Enemmän ulkoilua edullisesti - Bilteman Kevät ja kesä 2017 -kuvasto on ilmestynyt!

23.03.2017 3.33


Biltema

Bilteman uusi kuvasto on ilmestynyt. Siitä löytyy jälleen tuhansia tuotteita kotiin, autoiluun ja vapaa-aikaan. Tänä keväänä Bitema haluaa erityisesti nostaa esille ulkoiluun ja ulkoaktiviteetteihin sopivia tuotteita – kevät kun on toimeliaisuuden aikaa. Uutuuksien joukosta löytyy runsaasti tuotteita niin puutarhaan ja puutarhanhoitoon, moottoripyöräilyyn, rakentamiseen ja pyöräilyyn kuin kesän rentouttavaan oleiluunkin.

Kevät ja puutarhassa puuhailu kuuluvat erottamattomasti yhteen. Puutarhan käytölle halutaan tänä keväänä paitsi monipuolisuutta, järjestystä ja viihtyisää ulko-oleskelutilaa niin myös toimivuutta ja hyötykäyttöä. Koskaan aiemmin ei ole ollut näin helppoa kasvattaa omassa puutarhassa raaka-aineita ruokaa varten. Bilteman kasvilaatikot ovat täydellisiä apuvälineitä sesongin aloittamiseen ajoissa ja ne auttavat pitämään puutarhan myös siistinä ja tyylikkäänä. Kasvilaatikkoja voi myös pinota sopivan korkuiseksi kasvatuskehikoksi aivan oman tarpeen mukaan. Kätevillä lisävarusteilla, kuten viljelylaatikon jakajalla, lavakehikkokaarilla ja kehikon päälle asetettavalla kasvihuoneella, saa kasvilaatikon vieläkin monipuolisempaan käyttöön. Silmänruokaa puutarhaan saa vaikkapa kevään hittituotteella, hyönteishotellilla, joka sympaattisen ulkoasun lisäksi on hyödyllinen puutarhasi hyvinvoinnille.

Pyöräilyyn, yhteen vahvimmista tuotealueistamme, on jälleen kerran panostettu paljon. Meiltä löytyvät pyörät kaikille perheenjäsenille vauvasta vaariin ja moneen eri käyttötarkoitukseen. Sähköpolkupyörien suosiolle ei näy loppua ja Biltema haluaa vastata kysyntään tarjoamalla nyt entistäkin laajemman sähköpolkupyörävalikoiman. Myös erilaisiin käyttötarkoituksiin parhaiten sopiviksi suunniteltujen pyörien, kuten työmatkapyörien, kaupunkipyörien, maastopyörien, temppupyörien ja perinteisten pyörien vaihtoehdot ovat runsaat niin ikään.

Itse polkupyörien ohella löytyy runsaasti myös erilaisia tarvikkeita, jotka tekevät pyöräilystä vieläkin nautittavampaa ja turvallisempaa. Polkupyörän perävaunussa kuljetat esimerkiksi kätevästi ja turvallisesti yhden tai kaksi pientä lasta. Tämä on lapsille varsin mukava matkustusmuoto vähän kurjemmallakin säällä, sillä perävaunuun kuuluu alaslaskettava sadesuojus. Myös polkupyörän keväthuolto ja renkaanvaihto sujuvat sutjakkaasti suosittelemillamme välineillä ja neuvoilla. Pyöräilyn kruunaavat tietysti mukavat ja toimivat asusteet, kypärät, käsineet, pyöräilylasit, -housut ja kengänpäälliset.

Biltema tarjoaa nykyisin erittäin laajan tuotevalikoiman koko perheelle tuoteryhmissä autoilu, autonhoito, MP, työkalut, veneily, vapaa-aika, koti, toimisto ja tekniikka, rakentaminen sekä työkalut. Kaiken kaikkiaan myynnissä on noin 18 000 tuotetta. Meidän tavoitteemme on helpottaa ihmisten mahdollisuutta omistaa auto, vene, asunto, työkaluja ja vapaa-ajantuotteita tarjoamalla hyvälaatuisia ja edullisia tuotteita, jolloin kaikilla on mahdollisuus rikkaampaan vapaa-aikaan.

Bilteman Kevät ja kesä 2017 -kuvasto jaetaan lähes 1,4 miljoonaan suomalaiseen kotitalouteen. Sen voi hakea myös mistä tahansa Biltema tavaratalosta. Kuvastoa pääsee selaamaan myös nettisivuilla.

http://www.biltema.fi/fi/Asiakaspalvelu
/Kuvasto/

Tuotetiedot:

Kasvilaatikko: Materiaali on käsittelemätöntä kuusta. Soveltuu kasvien istuttamiseen, vihannesten viljelemiseen tai kauniiden kukkien kasvattamiseen. Saat haluamasi korkuisen laatikon pinoamalla laatikoita päällekkäin. Mukana 4 tappia. Tilaa noin 250 litralle multaa. On suositeltavaa asettaa laatikon alle suojakangas, jotta laatikkoon ei pääse rikkaruohoja alhaalta päin. Mitat: 1200 x 800 x 195 mm. 

Käsittelemätön 14-2411 9,99 €. Mustaksi
maalattu 14-2420 14,99 €.

Kasvihuone: Suunniteltu viljelylaatikoille/lavakehyksille. Kirkasta muovia. Avautuu pitkältä sivulta, lyhyillä sivuilla hyönteisverkolla suojatut tuuletusaukot. Kiinnikkeet varmistusnaruille. Korkeus 150 cm. (Saapuu huhtikuussa.) 14-1948 29,90 €.

Hyönteishotelli: Houkuttelee puutarhaan hyödyllisiä pölyttäjiä, kuten perhosia, ampiaisia, kimalaisia ja leppäkerttuja. Nämä hyönteiset parantavat hedelmä- ja marjasatoa sekä auttavat torjumaan tuholaishyönteisiä. Sijoita hyönteishotelli suojaisaan paikkaan, mieluiten aamuaurinkoon idän puolelle. Mitat: 37 x 26 x 10 cm. 14-2421 9,99 €.

Sähköpolkupyörä MTB 27,5" 7-vaihteinen: Maastopyörätyyppinen sähköpolkupyörä, jossa on vahvistettu alumiinirunko. Pyörässä on jousitettu lukittava etuhaarukka ja hydrauliset levyjarrut. Ajotietokone LCD-näytöllä, näyttää mm. nopeuden, ajetun matkan, kokonaiskilometrit ja -ajan. Pyörällä on pienet käyttökustannukset, hyvä suoritusteho ja yksinkertainen ja paljon käytetty tekniikka. 36 V/250 W -sähkömoottori, jossa yhdeksän avustustehoa. Akku 8,8 Ah. Maks. 25 km/h, akun kestävyys 30 – 60 km. 27-1452 899 €.

Polkupyörän perävaunu: Kahdelle lapselle. Enimmäiskuormitus: 23 kg. Turvavyöt kahdelle lapselle, tai yhdelle keskelle sijoitettavalle lapselle. 20 tuuman pyörät pikakiinnityksellä. Kokoontaitettava teräsrunko. Hyönteisverkko ja alas laskettava sadesuojus vinyylimuovista. Säilytyslokero selkänojan takana. Vetoaisassa liitoskappale, joka kiinnitetään takapyörän vasempaan pulttiin. Mukana turvaviiri. Paino: 15,5 kg. 27-1889 169 €.

Pyöräilykäsineet, työmatkoille: Tuulen- ja vedenpitävät käsineet Soft-Shell-materiaalia. Ihonmyötäinen malli, joka peittää koko ranteen. Pehmustettu kämmen. Touch screen ominaisuus oikeassa etusormessa ja keltaista, näkyvää materiaalia, joka hengittää. Koot S, M ja L. 27-1830–27-1832 19,99 €.

Lisätietoja:

Biltema Asiakaspalvelu
asiakaspalvelu@biltema.fi
Puh. 09 427 05 830
www.biltema.fi

19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025

Siirry arkistoon »