Ministeri Räsänen Vuoden Poliisi -tilaisuudessa

17.10.2014 16.00

Vuoden Poliisin valinnalla on pitkät perinteet, ja on ilo saada olla juhlistamassa tätä poliisikunnankin suuressa arvossa pitämää valintaa tämän vuoden osalta. Vuoden Poliisi 2014 -valinta kohdistuu pitkän uran poliisin kenttätoiminnan kehitystyössä ja koulutuksessa tehneeseen Poliisiammattikorkeakoulun ylikomisario Kauko Hakalaan.

Ylikomisario Hakala on ansioitunut erityisesti kenttätoiminnan johtamiskoulutuksessa. Vuoden poliisin teemaksi on tällä kertaa valittu koulutus, johon Hakalan työnkuva, ura ja asiantuntijuus liittyvät erityisen vahvasti.

Ylikomisario Kauko Hakalan vuonna 1976 alkaneen uran 22 ensimmäistä vuotta kuluivat Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa ensin kenttäpartiossa, sittemmin vuoroesimiehenä ja viimeiset 10 vuotta päällystötehtävissä. Päällystötehtävissä kokemusta kertyi laaja-alaisesti päivittäisjohtamisesta, erityistilanteista sekä hälytyskeskustoiminnasta. Koulutustehtävät tulivat mukaan Hakalan toimenkuvaan jo 80-luvun loppupuolella hänen toimiessaan tuntiopettajana silloisessa Poliisiopistossa ja kouluttajana Helsingin poliisilaitoksessa.

90-luvun lopulla Hakala siirtyi työskentelemään sen aikaiseen Poliisikouluun tehtävänään voimankäytön opetusalueen johtaminen sekä koulutus- ja suunnittelutehtävät. Nykyisin hänen vastuualueenaan Poliisiammattikorkeakoulussa ovat poliisin operatiivinen ja taktinen johtaminen sekä johtamisen kenttäkouluttajajärjestelmä.

Ammattitaidollaan Hakala on saavuttanut niin kansallista kuin kansainvälistäkin arvostusta. Merkittäväksi osaksi hänen työnkuvaansa on muodostunut kenttätoiminnan asiantuntijatuki sekä operatiivisille toimijoille että säädöshankkeille.

Kansainvälisyys ja verkostoituminen ovat aina olleet vahvasti mukana Hakalan tehtävissä. Vuosina 2002-2004 hän toimi puolitoista vuotta Sarajevossa European Union Police Mission -organisaatiossa (EUPM) Bosnia ja Herzegovinan Federaation sisäministeriön alaisen poliisin erikoisyksikön komentajan ja muun päällystön neuvonantajana.

Tämän jälkeen hän on toiminut monissa kansainvälissä yhteistoimintaelimissä ja edistänyt suomalaisen kenttäjohtamisjärjestelmän sekä johtamiskulttuurin tunnettavuutta kansainvälisesti. Esimerkkinä mainittakoon syyskuussa järjestetyn Viro14 -suurharjoituksen suunnittelu- ja arviointitehtävät sekä jäsenyys Pohjoismaisen järjestyspoliisin yhteistyöfoorumin NOFOPSin työryhmässä.

Poliisin koulutus ja Poliisiammattikorkeakoulu eivät ole jääneet osattomiksi poliisin hallintorakenneuudistuksen vaikutuksista ja julkisen talouden säästövelvoitteista. Osana hallintorakenneuudistuksen toimeenpanoa lakkautetun Liikkuvan poliisin koulutustoiminta ja poliisin Pieksämäellä sijaitseva ajokoulutuskeskus siirtyivät Poliisiammattikorkeakoulun vastuulle. Uuden hallintorakenteen myötä poliisin koulutusverkoston rakenne on muuttunut ja monet keskeiset toimijat vaihtuneet.

