Nopeudet talviaikaan ensi viikolla

24.10.2014 3.00

talvnop.jpg

Maanteillä siirrytään talven ja pimeän vuodenajan takia alennettuihin nopeusrajoituksiin ensi viikon aikana eli kuun loppuun mennessä koko maassa. Pimeä kaksinkertaistaa ja liukkaus moninkertaistaa onnettomuusriskin. Alemmat ajonopeudet pienentävät onnettomuusriskiä, samoin päästöjä ja melua.

Korkein sallittu talvinopeus on moottoriteillä 100 kilometriä tunnissa ja pääosalla muita maanteitä 80 kilometriä tunnissa. Sadan kilometrin nopeusrajoitus säilyy osalla Pohjois- ja Itä-Suomen vähäliikenteisiä teitä sekä esimerkiksi niillä Etelä- ja Keski-Suomen teillä, joilla ajosuunnat on erotettu toisistaan keskikaiteella. Moottoritiejaksoilla, joilla on sään ja kelin mukaan vaihtuva nopeusrajoitus, on marraskuun alusta helmikuun loppuun korkein sallittu nopeus 100 kilometriä tunnissa, mutta maaliskuun alusta voidaan valoisaan aikaan hyvissä sää- ja keliolosuhteissa käyttää 120 kilometrin rajoitusta.

Nopeusrajoitus alenee 80 kilometriin noin 7800 tiekilometrillä. Moottoriteiden sadan kilometrin talvinopeus koskee kaikkiaan noin 520 kilometriä. Sään ja kelin mukaan vaihtuvia rajoituksia on käytössä noin 370 tiekilometrillä. Vajaat 200 kilometriä sellaista 80 kilometrin nopeusrajoitusaluetta, jolla on runsaasti raskasta liikennettä ja tienvarsiasutusta, muuttuu talveksi 70 kilometrin rajoituksiksi. Lisäksi joillakin yksittäisillä tieosuuksilla nopeusrajoitus putoaa talveksi 80:sta 60 kilometriin tunnissa.

Talven jälkeen kelin salliessa ja päivän pidetessä palataan korkeampiin nopeuksiin, eli todennäköisesti käytännössä noin maalis-huhtikuun vaihteessa.

Alennetuista nopeuksista monia hyötyjä

Tienkäyttäjistä valtaosa pitää talvi- ja pimeän ajan rajoituksia sopivina - kyselyiden mukaan neljä viidestä kuljettajasta.

Talvirajoitusten ansiosta säästyy arviolta 15 ihmisen henki ja 50 jää loukkaantumatta. Alennetuista rajoituksista on muutakin hyötyä. Polttoaineenkulutus laskee ja liikenteen päästöt vähenevät, päällyste kuluu hitaammin ja rengasmelu pienenee.

Hankalilla keleillä ajonopeutta on syytä alentaa jopa huomattavasti merkeillä osoitettua alemmaksi. Jo liikennesäännöt velvoittavat kuljettajaa ottamaan huomioon lukuisia sekä omaan että muiden tienkäyttäjien turvallisuuteen liittyviä tekijöitä. Nopeuden alentaminen antaa yllättävissä tilanteissa lisää aikaa reagointiin ja lyhentää pysähtymismatkaa vaikkapa hirven ilmestyessä tielle.

Tienkäyttäjää auttavaa ajantasaista liikennetietoa, kuten keliennuste ja tietoja tiesäästä löytyy Liikenneviraston nettipalvelunwww.liikennevirasto.fi etusivulta.

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »