Tomi Roimola kruunattiin Volvo Trucksin taloudellisen ajon kilpailun Suomi-finaalin voittajaksi

19.08.2014 12.19

Volvo Trucksin taloudellisen ajon kilpailun Drivers’ Fuel Challengen Suomi-finaalin voittaja on Tomi Roimola. Finaali kisattiin 16.8. Kangasalan alueella ja siihen osallistui alueellisesti järjestettyjen osakilpailujen 12 taloudellisimpaa kuljettajaa. Suomen taloudellisimman kuljettajan tittelin lisäksi voittaja pääsee edustamaan Suomea Drivers’ Fuel Challenge –kilpailun maailman finaalissa 19. syyskuuta Göteborgissa, jossa hän kohtaa 24 haastajaansa ympäri maailmaa. Maailman taloudellisimman kuljettajan tittelin lisäksi voittajalle on tiedossa Volvon elämysmatka.

Voittaja Tomi Roimola toimii omistaja-kuljettajana Autoyhtymä Roimola Ky:ssä Miehikkälässä. Kuljetusliike hoitaa maidonkeräilyä Etelä-Kymenlaakson alueella. Roimolan yrityksen yhdelle maitoautolle kertyy vuodessa noin 250000 ajokilometriä.

- Olen yllättynyt voitosta ja erittäin tyytyväinen ajosuoritukseeni tänään. Ajoreitti oli monipuolinen ja haastava; kaiken kaikkiaan kisa oli tiukka. On hienoa päästä edustamaan Suomea maailman finaalissa, kommentoi tyytyväinen voittaja Tomi Roimola.

Kuljettajan ajotavalla on ratkaiseva merkitys siihen, kuinka paljon polttoainetta kuluu ja näin ollen suuri merkitys yrityksen kannattavuudelle. Myös arjessa Roimolan ajosuoritukset ovat tarkkoja.

 - Yrityksessämme seurataan säännöllisesti kuljettajien polttoaineenkulutusta ja kiinnitetään huomiota kuljettajien ajotapoihin. Myös kuljettajien motivointi ja kannustus on tärkeässä roolissa, Roimola jatkaa. Hän kannustaa kaikkia kuljetusyrittäjiä ja kuljettajia kiinnittämään huomiota taloudelliseen ajotapaan, koska se säästää polttoaineen lisäksi muutenkin kalustoa ja ympäristöä.

- Finaalissa kisasi erittäin tasokas joukko kuljettajia ympäri Suomea. Finalistit edustivat monipuolisesti eri kuljetusaloja. He olivat hyvin tasaväkisiä ja tuloserot olivat pienet, sanoo Volvo Finland AB:n palvelutuotteista ja Drivers' Fuel Challenge Suomi-kilpailusta vastaava Vesa Soppi.

Tietoja Drivers' Fuel Challenge -kilpailusta

Volvo Trucksin taloudellisen ajon kilpailu järjestettiin Suomessa edellisen kerran vuonna 2011 nimellä Super Eco Driver. Tuolloin kilpailuun osallistui yli 3600 kuljettajaa 22 maasta. Suomea maailman finaalissa edusti Harri Siikaluoma Kuusamosta ja eteläkorealainen Han HoGyan pokkasi parhaan kuljettajan palkinnon. Volvo Trucks on järjestänyt polttoainetaloudellisuuskilpailun ympäri maailmaa vuodesta 2009 eri muodoissa, kansainvälisenä ja alueellisena kilpailuna.

Kilpailu on tarkoitettu ammatikseen kuorma-autoa ajaville kuljettajille kuorma-automerkistä riippumatta. Osanottajien polttoainetaloudellisuutta ja ajotapaa tarkastellaan suorituksissa kokonaisvaltaisesti muun muassa Volvon kuljetusten tietojärjestelmää Dynafleetia apuna käyttäen. Suomessa kilpailu käydään ajamalla ennalta määrätty maantiereitti kuormatulla Volvo FH -kuorma-autolla mahdollisimman taloudellisesti. Kilpailutilanne Suomen karsinnoissa ja finaalissa vastaa mahdollisimman pitkälle aitoa ajotilannetta eli esimerkiksi nopeus- ja muita liikennesääntöjä on noudatettava ja kuorma-autoa käsiteltävä oikein. Näin kilpailutilanne on myös turvallinen muiden tielläliikkujien kannalta.

Volvo tarjoaa monipuolisesti erilaisia polttoainetaloudellisuuspalveluita säästöjen tueksi. On laskettu, että polttoaineenkulutuksen seurannan yhdistäminen kuljettajakoulutukseen mahdollistaa jopa 10% polttoainesäästöt.

Volvo Trucks Suomen Facebook-ryhmä :
 http://www.facebook.com/volvotrucksfi

Lisätietoja:

Vesa Soppi, Palvelutuotteet,
p. 050 528 9009, vesa.soppi@volvo.com

Minna Forsström, markkinointi-
ja viestintäpäällikkö,
p. 050-577 3455,
minna.forsstrom@volvo.com,

18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat
16.04.2024 9.00Nokian Renkaat esittelee Soil King VF -tuoteperheen suuritehoisille traktoreille

Siirry arkistoon »