää.

Mikäli perintö- ja lahjavero poistettaisiin, varteenotettava malli luovutusvoittoverotuksen muuttamisessa olisi siirtyminen verottamaan vastikkeetta saadun omaisuuden arvonnousua – myös perinnönjättäjän tai lahjanantajan omistusaikana kertynyttä – perinnön- tai lahjansaaja myydessä omaisuuden. Luovutushinnasta vähennettävä hankintameno ei voisi enää olla perintö- tai lahjaveroarvo, vaan hankintahinta. Vastikkeettomissa saannoissa hankintahinta ”periytyisi” edelliseltä ostajalta. Toisin sanoen, myytäessä perittyä tai lahjana saatua omaisuutta myyntivoittovero lankeaisi maksuun myös edellisen omistajan aikana tapahtuneesta arvonnoususta – käyvän arvon nousun voimakkuudesta riippuen, jopa valtaosasta kauppahintaa. Sen sijaan, jos omaisuus siirtyisi suvussa polvelta toiselle pelkästään perintöinä tai lahjoina, omaisuuden arvonnousu säästyisi, paitsi perintö- ja lahjaverolta, myös luovutusvoittoverolta – jopa ”täältä ikuisuuteen”.

Nykyjärjestelmässä perintö- ja lahjaverotus tavallaan täydentää tuloverotusta. Luovutusvoittoverotuksessa perintönä ja lahjana saadun omaisuuden hankintamenona pidetään omaisuuden kuolin- tai lahjoitushetken käypää arvoa, joka on vahvistettu sen arvoksi perintö- tai lahjaverotuksessa. Myytäessä tällaista omaisuutta luovutusvoittoverotus koskee perintö- tai lahjasaannon jälkeen syntynyttä arvonnousua.

Edellä tarinoidut, ja pelkistetyt, pari näkökulmaa riittäkööt tässä johdannoksi. Ja sitten varsinaiseen otsikkoasiaan.

Metsänomistajan näkökulmasta yksi mielenkiintoinen kysymys mahdollisesta perintöveron poistamisesta liittyy sukupolvenvaihdosten luovutusvoittoverotukseen sekä metsävähennykseen.

Tuloverotuksessa lainsäätäjä voisi yllättää puun takaa monen metsänomistajan, jos perintöverotus poistettaisiin. Nykytilanteessa kaupalla tehtävää metsätilan sukupolvenvaihdosta kohdellaan luovutusvoittoverotuksessa varsin suopeasti.

Metsätilan ostaja saa metsävähennyksenä vähentää osan metsätilan hankintamenosta puun myyntitulon verotuksessa. Tuloverolain 48 §:n 1. momentin 3. kohdassa on säännelty sukupolvenvaihdokseen liittyvä metsätalouteen kuuluvan kiinteän omaisuuden luovutusvoitto tietyin edellytyksin verovapaaksi, jolloin kaupan kyytipoikana metsänomistajan mahdollisesti käyttämää metsävähennystä ei tulouteta. Eli yhdistelmässä sama verovelvollinen voi tehdä ostamansa metsätilan hankintamenon perusteella metsävähennyksiä puun myyntitulon verotuksessa ja myydä sukulaiskaupalla metsätilan tietyin edellytyksin luovutusvoiton osalta verovapaasti. Yhdistelmä mahdollistaa ilmiön, jossa tilan myynnin yhteydessä verottomaksi jää sekä omaisuuden arvonnousu että metsävähennyksellä eliminoitu osa puun myyntituloista.

Tilanne on toinen myytäessä metsätila vapailla markkinoilla. Silloin käytettyä metsävähennystä niin sanotusti tuloutetaan eli lisätään luovutusvoittoon tai –tappioon, ja sen jälkeen myyntivoitto on veronalaista tuloa. Tämä tarkoittaa, että metsänomistuksen voitto, kertyypä voitto omistusajalta puun myyntituloina tai metsätilan arvonnousuna, mankeloituu pääomatulon verotuksen läpi viimeistään tilan myynnin yhteydessä.

Täysin verottomaan talouteen perhepiirissä tapahtuvat metsätilojen omistajavaihdokset tuskin kuitenkaan jäisivät. Jos perintövero poistettaisiin, leikkauspöydälle poisto-operoitavaksi voisi helposti joutua sukupolvenvaihdosten verovapaa luovutusvoitto. Tilanne olisi silloin neutraali metsätilansa vapailla markkinoilla myyvien kanssa. Moni metsäomistaja ehkä yllättyisi, että tilanne olisi samankaltainen kuin Ruotsin malli. Ruotsissahan myyjä maksaa myyntivoittoveron oli metsätilan ostaja lähisukulainen tai kuka muu tahansa.


Heikki Kalvila
Lakipalvelupäällikkö, metsäpalvelut
UPM Metsä
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »