SM-pilkki kilpaillaan lauantaina 4.3. Kolkonjärvellä

28.02.2017 4.04


Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö

 SM-pilkki kilpaillaan ensi lauantaina 4. maaliskuuta Rantasalmen Kolkonjärvellä. Esikilpailu kisattiin samassa paikassa 4. helmikuuta. Silloin hyvät  olosuhteet ja mahdollisuudet suurahvensaaliin houkuttelivat paikalle ison joukon kilpailijoita, yhteensä noin 570 henkeä. Saalistakin luonnollisesti nousi, kun tämän luokan pilkkijät kohtasivat toisensa. 

 
Esikisassa Kolkonjärvi oli saaliiden puolesta hieman oikukas. Hyviä tuloksia nähtiin monessa sarjassa, mutta viiden kilon rajaa ei kuitenkaan saatu rikottua. Miesten sarjan voitto meni Nastolan Pilkkiä edustaneelle Jani Korhoselle, vajaan neljän kilon ahvensaaliilla. Naisten sarjan voitti Anu Huttunen Suonenjoen Talvionkijoista. Hän sai reilut 1,6 kiloa raitapaitoja. Parhaimman saaliin, melkein 4,5 kiloa  kiskoi miesten 55v-sarjassa kilpaillut Jouni Toppinen Kiuruveden Vapaa-ajankalastajista. Alle 12-vuotiaiden sarjassa voitto meni Jyry Pesoselle 995 gramman tuloksella. Poikien alle 19v sarjavoiton nappasi vuorostaan Pielaveden Pilkkijöiden Janne Lappi, noin 1,7 kilon saaliillaan. Kaikki kilpailun tulokset ovat luettavissa www.smpilkki2017.fi sivuilta.

Esikisa oli sekä järjestäjille että kilpailijoille kenraaliharjoitus SM-pilkkiin, johon odotetaan yli kolminkertaista määrää kilpailijoita esikisaan verrattuna. Kilpailualueella astui 18.2. voimaan harjoittelukielto, jota järjestäjät valvovat. Kielto on alueella voimassa kaksi viikkoa, eli varsinaiseen SM-pilkkiin 4.3. asti. Näin varmistetaan, että kilpailusta tulee mahdollisimman tasapuolinen.

SM-pilkissä noudatetaan totutusti Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK) hyväksymiä sääntöjä, jotka löytyvät SVK:n sivuilta (http://www.vapaa-ajankalastaja.fi/?lang=fi&svk=149). SVK pyytää kilpailijoita kiinnittämään erityisesti huomiota saaliskalojen oikeaan käsittelyyn ja suosittelee niiden välitöntä tappamista ennen talteenottoa.

SM-pilkin järjestävätSavonlinnan Urheilukalastajat ja VaPa Varkaus, yhteistyössä Etelä-Savon Vapaa-ajankalastajapiirin muiden jäsenseurojen ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön kanssa. 

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »