Budjettiriihessä vahvistettava biotalouden edellytyksiä

21.08.2014 12.01

Hallituksen on tehtävä kaikkensa suomalaisten yritysten kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Kehysriihessä on tehtävä päätöksiä, joilla turvataan riittävä perusväylänpito sekä yliopisto- ja tutkimusrahoituksen jatkuminen.

Metsäteollisuudelle tärkeä alempiasteinen tieverkko on päässyt pahasti rapistumaan. Vaikka perusväylänpidon määrärahoja aiotaan lisätä 50 miljoonalla eurolla, se ei riitä korvaamaan keväällä kehysriihessä päätettyä 100 miljoonan euron leikkausta.

"Taannoin julkistetut metsäteollisuuden merkittävät investointipäätökset ja -suunnitelmat vaativat toteutuakseen myös toimivan infran. Suunnitellut siltakunnostukset on toteutettava, jotta elinkeinoelämän kuljetuksissa voidaan käyttää isompaa ja tehokkaampaa kuljetuskalustoa. Myös rahoitus raakapuun rautatieterminaaliverkoston kehittämiseen on varmistettava. Kuljetukset eivät saa muodostua investointien ja kasvun esteeksi", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Esitetyt leikkaukset kestävän metsätalouden rahoitukseen uhkaavat heikentää metsien hoidon tasoa. Puunkäytön lisääminen ja biotalous edellyttävät pitkäjänteisesti turvattua ja kasvavaa puuntuotantoa.

Tutkimus- ja kehitystoiminta pidettävä elinvoimaisena

"Budjettiesityksessä aiotaan supistaa Aalto-yliopiston rahoituksesta yli 20 miljoonaa euroa ja VTT:n perusrahoituksesta 5 miljoonaa euroa. Pitkällä aikavälillä menestyäksemme on välttämätöntä, että tutkimukseen ja kehitykseen panostetaan riittävästi. Yliopistojen ja yritysten innovaatioyhteistyö on teollisuuden uudistumisen ja kehittymisen perusta", muistuttaa Jaatinen.

Myönteistä on, että budjettiesityksessä perutaan windfall- eli voimalaitosten kiinteistöveron käyttöönotto. Se parantaa energiaintensiivisen teollisuuden toimintaympäristön ennakoitavuutta ja pienentää hieman tulevaa kustannustaakkaa.
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »