Keitele Forest -konserni kasvaa kannattavasti

20.02.2017 10.00

Keitele Forest -konserni saavutti myynti- ja tuotantotavoitteensa tilikaudella 1.9.2015–31.8.2016 haastavasta sahatavaran markkinatilanteesta ja laskevasta hintatasosta huolimatta.

Liikevaihto kasvoi 19 %, ja kaikki tuotantolaitokset toimivat suunniteltujen vuorojärjestelyiden mukaan, eikä tuotantoa rajoitettu tilikauden aikana. Yhtiön kahden vuoden aikana tekemät merkittävät investoinnit lisäkapasiteettiin ja uuteen teknologiaan ovat luoneet edellytykset kasvulle.

Tilivuoden aikana toimitettiin sahatavaraa 645.209 kuutiometriä (+22 %) ja jalostettuja Aurorazai-puutuotteita 243.145 kuutiometriä (+26 %). Sahatavaraa ja jalosteita toimitettiin 38 maahan. Konsernin päämarkkina-alueet olivat Aasia sekä Pohjois-Afrikka ja Lähi-Itä. Suurin yksittäinen vientimaa on Japani. Keitele Forest -konsernin vienti kasvoi tilikauden aikana 29 miljoonaa euroa.

Tunnusluvut

1.9.2015–31.8.2016  1.9.2014–31.8.2015
Liikevaihto 202,8 miljoonaa euroa 170,2 miljoonaa euroa
Liikevoitto 10,9 miljoonaa euroa 6,7 miljoonaa euroa
5,3 %    3,9 %
Voitto ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 6,73 miljoonaa euroa   4,8 miljoonaa euroa
Henkilöstö keskimäärin 434 henkilöä  398 henkilöä
Omavaraisuusaste 34,1 %  30,2 %

  

Keitele Forest -konsernin investoinnit olivat yhteensä 9,7 miljoonaa euroa (2015, 46,7 miljoonaa euroa). Investoinnit olivat Keitele Timber Oy:n, Keitele Wood Products Oy:n ja Lappi Timber Oy:n uusinvestointeja.

Näkymät

Kilpailutilanne erityisesti männyn sahatavaramarkkinoilla tulee jatkumaan erittäin haastavana. Keskeisten kilpailijamaiden Ruotsin ja Venäjän valuuttojen heikentyminen suhteessa euroon on parantanut kilpailijoiden hintakilpailukykyä markkinassa, ja kasvaneet tuotantomäärät heikentävät perussahatavaran hintakehitystä vuonna 2017. Konsernin sahatavaran tuotantokapasiteetti on 850.000 kuutiometriä, kun Kemijärven sahalaitos siirtyy kahteen vuoroon helmikuussa 2017.

Aurorazai-puutuotteiden kysyntä jatkuu hyvänä kuluvalla tilikaudella. Kysyntää tukee Japanin asuntorakennusmäärien kasvu sekä USA:n talouskasvun vauhdittama asuntotuotanto. Keitele Forest -konsernin jalostettujen puutuotteiden vuotuinen valmistuskapasiteetti on yli 350.000 kuutiometriä. Keitele Wood Products Oy on Suomen suurin jalostettujen puutuotteiden valmistaja.

Keitele Forest -konserni jatkaa kilpailukyvyn kehittämistä investoinneilla. Vuoden 2017 alkupuolella valmistuvat Kemijärven sahan kuivauskapasiteetin lisäys, Keiteleen sahan uusi tukkilajittelija ja Keitele Wood Products Oy:n pellettitehdas. Valmistuva pellettitehdas on kapasiteetiltaan 30.000t vuodessa. Pelletin käyttö Suomessa ja lähialueilla kasvaa lähitulevaisuudessa. 

Uusiutuvana ja ympäristöystävällisenä rakennusmateriaalina puutuotteilla on loistavat mahdollisuudet hyötyä vahvistuvasta kestävän kehityksen megatrendistä tulevina vuosikymmeninä, jos kansallinen kilpailukykymme on kunnossa. Jalostettujen puutuotteiden kysyntä kasvaa perussahatavaran kysyntää voimakkaammin niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä. Metsä-, puutuote- ja biotuoteteollisuus on tulevaisuuden ala. Metsäsektorin investointien myötä puun käyttö, tarjonta ja hakkuut tulevat kasvamaan tulevina vuosina. Metsiemme kasvu mahdollistaa lisääntyvän puun käytön kestävällä tavalla. 

19.04.2024 17.00Kuorma-autoilla kuljetettujen tonnikilometrien määrä väheni vuonna 2023
19.04.2024 14.00TAVO Oy:stä Champion voiteluaineiden virallinen jälleenmyyjä
19.04.2024 9.00Energiapäivä Karvialla lauantaina 4. toukokuuta - esittelyssä laajasti alan kalustoa
18.04.2024 9.39Finnveran Rahoitus ja kasvu -katsaus: Valtiontukikilpailu on Suomelle myrkkyä
17.04.2024 11.11MAN laajentaa eTruck-valikoimaa kolmesta yli miljoonaan vaihtoehtoon
17.04.2024 10.05Työkoneiden vuokramarkkinan odotetaan supistuvan tänä vuonna - Kasvun povataan alkavan ensi vuonna
16.04.2024 13.00Nimitykset: Juha-Matti Raatikainen Witraktorin liiketoimintajohtajaksi
16.04.2024 11.35Metsäteollisuus ry: Historiallisen korkeat kantohinnat - kaikelle puulle hyvä kysyntä
16.04.2024 11.11Trelleborg ja Mitas -renkaiden hintoihin korotuksia toukokuun alusta lukien
16.04.2024 11.00Metsäbiotalouden tiedepaneeli: Erot metsävaroissa ja niiden laskennassa mutkistavat EU:n yhteistä metsä- ja ilmastopolitiikkaa

Siirry arkistoon »