Suomen ainoana nimenomaan poliiseja kouluttavana oppilaitoksena Poliisiammattikorkeakoululla on tärkeä rooli poliisin laadukkaan työn mahdollistajana. Tutkinto- ja täydennyskoulutuksellaan se varmistaa, että poliisilla on sille säädettyihin tehtäviin tarvittava ammattitaito, ja että palvelualttius, luotettavuus ja yhteistyöhakuisuus toteutuvat niin yksittäisen poliisimiehen kuin koko hallinnonalan toiminnassa. Johtamiskoulutuksella myötävaikutetaan siihen, ettäpoliisitoimi on organisoitu tehokkaasti ja sitä johdetaan hyvin.

Poliisiammattikorkeakoulun harjoittama tieteellinen tutkimus tukee poliisin toimintaympäristöanalyysiä sekä poliisin hallinnon, organisaation ja toiminnan kehittämistä. Tutkimustieto parantaa poliisin ylimmän johdon mahdollisuuksia tietoperusteisiin ratkaisuihin. Poliisin toimintaympäristön muuttuessa ja monimutkaistuessa nopeasti, on tutkimustiedolla tulevina vuosina yhä tärkeämpi merkitys myös poliittisten päätöksentekijöiden kannalta.

Poliisin hallintorakenneuudistukseen liittyen on toteutettu poliisin tutkintokoulutuksen kokonaisuudistus. Uuden tutkintojärjestelmän tavoitteena on vastata yhteiskunnan ja kansainvälisen toimintaympäristön muutosten sekä teknologian kehityksen poliisitoiminnalle asettamiin vaatimuksiin. Tärkeää on myös poliisityön osaamisvaatimusten ja poliisitoimintaan kohdistuvien palveluodotusten tulevaisuuden kehityssuuntien ennakoiminen ja niiden huomioiminen koulutuksessa.

Poliisin koulutusrakenneuudistuksen tiimoilta ensimmäiset opiskelijat aloittivat uuden ammattikorkeakoulutasoisen peruskoulutuksen kuluvan vuoden elokuussa. Peruskoulutuksen jälkeinen esimies- ja johtamiskoulutus tuottaa poliisialan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon.

Maamme julkinen talous on kovilla. Hallitus on tehnyt tällä kaudella noin 6,5 miljardin edestä sopeutustoimia, ja ensi vuonna budjetin loppusumma on toista vuotta peräkkäin pienempi kuin edellisenä vuonna. Säästämme taas 2 miljardia ja miljardin verran kertyy verotuksen kiristyksestä. Lisävelkaa otetaan tänä vuonna 7,5 miljardia, ensi vuonna noin 4,5 miljardia.

Myös poliisihallinnon voimavarat ovat olleet ja tulevat edelleen olemaan arvioitavina. Viime kevään kehyspäätöksen olisi sen sisältämän tuottavuusvaatimuksen ja palkkaliukumaleikkauksen johdosta merkinnyt pelkästään ensi vuoden osalta 6,5 miljoonan euron leikkausta poliisimomentille.

Tämän syksyn budjettiriihessä poliisi sai kehyspäätökseen verrattuna 6,5 miljoonan euronlisäyksen sekä 1,3 miljoonaa euroa aiemmin sovitun palkkaliukumaleikkauksen puolittamiseksi. Kaiken kaikkiaan riihen lopputuloksena poliisin vuoden 2015 määrärahataso on 8 miljoonaa euroa korkeampi kuin kevään kehyspäätöksessä. Ensi vuoden osalta tilanne on hallinnassa, mutta seuraavista vuosista on syytä kantaa huolta. Siksi olen ehdottanut parlamentaarisen työryhmän perustamista, jossa olisi mahdollista muodostaa yhteinen näkemys sisäisen turvallisuuden resursseista pidemmällä aikavälillä. Työryhmä aloittanee työnsä aivan lähiviikkoina.

Tulevaisuudessa on saatava enemmän aikaan vähemmällä - myös poliisin koulutuksessa. Tulee kriittisesti arvioida erilaisia menetelmiä ja tapoja tuottaa osaamista ja ottaa käyttöön vaikuttavuudeltaan parhaat ja kustannustehokkaimmat tavat tuottaa ja ylläpitää poliisin haasteellisen ammatin vaatimia tietoja ja taitoja.

Johtamisella on suuri rooli toiminnan tehokkuuden takaamisessa. Myös päätöksentekijän näkökulmasta järjestelmän toimivuudella on suuri merkitys. Poliisin operatiivisen kenttätoiminnan johtamisjärjestelmä tuottaa käytettävissä olevaan tietoon perustuvan ja ajanmukaisin välinein ylläpidetyn tilannekuvan, minkä perusteella päätöksentekijä pystyy ohjaamaan toimintaa ja tekemään myöhemmän kriittisenkin arvioinnin kestäviä ratkaisuja. Eräs poliisin operatiivisen kenttätoiminnan johtamisjärjestelmän eduista on myös se, että toimittaessa missä tahansa Suomessa poliisin toimintamallit ovat aina samat. Nyt Vuoden poliisiksi valittu ylikomisario Kauko Hakala on ollut keskeinen toimija järjestelmää kehitettäessä ja tarvittavaa osaamista tuotettaessa.

"Vierivä kivi ei sammaloidu". Myös poliisin koulutuksen tulee kehittyä ja uudistua. Poliisin työhön kohdistuvat palveluodotukset tulevat kasvamaan. Lisääntyviin ja muuttuviin osaamistarpeisiin on kyettävä vastaamaan. Arkipäivän vaikuttavuudessa onnistuminen edellyttää entistä enemmän viranomaisyhteistyötä sekä kansallista että kansainvälistä verkostotyöskentelyä. Erityisen tärkeätä on huolehtia myös tulevaisuudessa koulutuksen työelämälähtöisyydestä, mikä on tunnistettu ja tunnustettu poliisikoulutuksen erityiseksi vahvuudeksi.

Muodollinen koulutus ei riitä poliisinkaan työssä, vaan muuttuvassa toimintaympäristössä elinikäisen oppimisen taidot korostuvat. Nykypäivän työelämä edellyttää kykyä ja halua oppia jatkuvasti uutta ja ottaa haltuun uusia tilanteita ja ennestään tuntemattomia haasteita. Kun elinikäisen oppimisen ideologiaan sitoudutaan työyhteisössä, tuetaan samalla henkilöstön työhyvinvointia ja sitoutumista tavoitteiden saavuttamiseen ja varmistetaan asiantunteva, ammattimainen ja tehokas toiminta.

Valittu Vuoden poliisi 2014, ylikomisario Kauko Hakala, edustaa poliisin päätoimista opetushenkilöstöä. Hänen saamansa huomionosoitus on samalla tarkoitettu kaikille poliisihallinnon koulutustoimintaan osallistuville, jotka omalla työpanoksellaan ovat tukemassa ja mahdollistamassa poliisin ammatillisten valmiuksien parantamista osana poliisin valtakunnallista tutkinto-, täydennys- tai työpaikkakoulutusta.

Vuoden poliisi 2014 ylikomisario Kauko Hakala liittyy valintansa myötä siihen arvostettuun joukkoon, jotka ovat ennen häntä saaneet saman huomionosoituksen.

Parhaimmat onnitteluni ylikomisario Kauko Hakalalle tämän saavutuksen johdosta. Toivotan hänelle menestystä ja jaksamista vaativassa työssään, johon tämän päivän valinta tuo lisävelvoitteita. Tämä päivä ja tuleva vuosi tulevat toivottavasti jättämään mieleenpainuvia ja mukavia muistoja.

Esitän samalla parhaat kiitokseni sisäministeriön puolesta valinnan tehneille yhteistyökumppaneille Suomen Poliisijärjestöjen Liitolle, Poliisihallitukselle ja Helsingin Nuorkauppakamarille sekä myös sen yhteistyökumppaneille, jotka ovat yhdessä edistäneet tämän ja muiden asiaan liittyvien tilaisuuksien järjestämistä.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »