Kesän myrskyt kaatoivat puita valtion metsissä

22.08.2014 10.11

Kesän myrskyt aiheuttivat valtion monikäyttömetsissä tuhoja etenkin Etelä-Suomessa. Metsähallituksen metsätalousalueilla myrskyn kaatamia puita oli yhteensä 100 000 m3.


Heinäkuun lopun Helena-myrsky tuhosi metsää Etelä-Suomessa, tuulenkaatoja oli yli 65 000 m3. Pahimmat tuhoalueet ovat Rautavaaralla ja Valtimolla. Helena-myrskyn lisäksi Etelä-Suomen metsätalousalueella kesäkuinen ilmavirtaus kaatoi 25 000 m3puuta Lieksan alueella.

Pohjanmaa-Kainuun alueella myrskytuhoja oli yhteensä 10 000 m3
Suurimmat tuhot olivat Länsi-Kainuussa. Tuhoja oli jonkin verran myös Suomussalmella ja Koillismaassa.

Lapissa myrskyt aiheuttivat vain pienehköjä paikallisia vahinkoja, jotka hoituvat normaalien korjuiden yhteydessä.
Korjuukalusto on suunnattu tuhoalueiden pikaiseen korjuuseen seuraustuhojen välttämiseksi.

Myrskyjen aiheuttaman tuhon määrään ja laajuuteen vaikutetaan huolellisella metsänhoidolla ja suunnittelulla:. myrskytuhoille alttiilla paikoilla uudistusalaan ja muuhun laajaan avoimeen alueeseen rajoittuvan harvennusmetsän reuna käsitellään lievemmin, jotta myrskytuhot olisivat mahdollisimman vähäiset. Voimakkaat loppukesän syöksyvirtaukset kaatavat tai katkovat kuitenkin tieltään lähes kaiken puuston siltä usein kapealta vyöhykkeeltä, mihin iskevät.

Suomessa sattuu taloudellisesti merkittävä myrsky jossain päin maata joka kolmas vuosi.

 

29.03.2024 11.00Puunkorjuu ja kaukokuljetus 2023 julkaistu
29.03.2024 10.11Sähköautojen latauspiste pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin - asennusaikaa 31.12.2024 asti
29.03.2024 8.00Lapinjärven tutkimusmetsässä kaadetaan aidanvieruspuita purkutöitä varten
28.03.2024 11.00Bensiinin keskihintojen nousu kiihtyi maaliskuussa 2024
28.03.2024 8.00Metsäalan kannattaa kohdata luontovaikuttajat ennakkoluulottomasti
27.03.2024 10.30Ranuasta kaavaillaan yli 120 tuulivoimalan tuulivoimapuistoa
26.03.2024 11.00Henry Äyräväinen nimitetty Nisula Forestin aluemyyntipäälliköksi
26.03.2024 10.00Markus Ritala nimitetty Sajas Groupin toimitusjohtajaksi
26.03.2024 9.00Kymmenen miljoonan tutkimushankkeessa kehitetään liikkuvien työkoneiden ja ihmisten yhteistoimintaa
26.03.2024 8.00Valmet toimittaa Valmet DNA -automaatiojärjestelmän Lostockin jätteenpolttolaitokselle Northwichiin Isoon-Britanniaan

Siirry arkistoon »