Kasvihuonekaasupäästöt supistuivat Lahdessa viime vuoden aikana viidellä prosentilla

26.09.2014 20.00


Lahden kaupunki

Lahden alueen kasvihuonekaasupäästöt olivat vuonna 2013 yhteensä 675 000 tonnia hiilidioksidi­ekvivalentteja (t CO2-ekv). Yhtä lahtelaista kohti lasketut päästöt olivat 6,5 t CO2-ekv. Asukaskohtaiset kasvihuone­kaasupäästöt olivat viime vuonna 5 % pienemmät kuin vuonna 2012.

Eniten päästöjä liittyi kaukolämmitykseen, sähkönkulutukseen ja liikenteeseen

Eniten kasvihuonekaasupäästöjä syntyi Lahdessa kulutetun kaukolämmön tuotannosta. Se muodosti 30 % lahtelaispäästöistä. Muiden toimintojen kasvihuonepäästöosuudet olivat vuonna 2013 seuraavat: tie- ja raideliikenne 22 %, muu kuin lämmitykseen käytetty sähkö 21 %, teollisuuden polttoaineet, prosessit ja työ­koneet 13 %, jätteiden ja jätevesien käsittely 6 %, kiinteistöjen erillislämmitys 4 % sekä lämmityssähkö 3 %. Sähkönkulutuksen päästöosuus vaihtelee kulutusmäärien lisäksi sähkön tuotannon energialähteiden muu­tosten vuoksi.  Sähkön päästöt lasketaan kansallisella sähkönhankinnan vuosittaisella päästö­kertoimella.

Suurimmat päästösektorit olivat kotitaloudet ja teollisuus

Eniten kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttava kulutussektori on Lahdessa kotitaloudet. Asuinrakennusten lämmittämisestä ja lahtelaisten sähkönkäytöstä aiheutui 30 % vuoden 2013 asukasta kohti lasketuista päästöistä.  Lahden murros 1990-luvun teollisuuspaikkakunnasta nykyiseksi kaupan ja palveluiden keskit­tymäksi näkyy teollisuuden päästöosuuden supistumisena. Vuonna 2013 osuus oli enää 22 %. Yksityisten palvelujen päästöt ovat kasvaneet samanaikaisesti ja nostaneet palvelujen osuuden viime vuonna 13 %:iin. Lahden kaupungin toiminnot aiheuttavat 4 % kokonaispäästöistä muun julkisen sektorin osuuden jäädessä 2 %:iin. Maataloussektorilla oli vain 0,3 %:m osuus. Loput 28 % oli sektoreittain erottelemattomia liikenteen ja jätehuollon päästöjä.

Pidemmän aikavälin päästökehitys matkalla kohti vuoden 2020 välietappia

Lahden kaupunkistrategiassa on asetettu tavoitteeksi puolittaa asukasta kohti lasketut kasvihuonekaasu­päästöt vuoteen 2025 mennessä vuodesta 1990. EU:n kaupunginjohtajien yleiskokouksen kestävän energian toimintasuunnitelman vuoden 2020 välitavoite on 35 prosentin päästövähennys. Vuonna 2013 Lahden alueen energiankäytöstä, liikenteestä, teollisuus- ja maatalousprosesseista sekä jätteiden ja jäte­vesien käsittelystä syntyi 19 % vähemmän asukaskohtaisia päästöjä kuin vuonna 1990.

Laskentatiedot hahmottavat suuntaviivoja siitä, että Lahden päästökehitys etenee tavoitteiden suuntaan. Kattavampaa tietoa Lahden alueen kasvihuonekaasupäästöjen kehityksestä saadaan lokakuun puolivälissä, kun Lahden, Hollolan ja Nastolan kasvihuonekaasupäästöraportit julkaistaan. Päästöt on laskettu Kuntaliiton avoimella KASVENER-työkalulla.

Lisätietoja:
Marko Nurminen
marko.nurminen@lahti.fi
044 416 3499

27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »