MATTI VANHANEN AVASI ALIHANKINTA-MESSUT TAMPEREELLA

17.09.2014 4.00

MATTI VANHANEN AVASI ALIHANKINTA-MESSUT TAMPEREELLA

Tampereen Messut

Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen avasi kansainväliset Alihankinta-messut Tampereella tiistaina 16.9.2014. Kansainvälinen teollisuuden suurtapahtuma kokoaa saman katon alle tuhat näytteilleasettajaa 21 maasta. Uusia näytteilleasettajia viime vuoteen nähden on yli 200. Ulkomaalaisia yrityksiä on noin 120. Messujen teemana on tänä vuonna koneenrakennus. Teemapuheen avajaisissa piti Ponsse Oyj:n toimitusjohtaja Juho Nummela. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY palkitsi tilaisuudessa Vuoden Päähankkijana lahtelaisen Kemppi Oy:n ja Vuoden Alihankkijana siurolaisen Purso Oy:n. Alihankinta jatkuu Tampereella tiistaista torstaihin.

– Parhaiten Euroopan talouden myllerryksessä ovat pärjänneet yhteiskunnat, jotka ovat kyenneet huolehtimaan myös teollisesta perustastaan. Tämä on äärimmäisen tärkeää myös Suomelle. Raskaalla perusteollisuudella on tunnetut ongelmansa. Ne joutuvat globaalin kilpailun puristuksessa sijoittamaan tuotantoaan raaka-aineiden, energian ja markkinoiden puristuksessa eri puolille eikä Suomessa enää nähdä perusteollisuuden jalostusarvon merkittävää kasvua. Kuluttajatuoteteollisuus meillä on aivan liian kapealla pohjalla. Alihankintateollisuutemme on perustaltaan laaja ja esittäytyy upeasti täällä Tampereella, toteaa Perheyritysten liiton toimitusjohtaja 
Matti Vanhanen avauspuheessaan.

Matti Vanhasen puheenvuoro: www.alihankinta.fi (Medialle)

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »