Ilveksen metsästyskiintiöt vahvistettiin

16.09.2014 12.30

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti tänään ilveksen saaliskiintiön kuluvalle metsästysvuodelle. Kiintiöt asetettiin kahdelle kannanhoitoalueelle, jotka ovat poronhoitoalue ja muu Suomi. Kannanhoitoalueet määritellään ilveksen hoitosuunnitelmassa.

Poronhoitoalueelle ei esitetä suurinta sallittua saalismäärää lainkaan, koska kanta-arvio on siellä epäluotettavampi kuin muualla maassa. Poronhoitoalueella esiintyy vain noin viisi prosenttia Suomen ilveskannasta. Muutos ei verottaisi kantaa juurikaan aiempaa enempää, koska alueen ilveskiintiö on useana vuonna jäänyt toteutumatta. Viime metsästysvuonna poronhoitoalueella kaadettiin kannanhoidollisin poikkeusluvin 12 ilvestä, kun kiintiö oli 40. Vahinkoperustein kaadettiin 13 ilvestä.

Muualla Suomessa eli muun Suomen kannanhoitoalueella saa kaataa enintään 503 ilvestä. Viime vuonna kiintiö oli 549. Ilveskannassa on suuria eroja alueen sisällä. Lännessä ilveskanta on kasvanut voimakkaasti, kun taas idässä kannan lasku on hidastunut. Alueelle tehtiinkin uusi jako, jotta metsästystä voitaisiin paremmin kohdentaa länteen. Läntisellä osa-alueella kiintiö on 275 ilvestä ja itäiselle osa-alueella 228 ilvestä.

Kiintiössä huomioitiin, että viime talven metsästyksen vaikutus ilveskantaan näkyy viiveellä tulevien 3–5 vuoden aikana. Viime vuonna muun Suomen alueella saatiin saaliiksi 493 ilvestä. Jos tämän vuoden kiintiö toteutuu kokonaisuudessaan, muun Suomen saalismäärä pysyy samana kuin viime vuonna.

Suomen ilveskanta on vahvistunut huomattavasti 2000-luvulla ja on sillä tasolla, että sitä voidaan säädellä kannanhoidollisella metsästyksellä. Yli vuoden ikäisiä ilveksiä on Suomessa noin 2700–2900 riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) arvion mukaan. Vuonna 2013 arvio oli 2500–2800 eli kanta on kasvanut hieman. Ilveksistä 90–145 asuu poronhoitoalueella ja 2650–2745 muun Suomen alueella. Viime kesän alussa syntyi arviolta 500–550 pentuetta, joka on 30 enemmän kuin vuonna 2013.


19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »