Metsän mahdollisuudet jälleen esillä

18.09.2014

Kun viime vuonna kuulin ensimmäisen kerran metsäteollisuuden kampanjasta ysiluokkalaisille, innostuin aiheesta kovasti. Samalla muistui mieleeni oma kouluaikani, ja kuinka silloinen puunjalostusteekkarin vierailu luokassa vaikutti omaan uravalintaani.

Löysin siis itseni seuraavana vuonna Otaniemestä puunjalostusta opiskelemasta. Ammatinvalinta on yksi elämän suurimmista valinnoista, ja päätös tehdään kovin nuorena ja kovin vähillä tiedoilla. Siksi uskon, että kouluille suunnatulla kampanjalla, jossa nuoret tapaavat metsäteollisuudessa työskenteleviä ihmisiä ilmielävinä, on iso vaikutus sekä metsäteollisuuden yleiseen imagoon että ammatinvalintapäätökseen.

Osallistuin viime vuonna koulukampanjaan. Ennen vierailua vähän jännitti. Vierailu oli kyllä tehty helpoksi, kun kaikki oli valmiiksi suunniteltua – oli videota, salkullinen tuotenäytteitä sekä nopeatempoinen esitys valmiiksi viilattuna. Mutta toisaalta, kun omat lapset ovat vielä alle kouluikäisiä ja omasta ysiluokasta on kohta kolmekymmentä vuotta, tuntui, että minulla ei ollut mitään käsitystä, minkälaisia ysiluokkalaiset nykyään ovat.  Onnekseni vierailut sujuivat hyvin. Koska vierailuni osuivat maaseudulle kotipakkakuntani yläkouluun, kuulijakunta oli vastaanottavaista. Lähes jokaisella oli kosketuspintaa metsäteollisuuteen joko tulevana metsänomistajana tai tuntemalla jonkun metsäteollisuuden arvoketjussa työskentelevän.

Tänä vuonna halusin lähteä uudelleen mukaan kampanjaan monestakin syystä. Ensinnäkin viimevuotisista vierailuista jäi positiivinen fiilis. Toiseksi metsäteollisuuden imagon kirkastamiseen tulee edelleen satsata. Aika usein törmää käsitykseen, että ala on hiipuva ja tehtaita vain suljetaan. Kolmas syy osallistumiselleni on tuo oma positiivinen kokemus, josta jo aluksi kerroinkin.

Tämän vuoden vierailuissa haluan korostaa alamme tarjoamia monipuolisia uramahdollisuuksia eri koulutuksen saaneille ihmisille sekä metsäteollisuuden uskoa tulevaisuuteen. Ala on edelleen kehittyvä, mikä näkyy niin investointeina kuin uusina tuoteinnovaatioinakin. Myös työntekijöiden hyvinvointiin satsataan. Toimintatapoja kehitetään jatkuvan parantamisen hengessä, ja työura voi koostua hyvin erilaisista työtehtävistä. Itsekin aloitin sellutehtaalla asiakaspalveluinsinöörinä, päätyen myyntitehtäviin kunnes hyppäsin muutama vuosi sitten tuotekehityksen ja innovoinnin pariin.

Tällaisin ajatuksin olen nyt lähdössä houkuttelemaan tulevaisuuden lupauksia metsäteollisuuden pariin. On hienoa olla yksi Metsä Groupin koululähettiläistä.

 

Mahdollisuuksien metsä -kampanja

  • kampanja, jossa Metsäteollisuus ry:n, metsäteollisuusyritysten, Suomen Metsäyhdistyksen ja Taloudellisen tiedotustoimiston edustajat vierailevat noin 330 koulussa ympäri Suomen viikoilla 39 ja 40; kampanja on osa valtakunnallista Metsä puhuu -hanketta
  • oppitunnin pituisen vierailun aikana 9.-luokkalaiset saavat tietoa alan monipuolisista tuotteista, innovaatioista, työtehtävistä ja koulutusvaihtoehdoista
  • koulujen käyttöön jää tuotesalkku, joka esittelee monipuolisesti puusta peräisin olevia tuotteita
  • kampanja huipentuu Työ kasvaa puissa -kilpailun palkintojen jakoon Metsämessuilla Helsingissä 7.11.2014
  • lue lisää Metsä puhuu -sivuilta

Ursula Lumme
Tuotekehitysjohtaja
Metsä Fibre Oy
29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »