Energiapuun kauppa, huhti-kesäkuu 2014 - Ostetusta energiapuusta jo puolet karsittua rankaa

19.10.2014 0.35

rankaa.jpg

Metlan kokoaman tilaston mukaan vuoden toisella neljänneksellä puolet ostetusta energiapuusta oli karsittua rankaa. Siitä maksettiin metsänomistajille pystykaupoissa keskimäärin vajaat 4 ja hankintakaupoissa runsaat 23 euroa kuutiometriltä.

Hintojen alueelliset erot olivat kuitenkin suuria. Ilman valtion tukia tilastoidut hinnat vaihtelivat pystykaupoissa hinta-alueittain alle eurosta yli 7 euroon, ja hankintakaupoissa vajaasta 18 eurosta yli 26 euroon kuutiometriltä.

Koko tiedote tilastotaulukoineen (pdf)

Energiapuun hinnat

Karsittu ranka on arvokkain energiapuulaji. Metsänomistajille maksettiin siitä huhti–kesäkuun pystykaupoissa keskimäärin 3,7 euroa kuutiometriltä. Tämä hinta ei kuitenkaan sisällä valtion tukea, mitä saadaan suurelle osalle korjattua pienpuuta. Tukikelpoisissa leimikoissa energiapuun korjuutuki ja pinta-alaperusteinen tuki nuoren metsän hoitoon voi moninkertaistaa pienpuun kantohinnan, sillä korjuutukea saadaan koko maassa 7 euroa kuutiometrille ja tukea esimerkiksi nuoren kasvatusmetsän harvennukseen alueellisesti vaihdellen noin 4–7 euroa kuutiometrille.

Karsitun rangan tuettoman kantohinnan alueellinen vaihtelu oli toisella vuosineljänneksellä huomattavaa, sillä keskihinta vaihteli Lapin noin eurosta Etelä-Pohjanmaan vajaaseen 7 euroon ja Savo-Karjalan yli 7 euroon. Ensimmäiseen vuosineljännekseen verrattuna karsitun rangan keskihinta laski 25 prosenttia.

Kokopuun tueton kantohinta pysyi ennallaan 1,7 eurossa kuutiometriltä. Latvusmassan korjuuoikeudesta maksettiin huhti–kesäkuussa keskimäärin 3,1 euroa ja kannoista 1,1 euroa kuutiometriltä. Latvusmassan hinta laski edelliseltä vuosineljännekseltä 6 prosenttia ja kantojen 23 prosenttia. Näillä energiapuulajeilla hintojen alueellinen vaihtelu jäi pystykaupoissa pienemmäksi kuin ranka- ja kokopuulla.

Kaikkien energiapuulajien keskihinta oli huhti–kesäkuun pystykaupoissa 3,1 euroa kuutiometriltä. Se oli 10 prosenttia vähemmän kuin tammi–maaliskuussa.

Hankintakaupoissa karsitun rangan keskihinta oli koko maassa 23,4 euroa kuutiometriltä, mutta se vaihteli Lapin hinta-alueen 17,7 eurosta Etelä-Suomen ja Etelä- Pohjanmaan 26,5 euroon. Kokopuusta maksettiin noin 21, latvusmassasta 15 ja kannoista 8 euroa. Kaiken energiapuun keskimääräinen hankintahinta kohosi rankapuun hinnannousun (+6 %) mukana toisella vuosineljänneksellä 21,1 euroon kuutiometriltä.

Puumäärät

Tilastoon kertyi vuoden toisella vuosineljänneksellä yhteensä 1,1 miljoonaa kuutiometriä energiapuuta. Määrä oli sama kuin ensimmäisellä neljänneksellä. Ostetusta puusta puolet oli karsittua rankaa, minkä määrä kasvoi viidesosan. Latvusmassan osuus säilyi kahdessa neljäsosassa (37 %). Kokopuuta ja kantoja oli molempia 6–7 prosenttia kokonaismäärästä ja niiden ostomäärät pienenivät huomattavasti (–19 % ja –44 %) vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä. Metla arvioi tilaston edustavan noin kahta kolmasosaa koko maan energiapuun kaupasta.

Kaikesta energiapuusta ostettiin myös toisella neljänneksellä pystykaupoilla neljä viidesosaa (0,8 milj. m3) ja hankintakaupoilla viidesosa (0,2 milj. m3). Kannoilla ja latvusmassalla pystykauppojen osuus puusta oli noin 90 prosenttia; ranka- ja kokopuulla kaksi kolmasosaa.

Pystykauppojen koko- ja rankapuun hinnoista poistetaan valtion tuki laskennallisesti

Osassa koko- ja rankapuun pystykaupoista energiapuuta koskeva valtion tuki ohjataan valtakirjalla ostajalle, jolloin tuen saamista koskeva odotus nostaa puukaupassa sovittuja hintoja. Näillä ostajilla tuen osuus vähennetään tilastoitavista hinnoista laskennallisesti ostajan ilmoittamien lähimenneisyyden tukitietojen perusteella. Myös ensimmäisen vuosineljänneksen tilastolukuja on korjattu takautuvasti samalla tavalla.

METLA Metsätilastotiedote 43/2014

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »