Tervaa, hikeä ja pumpuliniittyjä - uusia kansallispuisto-oppaita valmistui Muoniossa

30.07.2014 17.00

oppaat.jpg

Helteisen heinäkuun viimeiset päivät vaihtuivat viileämmiksi. Takana on hikisiä ja työntäyteisiä päiviä ja lähes kuukauden puristus Pallas - Yllästunturin kansallispuiston kesäylläpidossa. Takana on myös valmistuminen Suomen suosituimman kansallispuiston oppaaksi ja kädessä tuore opastunnus.

(kuva: Ville Peltokorpi ja Esa Jussila puukonteroituksessa)

Koulutuskuntayhtymä Lappian eräoppaan ammattitutkintoon valmistui kesäkuun lopussa pääryhmä oppilaita. Heistä kuudelle mahdollistui myös Pallas-Yllästunturin kansallispuisto-opassertifikaatin suorittaminen heinäkuussa. Metsähallituksen luontopalvelujen kanssa toteutettu työelämälähtöinen koulutus on suoraa jatkoa Euroopan sosiaalirahaston tuella viime vuonna toteutetulle pilottikokeilulle. Kansallispuisto-opaskoulutuksesta vastaa jatkossa Lappian Muonion toimipiste, jossa tutkinnonosan voi suorittaa esimerkiksi osana näyttönä annettavaa eräoppaan ammattitutkintoa.

Toimipaikkapäällikkö Kyllikki Kurki Lappiasta toteaa hymyillen, että vuonna 1995 alkaneelle koulutukselle on tasainen kysyntä. Luontomatkailu ammattina jaksaa vetää ja kiinnostaa aikuisia alanvaihtajia. Elokuussa aloittavassa koulutuksessa starttaa jälleen maksimimäärä eli 24 opiskelijaa. On erityisen hienoa, että voimme hyödyntää vahvaa Tunturilapin luontoa ja erityisesti Pallas - Yllästunturin kansallispuistoa luonnollisena osana ammattiin kouluttautumista, toteaa Kurki. Hän pitää hyvänä saavutuksena sitä että myös alan tutkintotoimikunta on hyväksynyt kansallispuisto-opasosion osaksi eräoppaan ammattitutkintoa.

Eräoppaaksi kouluttautuneen perustaitoja on ohjaus ja opastaminen. Työssä oppiminen suosituissa kohteissa auttaa ymmärtämään missä ohjausta kaivataan kun ymmärtää miten retkeilijät käyttäytyvät kohteilla ja miten heitä voisi tukea toimimaan oikein. Puistomestari Tapani Rauhala ja luontovalvoja Sami Lapinniemi Pallas-Yllästunturin kansallispuistosta kehuvat yhteen ääneen, että opiskelijaryhmä on ollut aivan tähtiluokkaa! On ollut ilo nähdä motivoitunut ja oma-aloitteinen porukka työssään. Kansallispuiston normaalin huolto- ja ylläpitotyön lisäksi työssä oppimisessa on ollut korostetusti esillä paikanpäällä tapahtuva retkeilijän ohjaaminen. Tänä vuonna 80 -vuotta täyttävä Hetta-Pallas –vaellusreitti on useasti aloittelevan retkeilijän ensimmäinen pitkä vaellus, jossa tutustutaan vaeltamiseen ja tapoihin toimia reiteillä ja tuvilla.

Suositun kansallispuiston ylläpidon ja kunnossapidon haasteet ovat tulleet tutuksi. Opintojen alusta alkaen on ollut käyntejä ja luentoja luontokeskuksissa alueen kulttuuriperintöön ja luonnon erityispiirteisiin liittyen. Euroopan kansallispuistopäivän kunniaksi järjestettiin Muonion ja Enontekiön alueen koululaisille yhteinen liikunta- ja lintutapahtumapäivä toukokuussa. Eräoppaiden kesän työssä oppimisjakso alkoi Nammalakurun uuden varaus- ja autiotuvan ulkoseinien tervaamisella ja jatkui erilaisten kunnostustehtävien parissa keskellä pitkää hellejaksoa. Vihonviimeisiin työtehtäviin kuului niin riistakolmiolaskentaa tunturissa kuin retkeilijöiden palautteiden kuulemista nuotion äärellä.

Kansallispuisto-oppaaksi valmistuneet Laura Pohto ja laulavana eräoppaana tutuksi tullut Jani Isokangas kertovat, että kansallispuisto-oppaaksi opiskelu on ollut hieno prosessi oivalluksineen. Ilman kevään työssä oppimisjaksolla tehtyä kiivasta puuhuoltoa emme olisi ymmärtäneet puun kulutusta ja palvelujen merkitystä. Se omissa käsissä puuvarastoon kannettu klapi on saattanut jo kesän aikana tulla vastaan nuotiopuuna. Myös luontovalvojan monipuolinen työnkuva on tullut tutuksi ja sitä arvostaa nyt entisestään, sanoo Jani. Kansallispuiston luonto on elämyksiä täynnä ja kesäjakso on avannut puistoalueen erilaisine vyöhykkeineen vielä erityisemmäksi tarinoi puolestaan Laura. Hilla alkaa kypsyä mitä erilaisimmissa paikoissa, vilukko kukkii tunturiniityillä ja töppövillaiset pumpuliniityt hurmaavat kulkijan.

Molemmat pitävät itseään etuoikeutettuina saadessaan mahdollisuuden kouluttautua kansallispuisto-oppaaksi. He näkevät myös, että kehittämistä on erityisesti käyttäjien ohjaamisessa. Esimerkiksi kaikki retkeilijät eivät tiedä, etteivät jokamiehen oikeudet ole voimassa sellaisenaan kansallispuistossa vaan toimintaa ohjaa oma puiston oma järjestyssääntö. Usein retkeilijät eivät jaksa tai viitsi lukea tupien seinätauluissa tai opasteissa olevia ohjetekstejä. Jos retkeilijä kiinnittäisi enemmän huomioita myös siihen mitä repussa voi myös kantaa takaisin puistossa tapahtuvan lajittelun sijaan, niin koneellisesti tapahtuva huolto jäisi minimiin.

Helteisen heinäkuun aikana myös vesipaikkojen neuvonta on ollut tarpeen. Ja tottakai, Laura ja Jani sekä muut valmistuneet oppaat toivovat kansallispuisto-opassertifikaatin auttavan työnhaussa: unelmatyö liittyy työhön luonnon ja ihmisten parissa.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »