VR Group käynnistää dieselvetureiden hankinnan

16.03.2017 14.00

VR_veturi.jpg

VR Group investoi yli 100 miljoonan euroa uusien dieselvetureiden hankintaan tai nykyisen dieselkaluston saneeraukseen.

VR Group on valmistellut uusien dieselvetureiden hankintaa pitkään. Nykyinen kalusto on teknisesti elinkaarensa päässä ja asiakastarpeet ovat muuttuneet vuosien saatossa. Hankinnan valmistelun aikana on selvitetty myös nykyisen kaluston elinkaaren jatkamista saneerauksilla. 

− Investointi uusiin vetureihin näyttää massiivista peruskorjausta kannattavammalta vaihtoehdolta, mutta saneerausvaihtoehto pidetään auki uushankinnan rinnalla ennen lopullista päätöstä, VR Groupin liikennejohtaja Petri Auno kertoo. 

Merkittävä investointi

nvestoinnin suuruus on yli 100 miljoonaa euroa ja tarkentuu kilpailutuksen aikana eri vaihtoehtojen vertailun kautta.

Uusien dieselvetureiden hankintakilpailutus avataan kevään aikana ja päätöksiin pyritään kesään 2018 mennessä. Uusien dieselvetureiden hankintamäärä tarkentuu kilpailutuksen alkuun mennessä, mutta joka tapauksessa puhutaan vähintään useista kymmenistä vetureista. Kilpailutukseen tullaan sisällyttämään myös optio hankittavien vetureiden kunnossapidosta.

Veturi sähköistämättömille radoille ja ratapihoille

Dieselvetureita käytetään etenkin ratapihoilla, tavarakuljetusten kuormaus- ja purkupaikoilla sekä tavaraliikenteessä sähköistämättömillä rataosuuksilla. Matkustajaliikenteessä dieselvetureiden käyttö on hyvin vähäistä.  

− Olemme onnistuneet kasvattamaan tehokkaan ja ympäristöystävällisen sähkövedon osuutta tavaraliikenteessä viime vuosina yli 76 prosenttiin. Kun rataosuuksien sähköistystyöt etenevät, sähkövedon osuus kasvaa entisestään. Tarvitsemme kuitenkin jatkossakin dieselvetureita toimivan ja tehokkaan kuljetusjärjestelmän osana, Auto toteaa.

19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa
16.04.2024 10.45Mikkeliin rakenteilla S ja V Variksen uusi Scania-palvelukeskus - avajaisia vietetään loppuvuodesta 2025
16.04.2024 10.00Uusi Dacia Duster sai Suomen hinnat

Siirry arkistoon »