Tulli kantoi valtiolle 10,8 miljardia euroa veroja vuonna 2016

21.02.2017 12.00

tulli-logo-fi.png

Tulli kantoi vuonna 2016 veroja ja maksuja yhteensä noin 10,8 miljardia euroa. Määrä oli noin 400 miljoonaa euroa ja noin 4 prosenttia edellistä vuotta suurempi.

Lähes kaikkien Tullin kantamien verojen ja maksujen määrä kasvoi vuonna 2016. Määrällisesti eniten, yli 200 miljoonaa euroa, nousi nestemäisten polttoaineiden valmisteveron tuotto. Tupakkaveron korotukset nostivat sen verotuottoa yli 90 miljoonaa euroa. Uusia henkilöautoja rekisteröitiin vuonna 2016 aikaisempaa enemmän ja se näkyi autoveron tuoton, yli 80 miljoonaa euroa, kasvuna.

Autoverotus ja valmisteverotus siirrettiin 1.1.2017 verohallinnon tehtäväksi. Tulli kantaa kuitenkin jatkossakin valmisteveroja esimerkiksi matkailijoilta, joilla on EU:n ulkopuolelta tullattavaa valmisteveron alaisia tavaroita. Tulli kantaa jatkossakin valmisteveroja myös yrityksiltä, jos tullimenettelyssä katoaa valmisteveron alaista tavaraa esimerkiksi alkoholia tullivarastosta.

Tulli kantaa EU:n ulkopuolisten maiden eli kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa tavaroista tullit, tuontimaksut ja arvonlisäveron. Tulleilla toteutetaan EU:n kauppapolitiikkaa ja ne tilitetään EU:lle eli ne ovat yksi EU:n jäsenmaksujen muoto. Tullimaksuilla voidaan kontrolloida, rajoittaa ja turvata kauppaa, ja jonkin tietyn tuotteen tullia voidaan korottaa tai laskea talous- tai työvoimapoliittisista syistä. Valtiolle jää 20 prosentin kantopalkkio. Tulleja tilitettiin EU:lle kantopalkkion 39 miljoonaa euroa vähentämisen jälkeen 124 miljoonaa euroa. Tullien kokonaiskanto oli 163 miljoonaa euroa.

Tullin verojäämät laskivat vuonna 2016 yli 35 prosenttia. Verojäämät olivat noin 9 miljoonaa euroa ja verojäämäprosentti oli 0,08 prosenttia. Edellisen vuoden osalta vastaavat luvut olivat 14 miljoonaa euroa ja 0,13 prosenttia. Määrällisesti eniten verojäämiä oli valmisteveroissa 5,8 miljoonaa euroa ja vähiten väylämaksuissa, joissa verojäämiä ei jäänyt euroakaan.

Suurimmat verotuotot 2016 ja 2015

 

2016

2015

Nestemäisten polttoaineiden   valmistevero

3,13 mrd. €

2,91 mrd. € ↑

Maahantuonnin arvonlisävero

2,37 mrd. €

2,35 mrd. € ↑

Sähkön ja eräiden   polttoaineiden valmistevero

1,46 mrd. €

1,40 mrd. € ↑

Alkoholijuomavero

1,35 mrd. €

1,36 mrd. € ↓

Tupakkavero

975 milj. €

881 milj. € ↑

Autovero

960 milj. €

877 milj. € ↑

Makeis-, jäätelö- ja   virvoitusjuomavero

255 milj. €

250 milj. € ↑

Tullit ja tullin luonteiset   maksut

163 milj. €

165 milj. € ↓

Väylämaksut

46 milj. €

45 milj. € ↑

Huoltovarmuusmaksu

44 milj. €

43 milj. € ↑

Suomen tulli on osa Euroopan unionin tullijärjestelmää. Tulli on valtiovarainministeriön tulosohjaama virasto, joka toimii yhteistyössä elinkeinoelämän sekä kotimaisten ja ulkomaisten viranomaisten kanssa. Tullin palveluksessa on noin 2 000 henkilöä.

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »