metsa.fi: Puutavaraa laineille ja raiteille

28.09.2014 4.50

Savonranta-083.jpg
Yli 2 000 tonnia puutavaraa pitää lastata tasaisesti alukseen, jotta se pysyy tasapainossa.

Kun matkaa tehtaalle kertyy satoja kilometrejä, kannattaa puutavaraa kuljettaa vesiteitse tai raiteita pitkin. Fin-Terpuu on lastannut puuta matkaan laineille ja raiteille jo 25 vuoden ajan.

Yli 600 metrin pituinen ”puukäärme” on vaikuttava näky saarten reunustamalla vesiväylällä Saimaalla. Vakaasti etenevä lautta halkoo maisemaa lauttaan nähden pikkuruisen aluksen johtaessa puukulkuetta.

Uittoa käytetään edelleen yhtenä puun kuljetusmuotona järvissä. Pelkkiin veden virtauksiin ei tosin enää luoteta, vaan nykyisin noin 10 000 kuutiometrin puulauttaa kuljetetaan eteenpäin hinaamalla.

Kun matka tehtaalle on pitkä, kannattaa puu kuljettaa kumipyörien sijaan vetten päällä tai junavaunussa. Vesiteitse puu kulkee verkkaisesti mutta tulee junakuljetuksien tapaan autokuljetuksia edullisemmaksi ja on myös ympäristöystävällistä. Puun kuljetusmuodoista uitto on kaikkein perinteisin.

Savonranta-022.jpg
Mopro-Puun Helga-alus ja sen nelihenkinen miehistö kuljettavat puutavaraa Saimaalla. Operatiivinen johtaja Timo Rantanen huolehtii siitä, että kuorma on oikeassa paikassa ajallaan.
Solmukohtien asiantuntija

Kaikki raiteilla tai vesiteillä kulkeva puu käy kuljetusmatkansa alku- ja loppupäässä myös kumipyörillä. Tehtailla sekä raide- ja satamaterminaaleissa tuhannet kuutiometrit puutavaraa siirretään kuljetusmuodosta toiseen siihen tarkoitetulla kalustolla.

Juuri näihin puun kuljetusmatkan solmukohtiin on erikoistunut kajaanilainen Fin-Terpuu.

Tehtaiden sisäisistä kuljetuksista sekä satamien ja rautateiden terminaalien puulastauksista Fin-Terpuulla on 25 vuoden kokemus. Yrityksen juuret ulottuvat kuitenkin uiton kulta-aikaan eli 1960-luvulle asti, yrityksen toimitusjohtaja Kari Roininen kertoo.

– Aluksi hoidimme tehtaiden sisäisten vesivarantojen uittopuita Kajaanissa. Olemme yhä perheyritys, mutta nyt meillä on 350 työntekijää ja asiakkaina metsäteollisuuden suurimmat suomalaiset yritykset.

Terminaalilastausten lisäksi Fin-Terpuu hoitaa valtaosan puutavaran sisävesikuljetuksista, joita tehdään lähinnä Vuoksen vesistöissä. Metsähallituksen kanssa yritys on tehnyt yhteistyötä jo 15 vuotta.

Savonranta-127.jpg
Perinteistä uittoa käytetään yhä puun kuljettamiseen pitkillä matkoilla. Alus hinaa nippuihin sidottuja runkoja hiljalleen kohti määränpäätä.
Tuore puu alusten kyytiin

Vesitiekuljetuksia hoitaa Fin-Terpuun tytäryhtiö Mopro-Puu, jonka alukset kuljettavat puuta Saimaalla hinaamalla ja aluksiin lastattuna.

Heinäkuussa Savonlinnan Savonrannassa Helga-alus miehistöineen valmistautui Metsähallituksen lähes kahden tuhannen tonnin puulastin kuljetusurakkaan. Määränpäänä oli parisataa kilometriä etelämpänä olevat Kymenlaakson tehtaat.

– Nippu-uiton rinnalle yleistyneen proomukuljetuksen etuna on se, että sillä voidaan kuljettaa myös tuoretta puuta. Uittoon kelpaa vain riittävän kuiva puu, joka ei uppoa, kertoo Mopro-Puun operatiivinen johtaja Timo Rantanen.

Ennen satamasta lähtöä puutavaraa on tuotu paikalle 40 rekkalastillista. Fin-Terpuun materiaalikoneen puikoissa urakoidaan puuta kyytiin kourallinen kerrallaan samalla, kun Helgan kylki painuu hiljalleen syvemmälle pinnan alle.

Lastaaminen ja aluksen aikataulutus vaativat Rantasen mukaan tarkkaa ennakkosuunnittelua. Puutavaraa kuljettavaan proomuun mahtuu lastia kerralla yli 2 000 kuutiometriä, jonka nosteleminen aluksen kyytiin vie aikaa 6–10 tuntia. Perillä lastin purkamista odottaa puun ostaja. Vesillä kun liikutaan, on varauduttava myös muun muassa sään vaihteluihin.

Täyteen lastattu alus taittaa parinsadan kilometrin matkan Saimaalla noin 12 tunnissa. 
Metsähallituksen myymästä ja toimittamasta puusta kuljetetaan vesiteitse vuosittain noin 200 000 kuutiometriä. Alusten kyydissä siitä kulkee huomattava osa.

– Kaikilla kuljetusmuodoilla on etunsa, ja ne tukevat toisiaan. Tapauskohtaisesti ja alueellisesti harkitaan, miten puutavara kannattaa kuljettaa määränpäähänsä, Metsähallituksen Etelä-Suomen hankinta-alueen kuljetuspäällikköVeijo Hämäläinen sanoo.

Uittoa ja proomukuljetusta rajoittaa esimerkiksi säiden vaikutus kauden pituuteen: sisävesillä kuljetus aloitetaan yleensä huhtikuussa, ja kausi kestää parhaimmassa tapauksessa vuoden loppuun.

Metsahallitus
metsa.fi

Teksti & kuvat: Aura Pilkama

28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin

Siirry arkistoon »