Suomalais-venäläinen innovaatioyhteistyö kantaa hedelmää

08.06.2014 23.29

Innovaatio- ja teknologiakeskus Miktech Oy:n järjestämä Globtech-valmennussarja suomalaisille ja venäläisille pk-yrityksille päättyi Pietarissa.

Viides Globtech-valmennus johti osallistujayritysten jatkoneuvotteluihin potentiaalisten asiakkaiden kanssa sekä kehittäjäorganisaatioiden ja bisnesenkeleiden innovaatioyhteistyön ja toimintatapojen uudistumiseen ja vakiintumiseen. 

Miktech OyTällä erää viimeinen Globtech keskittyi startup-yritysten liiketoimintakonseptin kehittämiseen ja esittelyyn riskirahoittajille. Valmennus toteutettiin uudenmuotoisessa yhteistyössä suomalaisten ja venäläisten bisnesenkeleiden kanssa. Työskentely kehitti osallistujayritysten kykyä arvioida oman liiketoimintansa vahvuuksia ja heikkouksia sekä paransi niiden valmiuksia esitellä yrityksensä toimintaa mm. riskirahoittajille. Yrityksille tarjottiin myös foorumi kontaktien luomiseen, ja tapaamiset tuottivatkin heille konkreettisia, uusia liikeyhteyksiä ja kauppoja. Robotiikkaa koulutustarkoituksiin kehittävä venäläinen Mezon.Ru esitteli konseptinsa Mikkelin kaupungin koulutustoimen ja Lappeenrannan yliopiston edustajille, jotka kiinnostuivat koulutusrobotin ja ohjelmointialustan kokeilemisesta ohjelmoinnin peruselementtien opetuksessa. Samaralainen yritys Astron esitteli puolestaan suomalaisille toimijoille iskunvaimennukseen liittyvän innovaationsa, jolle on selkeää kysyntää Suomessa.

Globtech V:n parhaana yrityksenä palkittiin Astron, sillä sen arvioitiin eniten parantaneen omaa osaamistaan ja yrityksensä esittelyä viisipäiväisen valmennuksen aikana. Toimitusjohtaja Andrey Evsigneev Astronilta kertoo, että valmennus ja asiantuntijoilta saatu rakentava kritiikki ja vinkit auttoivat yritystä nostamaan esittelynsä merkittävästi paremmalle tasolle. – Valmennus oli hyödyksi myös tuotteemme esittelemiseksi Euroopassa, ja suunnittelemme nyt tiivistä yhteistyötä suomalaisten kumppaneidemme kanssa. Kiitämme Miktechiä ja muita Globtechin järjestäjiä mahdollisuudesta osallistua ohjelmaan.

Mikkelin seudulta Globtech-valmennukseen osallistuivat Observis Oy ja PersonTech Oy. –Käytännönläheinen ja siksi kiinnostava ja tehokas valmennus toi hyvin esiin eroavaisuudet ja yhteneväisyydet suomalaisten ja venäläisten yritysten ja sijoittajien painotuksissa ja näkemyksissä, toteaa Observis Oy:n kaupallinen johtaja Timo Paakki.

Valmennusohjelman aikana venäläiset yhteistyökumppanit ilmaisivat halunsa jatkaa yhteistyötä ja ehdottivat konkreettisia malleja yhteistyön vahvistamiseksi. – Pietarin kaupungin yrityshautomo Ingria on esittänyt yhteistyötä, jossa Ingria etsii teollisuusyrityksiä kumppaneiksi Venäjän markkinoista kiinnostuneille suomalaisille yrityksille ja vastaavasti Miktech etsii venäläisille yrityksille kumppaneita Suomessa, selvittää toimitusjohtaja Vesa Sorasahi Miktech Oy:stä. – Pietarin bisnesenkeliverkosto haluaa puolestaan kehittää yhteistyön rakenteita, joilla edesautettaisiin venäläisten high tech -yritysten etabloitumista Suomeen sekä pääsyä Euroopan markkinoille. Samalla voimme monipuolistaa Mikkelin seudun elinkeinorakennetta, pohtii Sorasahi.

Globtech V päätti suomalaisille ja venäläisille pk-yrityksille vuosina 2012–2014 järjestettyjen koulutusten sarjan, johon on osallistunut kaikkiaan noin 70 osanottajaa. Kyseessä oli neljäs kerta, kun valmennus järjestettiin osana INNOBUS-projektia yhteistyössä Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksen ja Pietarin ITMO-yliopiston kanssa. INNOBUS-projektia rahoittavat Euroopan Unioni, Venäjän ja Suomen valtiot ja kaupungit. Hankkeen päähallinnoijana toimii Wirma Lappeenranta Oy.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »