Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka avaa Team Finland -seminaarin

17.09.2014 8.00



Tänään Keskiviikkona 17.9. järjestettävän Team Finland -seminaarin aihe on Uudistuvan teollisuuden markkinat ja Team Finland palvelut. Seminaarin avaa Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Lenita Toivakka. Tekesin pääjohtaja Pekka Soini pitää puheenvuoron digitaalisuudesta teollisuuden uudistajana. Kansainvälisistä liiketoimintamahdollisuuksista kertoo Finpron toimitusjohtaja Markus Suomi. Seminaarin juontaa toimittaja Tuomas Enbuske.

Tutustu messujen runsaaseen ohjelmatarjontaan: 
www.alihankinta.fi (Ohjelma).

Alihankinta esittelee koko Suomen teollisuuden ja sen kärkiyritykset. Uusia innovaatioita nähdään vuosittain yli 2000. Esillä on kattavasti alihankintateollisuuden tuotteet, palvelut ja ratkaisut metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuuden, teollisuuden ICT-ratkaisujen sekä näiden alojen suunnittelun ja konsultoinnin osalta. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen täyttävässä tapahtumassa on noin 15 000 näyttelyneliötä. Tampereen Messut Oy järjestää Alihankinnan pääyhteistyökumppaneidensa Teknologiateollisuus ry:n, Kumiteollisuus ry:n, Muoviteollisuus ry:n ja Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry:n kanssa.
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan
25.03.2024 12.00Pohjoinen Teollisuus -suurtapahtuma on tiukasti teollisuuden ajan hermoilla
25.03.2024 11.45Päivittynyt Vito-mallisto on saatavana sekä taka- että nelivetoisina
25.03.2024 10.10Suomen metsäkeskuksen tulevaisuuskatsauksen mukaan metsähakkeelle riittää kysyntää jatkossakin
25.03.2024 10.00Ajokortin ulkoasu uudistuu vastaamaan nykyaikaisia turvavaatimuksia
25.03.2024 9.13Ensimmäinen julkinen latausdemonstraatio yli 700 kW:n ja 1 000 A:n teholla sähköauton kanssa

Siirry arkistoon »