Luonnonsuojelulaki remonttiin? Ota kantaa 7.12. as

25.10.2014 6.00

Etelä-Konneveden Enonniemi. Kuva: Timo HalmeLuonnonsuojelulaki kaipaa päivittämistä. Luonnon monimuotoisuuden köyhtyminen on pysäytettävä, ja luonnonsuojelulaki on yksi tärkeimmistä keinoista tavoitteeseen pääsemiseksi. Ihmisten käsitykset luonnonsuojelun tarpeesta, tavoitteista ja toteuttamiskeinoista ovat muuttuneet. Ympäristöministeriö toivoo kansalaisten osallistuvan Otakantaa.fi -verkkokeskusteluun luonnonsuojelulaista 23.10–7.12.2014.

Nykyinen luonnonsuojelulaki on lähes 20 vuotta vanha, ja siihen on tehty useita muutoksia. Lain ongelmia on selvitetty ympäristöministeriön tilaamana asiantuntijatyönä. Selvityksen mukaan merkittävimmät puutteet liittyvät luonnonsuojelulain toimivuuteen ja vaikuttavuuteen.

Lain toimivuutta kehittämällä voidaan löytää kansalaisten, yritysten ja hallinnon kannalta yksinkertaisempia luonnonsuojelun tapoja. Toimivuutta parantaisi myös, että laissa säädetyt rajoitukset olisivat ymmärrettävämpiä, täsmällisempiä ja hyväksyttävämpiä.

Luonnon monimuotoisuus heikkenee edelleen. Esimerkiksi luontotyypeistä yli puolet ja eliölajeista joka kymmenes on uhanalainen. Lain vaikuttavuutta voidaan lisätä kohdistamalla se paremmin asioihin, joilla on luonnon hyvinvoinnin kannalta erityisen suuri merkitys. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta on saatu hyviä tuloksia vahvistamalla vapaaehtoisuuteen perustuvia luonnonsuojelukeinoja. Nykyisessä luonnonsuojelulaissa vapaaehtoisuuteen kannustavat keinot eivät kuitenkaan ole merkittävästi esillä. Vaikuttavuutta voidaan parantaa myös kohdistamalla luontotyyppien ja lajien suojelutoimia uudelleen ja täsmällisemmin ottaen huomioon uhanalaisuusarviointien tiedot.

Talkoot Suomen luonnon puolesta

Ympäristöministeriön tavoitteena on luonnonsuojelulain laaja tarkistaminen, ei sen kokonaisuudistus. Uudistusten laajuus riippuu aikanaan asetettavan lainsäädäntöhankkeen rajauksesta ja tuloksista. Uudella valmistelutavalla pyritään tuomaan asiantuntijatyön rinnalle uusia ajatuksia, joita ei ehkä muuten huomata.

"Ympäristöministeriö ei ole koskaan aikaisemmin tehnyt lainsäädäntöhanketta, jonka alkuvaiheessa olisi ilman rajauksia kysytty suomalaisten näkemyksiä valmistelun pohja-aineistoksi. Olemme siis kaikki mukana uudessa tavassa tehdä lainsäädäntötyötä: avoimemmin, läpinäkyvämmin, kuunnellen ja osallistaen", ympäristöministeri Grahn-Laasonen sanoo.

Luonnonsuojelulailla turvataan luonnon monimuotoisuutta etenkin rauhoittamalla luonnonsuojelualueita, kuten kansallispuistoja sekä suojelemalla luontotyyppejä ja eliölajeja. Luonnonsuojelulaissa on monia eri keinoja suojella luontoa ja sen ihmiselle tarjoamia hyötyjä. Se sisältää myös säännökset maisemansuojelusta. 

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »